Ameriikan meininkiä

Viisiosainen kampanja starttaa 1800-luvun alun Amerikasta. Matkalla käydään läpi mahtivaltion rautatieverkoston alkutaipaleet sekä ihaillaan kaluston huimaa kehitystä. Historiallinen aspekti tuokin mukavan lisäsäväyksen ankaran bisnestaiston keskelle. Mukana vilahtelee muun muassa sellaisia kuuluisia nimiä kuin Thomas Clark Durant ja Union Pacific.

Pelimuotoja on ruhtinaalliset neljä. Tarinallisessa kampanjassa sekä tarinattomassa skenaariomoodissa tavoitellaan valmiiksi asetettuja tavoitteita. Freemodessa puolestaan voi kilpailla tekoälyä vastaan päämäärättömästi. Sandboxissa saa toimia vapaasti pohjattoman kassan kera ilman huolta kilpailijoista.

Itse toiminta näyttää yksinkertaiselta karttanäkymän tuijottelulta, mutta taustalla piilee onneksi syvällisempääkin tekemistä. Ratojen rakentamisen ja kaluston ostamisen lisäksi täytyy huolehtia monesta muusta seikasta. Päätyön ohessa palkataan henkilökuntaa, johdetaan kehitysyksikköä, sijoitetaan rahoja, ostetaan tehtaita, rakennetaan muistomerkkejä, sabotoidaan kilpailijoita ja paljon muuta. Loppujen lopuksi kaikessa on kyse bisneksestä ja kilpailijan voi jopa ostaa pois haitoilta. Siinä ei vain ole liikaa järkeä, sillä omaisuus myydään alihintaan, eikä valmiiksi rakennettuja yhteyksiä pääse hyödyntämään.

Rantaradan pikajuna

Peruspalikat kiinnostavaan puuhasteluun ovat olemassa, mutta kokemus kärsii muutamasta ikävästä ongelmasta. Esimerkiksi itsestään selvää informaatiota jaetaan runsaasti ruudulle ilmestyvillä kysymysmerkeillä, mutta ongelmatilanteista ei kerrota sen tarkemmin. Vaillinaisen tiedon perusteella on vaikea päätellä, miksi juna kulkee tyhjänä asemien väliä, vaikka annetun infon perusteella kaiken pitäisi olla kunnossa. Päädyin siihen, että kyseessä on bugi, joita Railway Empiressä on muutenkin jonkin verran. Jotkut jopa estävät annettujen tavoitteiden täyttämistä.

Kyseessä on puhtaasti yksinpeli, joten tekoälyn soisi toimivan järkevästi. Niin se pääosin tekeekin mutta myös huijaa samalla, sillä asetetut säännöt eivät tunnu koskevan sitä. Kilpailijoiden junat kulkevat iloisesti toistensa läpi, eikä ohitusraiteita tarvita. Tilannetta voi tasoittaa easy-moodilla, joka sallii moisen käytöksen pelaajankin aparaateille, mutta moinen helpotus tappaa oikeastaan koko pelin idean. Homma muuttuu liian helpoksi, kun 30 junaa kulkee samaa raidetta päällekkäin miten huvittaa.

Toinen suuri ongelma liittyy kontrolleihin sekä valikoihin. Nappien painallukset eivät aina rekisteröidy, mikä vaikuttaa kaikkialla valikoista ja raiteiden rakentamisesta lähtien. Myös valikoiden epälooginen toiminta aiheuttaa ärsytystä. Esimerkiksi junan tietoja katsellakseen täytyy ensin valita kyseinen rautahevonen, tämän jälkeen valinta pitää ikään kuin perua painamalla B-nappulaa, joilloin vasta Y-näppäin vie oikeaan valikkoon. Sama työläs logiikka pätee lähes koko valikkorakenteessa.

Grafiikat täytyy mainita vielä erikseen, vaikka ne eivät genressä yleensä pääosassa olekaan. Kaukaa maailma näyttää kohtalaisen hyvältä, mutta zoomaus paljastaa karun totuuden, ja junan kyydissä matkustaminen se vasta antisilmänruokaa onkin. Olisi mukavaa, että ulkoasu olisi edes nykyisen sukupolven minimitasoa, kun kerran mahdollisuus lähempään tarkasteluun on annettu.

Kiviä raiteella

Railway Empire ei ole huono, muttei järin hyväkään. Sen parissa viihtyy parhaimmillaan erinomaisesti, mutta loppufiilis session jälkeen on yleensä melko neutraali, ellei jopa negatiivinen. Jos historiallista aspektia ei oteta huomioon, rautatieimperiumi ei tarjoa mitään, mitä vaikkapa 90-luvulla julkaistu Transport Tycoon ei olisi jo tehnyt paremmin ja monipuolisemmin.