Minä olen ennakkoluuloinen mies. Voin myöntää sen. Ennakkoluuloaistini säpsähtää hereille joka kerta, kun EA Sports julkaisee "uuden" urheilupelin uudella vuosiluvulla varustettuna. Etenkin jos kyseessä on FIFA-sarjan jalkapallopeli, joita olen vuosien varrella oppinut vihaamaan. Joskus FIFA 99:n aikoina löysin Konamin mainion ISS-sarjan, minkä jälkeen kokemukset FIFA-sarjan uusista osista ovat jääneet kokeiluihin kaverien luona milloin milläkin koneella, mutta aina samoilla tuloksilla. "Blääh, paljon huonompi kuin ISS:t" on kuulunut suustani nyt jo muutaman vuoden verran. Nyt juuri ennen jalkapallon MM-kisoja on hyvä aika jättää ennakkoluulot nurkkaan häpeämään ja tarkistaa onko 2002 FIFA World Cupissa vihdoinkin jotain tervetulleita uudistuksia.
Jokapojan virtuaalikisat
"AINUT peli, joka antaa mahdollisuuden yrittää FIFA World Cupin voittoa", "Virallisesti lisensoidut peliasut, joukkueet, pelaajat ja kommentaattorit", "Kaikki viralliset stadionit yleisöineen ja muine herkkuineen". Näin siis 2002 FIFA World Cupin takakannessa. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että EA on tehnyt kaikkensa luodakseen mahdollisimman aidon World Cup -hengen. Se tarkoittaa myös sitä, että pelissä on vain yksi pelimuoto: maailmanmestaruuden tavoitteleminen jollain niistä MM-kisoihin päässeistä 32 joukkueesta tai sitten jollain tarpeeksi hyvällä, mutta huonotuurisella joukkueella, kuten Suomella. Suomen maajoukkue on poikkeuksellisen hyvin kasattu ja joukkueesta löytyykin kiitettävät 40 pelaajaa. Litmasen, Hyypiän ja muiden tähtien lisäksi mukaan on mahtunut Daniel Sjölundin kaltaisia tulevaisuuden lupauksia.
MM-kisojen matsit pelataan oikeissa lohkoissa ja oikeilla stadioneilla, mikä on tärkeää kisafiiliksen kannalta. Jalkapallon MM-kisat ovat Olympialaisten ohella maailman suurimpia urheilutapahtumia. Massiiviset kisat kestävät kuukauden verran ja keräävät poikkeuksetta suuren yleisön niin TV:n äärelle kuin paikan päällekin. FIFA:a pelatessa massivisuutta ei huomaa. Kolmen alkulohkon pelin jälkeen alkavat jatkosarjan pelit, joita finaaliin päässeelle tulee kertyneeksi neljä. Koko MM-kisahuuma on ohi parissa tunnissa. Erikseen pelattavat ystävyysottelut tai salaiset bonusjoukkueet eivät muuta sitä tosiasiaa, että 2002 FIFA World Cupissa ei ole tarpeeksi pelattavaa. Oikeata turnausta on erittäin hauska pelata, mutta ilman lisenssejä (esimerkiksi Pro Evolution Soccerin Master League) pelin tekijät saattaisivat saada kokoon paljon monipuolisemman pelikokemuksen.
Pelattavuus ratkaisee
Onneksi lisenssit tai muut pikkukivat eivät ratkaise sitä, onko pelikokemus hyvä vai ei. Hyvä pelikokemus tulee hauskasta ja haastavasta pelattavuudesta. Kun otetaan huomioon millaiset taustatuet 2002 FIFA World Cupilla on, ei ole yllätys, että itse peliä tehdessä EA on pyrkinyt realistisen oloiseen jalkapallopeliin. Lopputulos on kuitenkin lähempänä arcademaista nappien rämpytystä.
On vaikea aloittaa kertomaan siitä, missä 2002 FIFA (tai oikeastaan koko sarja) menee metsään, sillä oikeastaan koko peli on yhtä soopaa. Heti alkuhetkistä alkaen yksi ominaisuus jää kuitenkin eniten mieleen: pelin tempo. Kun jalkapallossa oikeasti usein nyhjätään keskialueella rakennellen tilanteita, on tilanne FIFA:ssa aivan päin vastoin. Peli etenee naurettavalla nopeudella päädystä toiseen, eikä mitään tilanteiden rakentelukykyä tarvita. Maalivahdilta lähteneen syötön jälkeen puolustajalla voi juosta koko kentän läpi rämpyttämällä spurtti- ja kikkailunappeja. Spurttaaminen on naurettavan oloista, sillä se ei verota pelaajien taitoja ollenkaan. Laukominen, syöttely ja harhautukset onnistuvat aina yhtä helposti vauhdista riippumatta. Aivan oma juttunsa on "tähtipelaajien" spurttaaminen. On siinä naurussa pidättelemistä, kun Owenille tai jollekin toiselle todelliselle pinkojalle ilmestyy omituinen liekki selkään vauhdin ollessa tarpeeksi kova. Joskus muinoin FIFA oli äärimmäisen nopea jalkapallopeli pelaajien kirmaillessa ylinopeasti kentän päästä toiseen. En tiedä onko EA yrittänyt korjata juuri tätä virhettä, mutta uusimassa versiossa FIFA on tahmea kuin mikä. Kun peliin ensimmäistä kertaa tutustuu, pelaajat näyttävät liikkuvan kuin suoraan hidastuksessa. Pelaajien hitaista liikkeistä huolimatta pallo kuitenkin poukkoilee aivan normaalia vauhtia, mikä tekee pelistä entistä omituisemman näköisen.
