Olipa kerran Alpakkala

Kaukana kaikesta nykymaailman melusta ja hälinästä sijaitsee luonnonkaunis Alpakkalan saari. Tuon vehreän, mutta tuulisen maakaistaleen rannoilla asustaa pinkkihiuksinen tyttölapsi nimeltään Mewna. Neitokaisen päivät turkoosina kimmeltävän meren äärellä kuluvat suloisten eläinystävien kanssa telmien ja satumaista saarta tutkien. Elämä aurinkoisessa Alpakkalassa sujuu lempeän leppoisasti, eivätkä arjen huolet ja murheet paina mieltä.

Minkäänlaista syvällistä, kyyneliä virtaamaan saavaa tarinaa tältä nimikkeeltä on turha odottaa. Alussa pelaaja muuttaa asustamaan askeettiseen telttaan autiolle saarelle, jossa majailee hänen lisäkseen kaksi muuta vierasta sekä muutama henkilökunnan jäsen. Aika kuluu samaan tahtiin oikean maailman vuoden- ja vuorokaudenaikojen kanssa, joten peli maistuu makoisimmalta pienissä pätkissä pitkin päivää pelattuna. Tarkoituksena on saada ympäristö kukoistamaan ja haalia kaupunkiin asumaan kymmenkunta toinen toistaan söpömpää eläinhahmoa, joiden kanssa viettää rentoa rantaelämää. Tekemistä siis piisaa yllin kyllin. Minkäänmoista väkivaltaa tai taistelua ei harrasteta, ja luomus tarjoaa pelaajalle kilokaupalla hyvää mieltä sekä lämpimiä tunteita.

Kaikki kerätään, kaikki kerätään!

Animal Crossing: New Horizons on hamstraajan unelma: melkeinpä kaikki maasta, taivaalta tai vedestä löytämänsä tavarat saa ahdettua repun uumeniin. Aluksi säilytystila tuntuu vähäiseltä, mutta pikkuhiljaa varaston kokoa saa laajennettua. Osa tavaroista, kuten kivet ja puista putoavat halot, käytetään työkalujen rakentamiseen, kun taas hyönteiset ja kalat lahjoitetaan museoon tai myydään Nookin veljeksille. Koska luonnossa pörräävät ötökät ja fisut vaihtelevat vuoden- ja vuorokaudenaikojen mukaan, riittää keräiltävää koko vuodeksi.

Edellisistä osista poiketen uusimmassa teoksessa kyhätään lapiot, kirveet sun muut työkalut ihan itse omin pikku kätösin. Toiminto tuo mukanaan paljon lisätekemistä, sillä vekottimet hajoavat muutaman käyttökerran jälkeen. Pelin edetessä pelaaja pystyy päivittämään työkalujaan vahvempiin versioihin, mutta ainakin alussa ne hajoavat aivan liian nopeasti. Mikään ei ole niin ärsyttävää, kuin lapion murskautuminen tuhannen päreiksi juuri silloin, kun on hakkaamassa muhkeaa, rahoja sylkevää kivenmurikkaa.

Rahaa kuin roskaa

Pelin rentoon tunnelmaan sopien rahan ansaitseminen luistaa mukavan rattoisasti, eikä käteisestä ole pulaa. Tähtitieteellisiä summia kylmää kahisevaa voi tienata keinottelemalla nauriiden kanssa, mutta riippuu täysin kuun ja tähtien asennosta, kuinka tuottoisaa kyseinen toiminta on. Kovalla työllä nettoamiensa pennosten tuhlaaminen sujuu onneksi ihan yhtä helposti kuin niiden ansaitseminenkin. Ehkä suurin menoerä on omien asuntovelkojensa takaisin maksaminen herra Nookille, mutta muitakin tapoja rahoista eroon pääsemiseksi kannattaa harkita. Esimerkiksi tyylitaiturit saavat kulutettua tuhansittain kahisevaa nätteihin mekkoihin ja kenkiin, kun taas sisustussuunnittelijan urasta haaveilevat shoppailevat sydämensä kyllyydestä huonekaluja sekä elegantteja tapetteja.

