Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Ei mikään Amerikan ninja

PC:llä ja Nintendo Switchillä aiemmin ihastuttanut The Messenger rantautui tovi sitten myös PlayStation 4 -pelaajien saataville. Retroseikkailun tarjonta koostuu kuin perinnehäiden reseptistä: vähän uutta, vähän vanhaa, pikkaisen lainattua ja ripaus sinistä ninjailua perään.

Huipulla tuulee

Joukko ninjoja on harjoitellut ja kouluttautunut vuosia ikivanhan maailmanlopun ennustuksen perusteella. Saatanallisen Demon Kingin hyökätessä yhden ninjan on toimittava viestinviejänä kiiveten korkealle vuorelle mukanaan tärkeä paperikäärö. Apuna yksinäisellä taistelijalla on pikkuruinen Quarble-niminen otus, joka kuolon korjatessa pelastaa tilanteen palauttaen pelaajan ajassa taaksepäin aina tallennuspisteelle saakka. Kuinka ollakaan, paholainen iskee kuin iskeekin kesken rutiininomaisen päivän, ja seikkailu voi alkaa.

The Messenger on alusta asti syvä kumarrus kohti 8- ja 16-bittisten pelien valtakautta. Retroilu ei rajoitu pelkästään tyylikkääseen pikseligrafiikkaan, vaan pelattavuus on lainattu suoraan 90-luvun konsoleilta. Sivusta päin kuvattu toiminta rullaa tasaisesti eteenpäin ruudusta toiseen, vaikeustaso on korkea, ja vastaan asettuu tarkkuutta vaativia hirviöitä ja kenttärakenteita. Kenttien lopussa mitellään tason teeman mukaisen loppupomon kanssa. Tätä jatketaan tasaiseen tahtiin muutama tunti, mutta puolessa välissä kampanjaa tapahtumat kääntyvät päälaelleen, ja The Messengerin lineaarinen eteneminen kokee mullistavan käännöksen.

Parasta koko paketissa on pilke silmäkulmassa kirjoitettu tarina. Neljättä seinää rikotaan tuon tuosta, pelaajan olettamuksilla leikitellään ja dialogi viljelee huvittavia tarinoita sekä käänteitä läpi seikkailun. Pomotaisteluissakaan vastus ei ole aina sitä miltä se näyttää.

Jätkä löi oikeesti

Ninjan liikevalikoima kasvaa muutamilla lisäyksillä seikkailun edetessä. Tuplahyppyä ei ole, mutta sankari voi ponkaista uudestaan ilmaan, jos hän lyö ilmalennon aikana miekallaan vihollista tai esinettä, esimerkiksi lyhtyä. Liike ei tosin missään vaiheessa iskostu selkärankaan, vaan aiheuttaa onnistumisen sijaan enemmän harmaita hiuksia. Kontrollit ovat suoraviivaiset, mutta aiheuttavat silti turhia kuolemia, sillä näppäinkombot eivät tunnu luonnollisilta. Vai miltä kuulostaa hyppy, lyönti, hyppy -yhdistelmä kesken hektisen taistelun?

Matkan varrella varusteet kasvavat myös liitämisen mahdollistamalla viitalla sekä ketjun perässä olevalla koukulla, jolla ninja vetää itsensä joko kuilujen yli tai kohti vihollista. Lisäksi parannuksia saa ostettua mystiseltä kauppiaalta, jonka lorupussissa on kertomus, jos toinenkin. Kentistä kerättävät kristallit toimivat valuuttana, kun hahmolleen ostaa lisäenergiapalkin tai muun ominaisuuden.

Kaikkia ominaisuuksia tarvitaan tasaisesti läpi kampanjan, mutta pomovastukset pistävät pelaajan taidot todella testiin. Tuttuun tyyliin loppuväännöissä on ensin opeteltava vihulaisen rutiinit ja iskukombinaatiot, jonka jälkeen hyökätään heikkoon kohtaan. Vastaan asettuu niin pieniä, suuria kuin pirun nopeita vastuksia, joten tarkkana saa olla koko ajan. Onneksi jokaista matsia ennen on aina tallennuspiste.

Pomovastukset pistävät pelaajan taidot todella testiin.

Muuten tallennuspisteitä onkin vaihtelevasti. Peruskentissä väli on juuri sopiva, jolloin eteneminen vaatii tarkkuutta ja omistautumista, mutta Celesten tapaisissa hyppyosuuksissa aloituspisteitä olisi kaivannut huomattavasti useammin – varsinkin kun kontrollit eivät taivu täydellisesti kyseisiin suorituksiin.

Nostalgia on vahva ase

The Messenger on kelpo seikkailu, varsinkin retroilusta pitäville, mutta se herättää myös turhautumista asteen epätarkkojen kontrolliensa takia. Äkkikuolemat tarkkuutta vaativissa hyppykohtauksissa ja harvahko tallennusväli on kombinaatio, joka nostaa turhaan verenpainetta.

Onneksi seikkailu nojaa enemmän taisteluun ja väistelyyn kuin hyppimiseen. Sabotage Studion teos luo nahkansa useaan kertaan ja tarjoaa kirjaimellisesti niin 8- kuin 16-bittistä toiminnallista tasoloikkaa sitä kaipaaville. Erilaisia salaisuuksiakin kenttiin on piilotettu runsaasti, jotta The Messenger viihdyttää pidemmän aikaa. Kyllä tätä kasarilapsille uskaltaa suositella, miksei muillekin.

Kirjaudu kommentoidaksesi