Yksi FIFA:n legendaarisimmista virheistä on aina ollut otteluiden päätöslukemat, ne kun ovat yleensä muistuttaneet enemmän jääkiekkoa kuin jalkapalloa lyhyilläkin puoliajoilla. Kaksi helpointa vaikeusastetta ovat sanalla sanoen naurettavia, ja maaleja tulee helposti tehtyä enemmän kuin koko ottelu minuuteissa kestää. Toiseksi vaikein aste sopii hyvin pelin perusmekaniikan opetteluun ja vaikeimmalla asteella saakin sitten tehdä töitä ihan kunnolla. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että yleisin lopputulos esimerkiksi kymmenen minuutin puoliajoilla olisi 2 – 1 tai sinnepäin, sillä ottelut päättyvät paremminkin 7 – 6. Syypää näihin lukemiin on uskomattoman kehno puolustus. Yleisimmän 4 – 4 – 2 taktiikan lisäksi joukkuetta voi peluuttaa aika vapaasti realismin rajoissa. Kuitenkin vaikka valikoissa lukisi taktiikan olevan esimerkiksi 5 – 3 – 2, on totuus jotakuinkin 2 – 6 – 2. Toisin sanoen puolustajia ei ole nimeksikään, keskikentällä on kauhea suma ja hyökkääjät ovat ylhäällä kärkkymässä. Eipä siinä maalivahdilla ole sitten paljoa sanottavaa, kun suurin osa maaleista tulee läpiajoista. Maalivahdin toiminta on muutoin ihan uskottavan oloista, mutta jostain kumman syystä 16-rajan ulkopuolelta maalin tekeminen on kamalan vaikeaa. Veska kyllä pudottaa nämä potkut eteensä siten, että pallon pääsee sitten tuuppaamaan maaliin, mutta suoraan verkon perukoille uponnut kaukolaukaus on turhan vaikea.
Löytyy FIFA:n kontrolleista sentään jotain hyvääkin, sillä syöttelyt ja muut potkut on toteutettu nimittäin erittäin hyvin. Ei riitä, että pelaaja on suuntautunut johonkin suuntaan, vaan vasemmasta tatista pitää tarkkaan päättää mihin suuntaan potku suuntautuu. Koska minkäänlaista automatiikkaa ei ole käytetty, on pallon potkiminen vapaata ja läpisyötöt onnistuvat periaatteessa helposti. Tosin ei tämäkään osa-alue aivan virheetön ole. Ilman lisäkierrettäkin palloon tuntuu jatkuvasti tarttuvan omituinen kierre, joka näyttää erittäin typerältä. Vielä typerämmiltä näyttävät tähtipelaajien superpotkut, sillä esimerkiksi Litmasen potkaistua palloa kunnolla, jää pallon perään samanlainen vauhtilieska, kuin nopean pelaajan selkään jää spurtista. Kolmas kaikista ärsyttävin moka on kovuusmittarin herkkyys. Kun Pro Evolution Soccerissa sai olla varovainen, etteivät potkut ole liian kovia, on liian kova potku FIFA:ssa mahdoton ellei oikein yritä. Maalia päin suuntautuneet vedot menevät harvoin yli. Omille pelaajille syötöt taas jäävät jalkoihin, vaikka potku olisi ollut kuinka kova.
Erikoistilanteissa uusinkin FIFA turvaa tutun ja turvallisen oloiseen systeemiin. Vapaa- ja kulmapotkuissa pelaajan eteen ilmestyy nuoli, jolla hoidetaan tähtäys. Potkun kovuus säädetään samanlaisella mittarilla kuin normaalit potkutkin. Pro Evolution Socceriin verrattuna tämä "nuolisysteemi" on paljon helpompi hallita ja aloittelijakin saa tähdättyä potkut melkein hyvin ehkä hieman liiankin helposti. Rajaheitot ovat vieläkin helpompia hallita. Rajaheitoissa ilmestyy kentän pintaan tähtäin, jonka avulla pallon saa heitettyä millintarkkaan sinne minne itse haluaa. Rangaistuspotkuissa on sentään jotain haastetta, sillä pallo tuppaa menemään kohtalaisen helposti ohi.
