Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Maailma Sony-lasien läpi: PSVR pikatestissä

KonsoliFINin toimitukselle tarjottiin mahdollisuutta tutustua PlayStation VR:ään ja sen peleihin. Puolessatoista tunnissa kukaan nelikosta ei ehtinyt kyllästyttää itseään, tässä kokemuksia.

Henrik

Vaikka virtuaalitodellisuus on ottamassa kuluttajien keskuudessa vasta ensimmäisiä askeleitaan, on tekniikka saanut jo suurta mielenkiintoa herättävän lähtölaukaisun eri laitevalmistajien toimesta. PlayStation VR ei ole Sonyn suoranainen vastaus PC:llä kilpaa taistelevalle HTC Vive- ja Oculus Rift -silmikolle. Edellä mainittujen kilpailijoiden keskuudessa laitteen ei siltikään tarvitse kokeilun perusteella suinkaan hävetä.

PlayStation 4:n tehot huomioon ottaen kokemuksen odotti olevan hypetettyä reilusti kehnompi. Ennen testiä pelkäsinkin PSVR:n kaatuvan eritoten muita PC-vastineitaan alhaisempaan 1080p-resolutioon. Luulot osoittautuivat kuitenkin turhaksi, sillä korkean kuvataajuuden ansiosta näytössä mahdollisesti pilkistäviin pikseleihin ei kiinnitä lainkaan huomiota.

Testasin PlayStation VR Worlds -kokoelmaan kuulunutta Luge-katulautailua sekä EVE: Valkyrie -avaruusräiskintää. Peleistä ensimmäinen osoittautui peliasennosta riippuvaisemmaksi kokemukseksi, sillä tuolilla istuessa peli ei onnistunut jättämään – luonnollisestikaan – toivomaansa illuusiota alamäkeä pitkin pujottelusta makuuasennossa. Huomion arvoisena mainittakoon myös Lugen varsin löyhäksi jäänyt kohteiden piirtokyky, mikä näkyi muun muassa vastaantulevien puiden ja muiden objektien myöhäisenä ilmaantumisena. EVE: Valkyrien vauhdikas ja useat alukset yksityiskohtaisesti mallintava avaruustoiminta todisti puolestaan, että mahdolliset piirto-ongelmat johtuvat laitteen sijaan itse pelistä.

Kokonaisuutena testi jätti hyvän maun Sonyn taidonnäytteestä, kuinka ensimmäisen sukupolven VR-pelailu tulee luonnistumaan nykypolven konsolilla. Tekniseltä kantilta odotukset laseja kohtaan nousivat kertaheitolla. Sisältö tulee kuitenkin olemaan ratkaiseva avaintekijä. Kuinka hyvin PlayStation VR sitten onnistuukaan siis vangitsemaan pelaajat toisiin maailmoihin, jää mielestäni riippumaan vain ja ainoastaan kehittäjistä.

Jyri

Olen ehtinyt olla suunnilleen jokaista mieltä VR:stä muutaman viime vuoden aikana. Ensin innostuin mahdottomasti, mutta ajan mittaan into laimeni, kun mikään esitellyistä peleistä ei oikein vakuuttanut. Viime kesänä pääsin vihdoin ottamaan pikaisesti tuntumaa itse laitteeseen ja aloin olla jälleen varovaisen kiinnostunut. Ja käytyäni testaamassa kolmea eri peliä Sonyn PR-yhteistyökumppanin järjestämässä esittelytilaisuudessa heitin lopulta ennakkotilauksen sisään.

On suorastaan hämmästyttävää, miten paljon PSVR muuttaa pelikokemusta. Tavallinen TV-ruudulla pyörivä peli on kuin tapahtuman katsomista ikkunan läpi, PSVR taas vie tapahtumien keskelle. Esimerkiksi London Heist olisi kaksiulotteisella näytöllä geneeristäkin geneerisempi raideräiskintä, jos edes sitä. Virtuaalilasit päässä olin itse istumassa gangsterikumppanin ohjastamassa autossa pelkääjän paikalla ja roiskin MAC-10:llä kohti joka puolelta ohi kaahaavia venäläismafiosoja.

Vielä vaikuttavampi kokemus oli RIGS, jossa olin kyllä totaalisen pihalla koko ajan, mutta joka heti ensikosketuksesta huokui hauskuutta. Nopeatempoinen taistelu-urheilu raskaasti aseistetun robotin ohjaksissa on jo lähtökohtaisesti viihdyttävä idea, mutta kun matsia ei vain katso ulkopuolelta vaan on sen täydellisesti ympäröimä, silloin ymmärtää mitä immersio voi olla.

Jotain VR-pelaamisen mukaansatempaavuudesta kertoo se, että kaiken nähneiden äijänköriläiden ensireaktio Sonyn kypärän päähänpistämiseen tuntui aina olevan sama: hölmö mutta riemastunut hymy: tällaista me emme olleet aiemmin nähneet.

Petri

Kolmen hyvin erilaisen demon jälkeen on todettava, että PlayStation VR:ssa on paljon potentiaalia mutta myös muutamia avoimia kysymyksiä.

PlayStation VR Worlds -nippuun kuuluva Ocean Descent antoi oivallisen kuvan päähineen toiminnasta sekä virtuaalitodellisuuden mahdollisuudesta luoda todentuntuisia maailmoja pelaajan ympärille. Merenalainen seikkailu vakuutti alusta asti, ja kauniita ympäristöjä ihmetteli ensikertalaisena avoimin mielin. Seesteisestä ihastelusta intensiiviseksi haihyökkäykseksi eskaloituva demo myös todisti, että toimintaan uppoutuu erilailla kuin perinteisen pelaamisen kanssa. Ainoaksi ongelmaksi nousi vain omien virtuaalisten jalkojen puuttuminen: tyhjän päällä leijuminen rikkoi hetkittäin immersiota. Lisäksi haihäkin heilahdukset olivat ristiriidassa reaalimaailman tuntemusten kanssa.