Omaan kyläänsä muuttavia elukoita ei periaatteessa pysty itse valitsemaan, vaan asukit määräytyvät satunnaisesti. Joskus nähdessään söpön eläinhahmon on mahdollista kysyä tältä josko hän haluaisi muuttaa pelaajan maapläntille, mutta saarella on oltava tilaa uudelle asukkaalle. Tällä tavoin toimiva systeemi ärsyttää varsinkin silloin, kun kyläläisten ulkonäkö ei miellytä omaa silmää tai he käyttäytyvät muuten vain ärsyttävästi. Ei-toivotuista asukkaista on nimittäin erittäin vaikea päästä eroon. Kaikki tämä tuntuu kovin inhottavalta, sillä pelissä on lähemmäs 400 mahdollista kyläläistä, joista pelaaja pääsee valitettavasti tapaamaan vain murto-osan.

Kaikesta huolimatta persoonallisten eläinystävien kanssa viettää mieluusti aikansa. Hupsujen otusten hulvattoman hauskojen päähänpistojen seuraaminen saa suupielet nousemaan kohti korkeuksia, eikä naurunpyrähdyksiltä voi välttyä.

Luvassa perheriitoja

Jos samassa taloudessa sattuu asustamaan kaksi tai useampi paratiisisaaren valkeista hiekkarannoista unelmoivaa sielua, niin edessä saattaa siintää pienoinen perheriita. Syystä tai toisesta yhdellä konsolilla voi olla ainoastaan yksi saari. Ensimmäiseksi paratiisiin ennättävä henkilö nimetään valtaa pitäväksi asukasvastaavaksi, ja muiden osaksi lankeaa eräänlainen kakkospelaajan kirous. Asukasvastaava nimittäin tekee diktaattorimaisesti kaikki maakaistaletta koskevat suuret päätökset, eikä muilla asukeilla ole osaa tai arpaa esimerkiksi kylän nimeämisessä tai kauppojen ja siltojen rakennuspaikkojen valinnassa. Riippuu tietenkin täysin henkilöstä, kuinka paljon pahaa mieltä Nintendon hieman erikoinen – tosin jo aiemmista osista tuttu – ratkaisu aiheuttaa. Silti on hyvin harmillista, että vain yksi pelaaja pääsee nauttimaan teoksen antimista täysin rinnoin.

Animal Crossingia pääsee pelaamaan myös verkossa tuttujen tai tuntemattomien kanssa. Tämä lysti vaatii kuitenkin maksullisen Nintendo Switch Online -jäsenyyden. Kavereiden saarilla poikkeaminen onnistuu yllättävän kivuttomasti, mutta satunnaisten ihmisten kyliin matkatessa yhteysongelmia ja muita pieniä hankaluuksia esiintyy enemmän kuin tarpeeksi. Onneksi toisten kanssa pelaaminen ei ole pakollista, vaan kaiken saa nähtyä ja koettua yksinkin.

Tuttua ja turvallista, mutta silti niin ihanaa

Animal Crossing: New Horizons jatkaa samalla hyväksi todetulla linjalla sarjan aiempien osien kanssa, ja kaikki tuntuu kovin turvallisen tutulta. Teoksen seurassa viihtyy silti paremmin kuin erinomaisesti, eikä paratiisisaaren liplattavien laineiden syleilystä tahtoisi palata takaisin harmaankirjavaan arkeen. Mitään sen suurempaa moitittavaa pelissä ei ole: ainoastaan moninpelin ongelmat ja yksi saari per konsoli aiheuttavat pientä kulmien kurtistelua.

Varsinkin tällaisina aikoina, kun oikeaa elämää varjostavat epävarmuus ja pelko, tulee Animal Crossingin leppoisan huoleton maailma todelliseen tarpeeseen.