Tuomarin ratkaisut herättävät yleensä aiheetontakin kritiikkiä jalkapalloyleisön keskuudessa, mutta FIFA:n kohdalla kritiikki on täysin aiheellista. Paitsi että kortit ja vapaapotkut tulevat miten sattuu, tuomaritoiminnasta löytyy myös selkeitä bugeja. Yleisin virhe tapahtuu rankkareiden kanssa. Vaikka sääntöjen vastainen taklaus olisi lähtenyt rankkarialueen sisäpuolelta, saattaa tuomion olla vapari 16-rajan tuntumasta. Ärsyttävämpi ja harvinaisempi bugi saattaa esiintyä kun pelaaja saa potkaistua pallon ja hänet kaadetaan vasta sen jälkeen. Vaikka pallo menisi yläkulmaan, tuomari saattaa tuomita tilanteesta rangaistuspotkun.
Audiovisuaalisuuskaan ei pelasta
2002 FIFA World Cupin ulkoasu on hyvin vaihteleva. Iso plussa tulee yksityiskohdista. Viimeistään kesän kisoissa tutuiksi tulevat stadionit näyttävät aidoilta. Erilliset katsojat (ei siis mikään littana massa) ovat pukeutuneet joukkueen väreihin, heiluttelevat joukkueen lippuja ja heittävät maalin jälkeen kentälle paperisilppua. Kentän laidalla on vaihtopelaajia, linjatuomarit ja tietysti viralliset mainokset. Pelaajat ovat hienon näköisiä hahmoja, mutta valitettavan harvan voi todella tunnistaa esikuvakseen. Muutamat mediatähdet, kuten Beckhamin, kyllä tunnistaa, mutta esimerkiksi Litmasta esittävää miestä ei edes arvaisi suomalaistähdeksi. Kauttaaltaan grafiikkaa vaivaa yleinen laimeus ja suttuisuus, eikä ruudunpäivitysnopeuden putoileminen auta asiaa yhtään. Etenkin keskikentällä peli tahmaa todella paljon, joka taas vain korostaa valmiiksi tönkköä animointia ja pelattavuutta.
Erilaisia kuvakulmia FIFA:ssa on tarjolla aivan tarpeeksi. Tosin vain yksi niistä on oikeasti hyvä, mutta eihän niitä enempää tarvitsekaan. Erikoistilanteissa käytetään hieman törkeän näköistä ja ylidramaattista kamerakikkailua. Esimerkiksi pelaajan syyllistyttyä kortin arvoiseen rikkeeseen, kamera ensin pyörii pelaajan ympärillä, jonka jälkeen se äkillisesti zoomautuu tuomariin vilauttamaan korttiin. Koska kaikki tapahtuu pelitilanteiden ulkopuolella, tämä ei vaikuta pelaamisen. Silmiin pistää kuitenkin aika pahasti, kun ottelun parhaaksi pelaajaksi valittu urheilija tuulettaa villisti kameran kieppuessa holtittomasti, vaikka joukkue olisi juuri hävinnyt MM-finaalin. Uusinnoista sen sijaan saisi ottaa mallia yksi jos toinenkin peli. Kameraa voi pyöritellä vapaasti ja tilanteen näkee jo sen rakentelusta asti, eikä pelkän viimeistelyn tarkasteluun tarvitse tyytyä.
Äänet ovat harvoin erityisen hyviä jalkapallopeleissä. FIFA ei tuo mukanaan mitään vallankumouksellista, vaan hoitaa homman kotiin ilman yllätyksiä. Selostajakaksikko Andy Gray ja John Motsen on yleensä mukana pelitilanteissa, innostusta tosin saisi olla roppakaupalla enemmän. Katsojatkin mölisevät yllätyksettömästi. Hieman ärsyttävästi ylidramaattisia kamerakikkailuja säestää peliin täysin sopimaton orkesteri. Onneksi ylimääräiset vinguttajat saa helposti pois käytöstä.
Varoitteluista huolimatta varma hitti
Vaikka 2002 FIFA World Cup on selkeästi huono peli, (anti)fanilasien kanssa tai ilman, se tulee kuitenkin näkymään myyntilistojen kärjessä. Hyvä myynti on yhtä varmaa kuin se, että tämän vuoden toinen FIFA julkaistaan syksyllä, luultavasti yhtä mitättömänä. Kun hyvät ominaisuudet jäävät lisenssiin ja jalkapallopeleissä aina yhtä hauskaan moninpeliin, joka tosin toimii yhtä hyvin pelin kilpailijoissa, on mahdotonta keksiä FIFA:lle kohderyhmää. Arcadefutiksesta kiinnostuneiden kannattaa varovaisesti tunnustella piakkoin arvosteltavaa Rec Cardia tai GameCubelle ilmestyvää Sega Soccer Slamia. Muiden kannattaisi jatkaa Pro Evolution Soccerin peluuta ainakin syksyyn asti. Silloin kun kauppojen hyllyiltä löytyy PES:n jatko-osa.