Driveclub VR istutti pelaajan kilpa-auton ratin taakse. Driveclubin kanssa päähineen graafinen suorituskyky nousi ensi kertaa esille. Ajaminen oli kyllä sulavaa ruudunpäivityksen puolesta, osittain näyttävääkin, mutta ajopelin perusversioon nähden ulkoasu oli suhteellisen vaatimaton. Kaupunkiradalla kaahaaminen tuntui silti hyvältä, vaikka graafinen anti jäi hieman epätarkaksi. Ratin ja polkimien kanssa autopelit ottavat seuraavan askeleen kohti realismia VR:n kanssa.

Testisessioni viimeinen peli oli simppeliin ideaan nojaava jalkapallojen puskusimulaattori, Headmaster. Muutaman kentän aikana en huomannut juurikaan viivettä liikeradoissa, ja yleensä virheet johtuivat omista (hitaista) reaktiokyvyistä. Huumorin voimaan luottava Headmaster oli kolmesta demosta hauskin, mutta kuinka pitkään yksinkertainen idea jaksaa viihdyttää? Se jää nähtäväksi.

PlayStation VR:n tekniikka toimi pääasiassa hyvin, vaikka pari kertaa pitikin kalibroida uudestaan – viisi sekuntia kestävä operaatio, joka ei pelikokemusta pilannut. Loppujen lopuksi laitteen menestys nojaa samaan asiaan kuin uusien konsolienkin. Ilmestyykö VR:lle tarpeeksi mielenkiintoisia ja ennen kaikkea laadukkaita teoksia?

Leo

PlayStation VR:a on vaikea kuvailla kuulostamatta siltä kuin katselisi maailmaa Sony-lasien läpi. Koska siitähän tässä on kirjaimellisesti kyse. PSVR on yksinkertaisesti vaikuttavin pelikokemus miesmuistiin: mikään ei ole aikoihin aiheuttanut vastaavaa vau-efektiä. Mikäli aiemmat VR-kokeilut rajoittuvat Linnanmäen virtuaalivuoristorataan – kuten itselläni – luvassa on harvinaisen pärisyttävä hyppy lähitulevaisuuteen.

Ensimmäisenä kömmin tankin ohjaksiin virtuaalitodellisuusversiossa Battlezonesta, joka pohjautuu samannimiseen Atari-julkaisuun vuodelta 1980. Eläydyin touhuun turhan innokkaasti jo alkuvalikossa panssarivaunun ohjaamossa, jossa yritin vaistomaisesti hypistellä edessä näkyvän kojelaudan säätimiä ilmaa huitoen. Panssarivaunua käskytettiin Dual Shockilla, kun taas VR-toiminnallisuus rajoittui ympäristön tarkkailuun hytistä. Ohjaus toimi kaikin puolin sulavasti ja mallinsi telaketjumaista liikettä kiitettävästi. Katseellaan pystyi hahmottamaan taistelualuetta joka suunnasta, mikä auttoi siten ennakoimaan tulevia uhkia. Graafinen anti pysyi uskollisena alkuperäiselle vektorigrafiikalle, eikä tarjoillut järin kummoista tykitystä. Battlezone kuitenkin antoi kivasti osviittaa PSVR:n suomista mahdollisuuksista ensimmäisen persoonan räiskinnöissä, sillä lasit ja ohjain pelasivat mainiosti yhteen.

Seuraavana testasin Until Dawn: Rush of Blood -raideräiskintää. Kyseessä on kekseliäillä kauhuelementeillä kyllästetty kummitustalo, jossa pelaaja istuu huvipuistolaitteen vaunussa ja pistoolipari käsissään ampuu kaikkea näkemäänsä. Rush of Blood oli hyvällä tavalla kauhea kokemus. Se onnistui pelottamaan todella halvoin keinoin aivan perinpohjaisesti. En varmastikaan ole jo kuopatun Silent Hillsin P.T.-demon jälkeen huutanut säikähdyksestä näin kurkku suorana. Pelottava immersio oli selvästikin liikaa heikkohermoiselle. Virtuaalikätöset pyssyineen mallinsivat Move-kapuloiden liikettä tarkasti ja kaksin käsin hirviöiden räiskimisessä oli ehtaa kauhutunnelmaa. Demomainen? Kyllä. Kokeilemisen arvoinen – ehdottomasti.

Jo lyhyt testisessio PlayStation VR:n parissa herätti vakavia ostohaluja. Täytyy vain toivoa, että laitteelle saadaan isomman luokan julkaisuja, eikä ainoastaan teknologiademomaisia tekeleitä. Ja onhan koko laitteistossa perustelemista samassa taloudessa eläville, kenties harrastusta vähemmän suopeasti katsoville osapuolille. Näin siis ihan esimerkiksi. Lisäksi hinnan merkitystä on turha peitellä: kaikkinensa pleikkarin virtuaalitodellisuuspaketti kameroineen ja Move-kapuloineen maksaa uuden konsolin ja parin uutuuspelin verran. Silti tässä näitä syitä listatessani olen jo päättänyt hankkia PlayStation VR:n, kunhan aika on oikea ja pelikattaus kohdillaan.

Galleria: 

Kommentit

Tekstistä tuli hyvin esille se, miten pelikokemus on toinen lasien kautta koettuna. 

Kommentoi

Kirjaudu kommentoidaksesi