Perinteisestä genrestä huolimatta kaavoihin kangistumista ei tarvitse nytkään pelätä. Uutukainen suorastaan pursuaa seikkailun riemua sekä loputtomia oivalluksia pelaajien koukuttamiseksi mielikuvituksellisten maailmoiden pauloihin.
Armas väärissä käsissä
Aitoon Nintendo-tyyliin paukkuja uhrataan tarinan sijaan ennen kaikkea pelattavuuden ja hauskanpidon alttarille. Ties kuinka monennen kerran Bowser sekaantuu Marion rakkauskuvioihin sieppaamalla prinsessa Peachin aluksensa kyytiin. Tällä kertaa samaan allikkoon joutuu myös tuoreen tuttavuuden Cappyn sisko, joten kaverukset lyövät hynttyyt yhteen pelastusretkeä varten. Ensimmäisenä tehtävänä on kuitenkin etsiä ja kunnostaa Odyssey-ilmalaiva, jolla matkaa lähdetään taittamaan persoonallisesta kohteesta toiseen.
Cappy ottaa nimensä mukaisesti hoitaakseen Marion lakin virkaa, eikä kyseessä olekaan ihan mikään perinteinen lätsä. Omalaatuinen kumppani tarjoaa taustatukeaan toimimalla sekä bumerangimaisena aseena että ennen kaikkea avaimena loputtomiin muuntautumisiin. Mario pääsee päähinettään vastustajiin heittämällä sukeltamaan kirjaimelliseti toisten pöksyihin, saaden käyttöönsä näiden erityisominaisuuksia. Esimerkiksi uintireissut helpottuvat huomattavasti kalan olomuotoa lainaamalla, kun taas tankin tai dinosauruksen puikoissa aiemmin tuhoutumattomat esteet muuttuvat lähinnä hidasteiksi.
Laajojen ja avoimien kenttien tahkoamisen suurimpana motivaattorina toimivat ympäristöihin piilotetut kuut, joita hyödynnetään Odysseyn polttoaineena. Matka kohti Bowserin lopullista kohtaamista ei jatku ennen kuin riittävä määrä mitä omalaatuisimpiin paikkoihin kätketyistä amuleteista on paikallistettu. Vaikka kerättävän krääsän perässä juokseminen saattaa kuulostaa halvalta tai keinotekoiselta ratkaisulta pitkittää peliä, ei Mariossa moista tarvitse pelätä. Yleensä kenttien suurin yksittäinen saalis lunastetaan kukistamalla paikallisia asukkaita kiusaava välipomo. Helpohkojen mutta hauskojen kohtaamisten jälkimainingeissa maailmaan avautuu kosolti uutta tutkittavaa tai koko ympäristö saattaa muuttua tyystin erinäköiseksi, mikä lisää tutkimisen mielekkyyttä.
Loikkiminen ei tunnu pakkopullalta missään vaiheessa pitkähkön seikkailun aikana. Kentästä toiseen etenemisen rajapyykit pidetään sen verran maltillisina, että vähänkään silmiään auki pitelevälle seinän ei pitäisi nousta vastaan. Minimitavoitteen saavutettuaan maailmoita jää kuitenkin mieluusti nuohoamaan jo ihan puhtaasta tutkimisen ilosta. Kuita bongaillaan paitsi joka koloon ja kantoon kurkkaamalla, myös suorittamalla erinäisiä tehtäviä alueiden moninaisille asukeille. Kehittäjien rakkautta ja panostusta lopputulosta kohtaan ei voi kuin hämmästellä: Usein hulvattomat puuhastelut saattavat luottaa johonkin erityiseen mekaniikkaan, jota ei käytetä missään muussa vaiheessa peliä. Silti homma ei tunnu koskaan vasemmalla kädellä hutaistulta. Äärimmäisen hiotun ja mietityn kokonaisuuden vuoksi myös kertaalleen koluttuihin ympäristöihin palaa vielä läpipeluun jälkeenkin saalistamaan uusia salaisuuksia. Keräilyviettiä ruokitaan lähes ähkyyn asti peruskolikoiden lisäksi esimerkiksi kenttäkohtaisilla valuutoilla, joilla paikallisen lähimarketin valikoimasta aukeaa tavallista hohdokkaampaa ostettavaa matkamuistoista hullunkurisiin vaateparsiin.
Kirkkaiden värien kauneutta
Pelattavuus on odotetusti huippuluokkaa. Peruskontrollit toimivat kuin ajatus, eikä kamerakaan aiheuta kuin aniharvoin harmaita hiuksia. Ainoa pienehkö ärsytyksen aihe koskee liiketunnistuksen päälleliimattua ynnäämistä muutoin tiukkaan kokonaisuuteen. Ohjainta heiluttelemalla ja kallistelemalla voi esimerkiksi hienosäätää lakin heittosuuntaa tai ponnistaa vielä aavistuksen korkeammalle kuin pelkkien nappien ja tattien voimin. Vaikka japanilaisjulkaisijalla lienee kova tarve esitellä Joy-Coniensa niksejä, ei toteutus istu järin sujuvasti muutoin perinteiseen pelattavuuteen. Onneksi kikkailut voi halutessaan sivuuttaa melko huoletta, sillä menestymisen kannalta liiketunnistuksella ei ole isompaa merkitystä.
Super Mario Odysseyn visuaalinen ilme on yksinkertaisesti ilmaistuna hurmaava. Nintendo on etenkin viime vuosina erikoistunut repimään kilpailijoitaan tehottomammasta raudasta huolimatta poikkeuksellisen nättiä jälkeä irti, eikä uutukainen tee poikkeusta kaavaan. Värikylläisten ja mielikuvituksellisten maailmoiden lisäksi etenkin pienempien yksityiskohtien huomioiminen saa kokonaisuuden tuntumaan suorastaan elävältä. Esimerkiksi Marion tilanteiden mukaan vaihtelevat eleet ja animaatiot välittyvät tehokkaasti ruudun läpi kuin lauantaiaamujen piirretyissä konsanaan. Audiopuolella mennään niin ikään rautaisella mutta ilahduttavan hyväntuulisella linjalla, kun taustan luritukset tuntuvat sopivan lähes poikkeuksetta loistavasti tilanteisiinsa.
Switchin kirjastoon mahtuu jo mukava joukko helmiä, joilla laitteen hankintaa on ollut mahdollista perustella. Ainoaksi ”ongelmaksi” on tähän saakka muodostunut, että useimmat valttikorteista kuuluvat tavalla tai toisella myös edesmenneen Wii U:n katalogiin. Nyt monille laitteen hankintaa viivästyttäneille saattaa kuitenkin koittaa hetki lähteä konsoliostoksille, sillä tätä herkkua ei muualla tarjoilla. Super Mario Odyssey on yksinkertaisesti pelaamisen riemua parhaimmillaan. Sen perusniksit on riittävän helppo omaksua perheen pienempää väestöä ajatellen, mutta syvyyttä tarjoillaan vaativampaankin makuun. Lopputulos koukuttaa takuuvarmasti kaikki laatuviihteen perään haikailevat – ikään tai sukupuoleen katsomatta.
