Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Punahiuksinen runotyttö tuo loisteellaan valon pimeyteen

Alkujaan vuonna 2014 ilmestynyt Ubisoftin Child of Light keräsi kehuja ja ylistystä ympäri maailman. Nyt tämä rooliseikkailu rantautuu myös Nintedo Switchille, Ultimate Editionin muodossa. Mitään uutta ja mahtavaa ei hienosta lisänimestä huolimatta ole luvassa, vaan paketista paljastuu kaikki julkaistu DLC-sisältö, kuten muutama erilainen asukokonaisuus sankaritar Auroralle.

Aa valon lapsi kun oon

Punahiuksisen neitokaisen satumaisia edesottamuksia Xbox 360 -konsolilla arvioitiin KonsoliFINissä jo sen ilmestyessä muutama vuosi sitten. Silloin ulkoisesti sanoinkuvaamattoman kaunis, runomittaan kirjoitettu luomus ansaitsi kiitettävät neljä tähteä. Tällä kertaa arvosanaksi lätkäistiin kuitenkin pikkaisen alhaisempi numero, miksi ihmeessä?

Child of Lightissä kaikki sujuu ihanan leppoisasti, paitsi älyttömän pitkäveteiset taistelut. Vuoropohjainen taistelusysteemi, sekä vihollisten hidastaminen Igniculus-tulikärpäsen avulla tuovat kyllä mukanaan viehättävän erikoisen tuulahduksen, mutta valitettavasti tylsiä ja ylipitkiä kärhämiä on ihan liian paljon. Punapäisen prinsessan suun saa mutrulle se, että vaikka pelaajalle annetaan loistavat työkalut satunnaisten, toistuvien taistojen skippaamiseen, ei niitä oikeastaan voi käyttää hyväkseen. Jos maailmassa vaanivien ötökkähirviöiden kimppuun ei hyökkää, ei myöskään kerää vain tappamisesta ansaittavia kokemuspisteitä. Pasifistinen elämäntapa ei siis kannata, koska silloin pomotaisteluista tulee aivan mahdottoman vaikeita. Kokemuksesta hengissä selvitäkseen on siis grindattava, kunnes saa porukkansa tarvittavalle taitotasolle.

Aa villi luonteeni on

Switchille täydellisesti sopivassa kaksinpelissä toinen pelaaja tuo valoa pimeyteen Igniculusin avulla. Pienestä koostaan huolimatta palleron rooli taisteluissa on hyvin tärkeä, joten myös sen ohjastajalta vaaditaan taitavia sormia. Yhteistyötilasta mainittakoon vielä se, että kimpassa pelatessa molemmat joutuvat käyttämään Joy-Con -ohjaimen puolikasta, eli esimerkiksi Pro Controlleria ei pysty silloin hyödyntämään.

Child of Light on ikäisekseen hyvin säilynyt rooliseikkailu. Satukirjamaiset grafiikat näyttävät edelleen uskomattoman kauniilta, ja taustalla soiva lempeä musiikki hivelee korvia. Lumoavan pinnan alla piileskelevät pitkästyttävät taistelut ja ainainen grindaaminen eivät kuitenkaan miellytä kaikkia. Valon lapsen vesivärein maalattua kertomusta voi suositella taisteluntahtoisille ritareille, kärsimättömille rauhanrakastajille se ei sovi.

Galleria: 

Kirjaudu kommentoidaksesi