The Technomancer on jatko-osa vuonna 2013 julkaistulle Mars: War Logs -pelille. Jostain syystä asiaa ei tuoda esille sen kummemmin markkinointimateriaalissa kuin itse pelissäkään. Tarinan alkupuolella muutama avainhenkilö viittaa tapahtumiin ja henkilöihin, joista ei kuitenkaan The Technomancerissa kerrota mitään. Näitä yhden käden sormiin mahtuvia huomautuksia lukuun ottamatta pelin aloittaminen ei vaadi ennakkotietoja aiemmista tapahtumista.
Sähkömiehenä Marsissa
The Technomancerin maailmassa ihmiskunta on levittäytynyt Marsiin jo kauan sitten, ja jostain syystä yhteys Maahan on katkennut. Näin ollen Marsin ihmisyhteisö on ehtinyt kehittyä täysin oman näköisekseen ilman kulttuurista tai materiaalista sidettä Maassa asuvien kanssa. Zachariah Mancer on lapsesta asti geeniterapialla muokattu mies, joka valmistuu viimeinkin koulustaan technomancer-upseeriksi. Kyse on jonkinlaisesta veljeskunnasta, jonka kaikki jäsenet vihkiytyvät pitämään salassa technomancereiden sähkövoimien alkuperän. Pelaaja on nimenomaan mies, joten sukupuolta ei voi valita omaa hahmoa tehdessään. Technomancereiden alkuperä on suoraan tieteisympäristöön siirretty versio noitureiden mutaatiokokeista The Witcher -sarjassa.
Kuitattuaan itselleen upseerinarvon uunituore technomancer saa seurueeseensa kaksi alaista, joiden kanssa suoritetaan erilaisia ympäristöön ja pelimekaniikkaan tutustuttavia pikkutehtäviä useamman tunnin ajan. The Technomancerin ensimmäiset 15-20 tuntia ovat hyvä osoitus siitä, kuinka peliä ei pidä aloittaa. Tehtävät, kohdattavat henkilöhahmot ja toiminta itsessään tuntuvat kaikki täysin yhdentekeviltä. Meininki alkaa kiinnostaa vasta sen jälkeen, kun tarinassa tapahtuu ennalta arvattava käänne: pelaaja joutuu pakenemaan tukikohtana toimivasta kaupungista. Tämän jälkeen päästään tutustumaan uusiin maisemiin, solmimaan liittolaisuuksia ja syventymään matkakumppaneiden taustoihin enemmän tai vähemmän intiimisti.
Tutut kuviot
Pelin yleinen rakenne on täsmälleen sama kuin Biowaren Mass Effect -sarjassa aina hyvän ja pahan karmapisteitä myöten. Päätehtävät edistävät suurta tarinankaarta, kun taas sivupoluissa syvennytään johonkin muuhun osa-alueeseen. Näitä ovat esimerkiksi paikallisten kauppiaiden reviirikiistojen ratkominen tai tyttörinkiä pyörittävän parittajan toimintatapoihin puuttuminen. Kaikkiin vastaan tuleviin ongelmiin on olemassa selkeä hyvä ja paha vaihtoehto. Tämä on epäilemättä helpottanut ohjelmoijien työtaakkaa, mutta The Witcherille ominaisista harmaan sävyistä on turha haaveilla. Erittäin ennalta arvattavasti matkakumppanit edustavat kukin yhtä pelin sisäisistä ryhmittymistä. Näin ollen jokaisen niin sanottu uskollisuustehtävä antaa helpon tavan syventyä juuri kyseisen ryhmän erityispiirteisiin ja historiaan. Mukana kulkee halutessa jatkuvasti kaksi kaveria, ja koko seurueen voi varustaa valitsemillaan tavaroilla. Kamaa tarttuu parhaiten mukaan taisteluiden jälkihöyryissä suoritettavassa ruumiinryöstössä.
Taistelujärjestelmä on paperilla monipuolinen. Technomancerille annetaan kolme erilaista taistelutyyliä, joiden välillä voi vaihtaa vapaasti. Sähköistetyllä sauvalla huitova tyyli tuo mieleen Star Warsin, kilvellä ja sähkömiekalla huitominen muistuttaa hämärästi Dark Soulsia, kun taas pistoolilla aseistautunut tikarimies on se kolmas vaihtoehto. Tyylien välillä vaihtaminen ei ole tarpeellista, ja parhaiten eteenpäin pääsee kehittämällä karttuvilla kokemuspisteillä yksi tyyli tappiin.
Tappeluista hahmottuu hyvin nopeasti samaa toistava kaava, jolloin tekoälyä on helppo jallittaa. Toisin sanoen The Technomancerissa taistelee päästäkseen pelissä eteenpäin, eikä suinkaan siksi että taistelut itsessään olisivat hauskoja tai haastavia. Hahmon kehittyessä pisteitä laitetaan erinäisiin kykypuihin, joiden avulla pelaaminen muuttuu ajan mittaan sujuvammaksi. Kaikki on toteutettu juuri niin ennalta arvattavasti ja kaavamaisesti kuin vain ikinä osaa kuvitella.
Keskinkertainen toteutus
Pelialueiden rakenne on kummallinen. Maailma ei ole avoin, vaan jaettuna erillisiin pelialueisiin. Tämä ei sinänsä ole huono asia, koska erilliset alueet tuovat selkeyttä pelin rakenteeseen. Kummallista on näiden alueiden sisäinen logiikka. Ne eivät ole avoimia hiekkalaatikoita, vaan menneiden vuosikymmenten japanilaisista roolipeleistä tuttuja labyrintteja. Karttanäkymä toimii pienen opettelun jälkeen mallikelpoisesti, ja sitä todellakin tarvitsee. Tuntuu sanalla sanoen hölmöltä joutua käyttämään karttaa siihen, että löytäisi tiensä kookkaan markkinapaikan toiseen päähän. Pikamatkustusmahdollisuus isojen alueiden sisällä poistaisi harhailun kokonaan, mutta eihän sellaista tässä pelissä ole.
Graafisesti The Technomancerin anti on samanlaista kuin koko muu peli: keskinkertaista. Maisemat hoitavat tehtävänsä, mutta mikään osa-alue ei myöskään loista. Harmillisesti värimaailma luottaa liikaa ruskeaan, harmaaseen ja mustaan. Mars on toki punainen planeetta, mutta ainakin ihmisten asuttamiin kaupunkeihin olisi saanut uhrata enemmän väriä ja ennen kaikkea valoa. Jouduin laittamaan suositusten vastaisesti kirkkausasetukset kaakkoon, kun ei meinannut eteensä nähdä edes päiväsaikaan yötehtävistä nyt puhumattakaan. Muutama bugikin ehti tulla vastaan, jotka onneksi korjautuivat lataamalla viimeisin tallennus uudestaan.
Äänisuunnittelu onnistuu hyvin yhdessä asiassa: dialogin määrässä ja laadussa. Jokainen keskustelu käydään asiaankuuluvalla tunteella, mutta harmillisesti puhuvien hahmojen kasvomallinnus on liian puisevaa pelatakseen yhteen tunteisiin vetoavan dialogin kanssa. Pisteenä iin päällä alalaidan juoksevassa tekstityksessä on ajoittain karkeita kirjoitusvirheitä. Musiikki on enimmäkseen mitäänsanomatonta tunnelmoivaa pimputusta, josta ei jää mieleen mitään alkuvalikon teemamusiikkia lukuun ottamatta.
Suositellaan nautittavaksi
The Technomancer ei loista millään osa-alueella, mutta toisaalta se ei myöskään epäonnistu missään. Se lainaa toimintaroolipelimaneerinsa häikäilemättä tunnetummilta esikuviltaan. Täydelliseksi apinoimiseksi ei kokonaisuus silti sorru, vaan mukana on aimo annos omaakin persoonallisuutta ja ennen kaikkea panostusta tieteiskerrontaan. Marsin lohduton maailma toimii parhaiten pitkissä maratonsessioissa, koska pelin maailmaan uppoutuminen vie oman aikansa. Näin ollen The Technomancer on loistavaa viihdettä tulevan syksyn pelitulvaa odotellessa.
