Tämä on mainospaikka. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

Näyttäisimme tässä kohtaa mainoksia. Maksamme sivuston palvelinkulut mainoksilla. Ethän blokkaa, kiitos!

TV Superstars

Moven lanseerauksen yhteydessä Sony on laajentanut valikoimansa koskemaan laajemmin myös satunnaispelaajia. Kaveriporukalla pelattavia bilepelejä on toki löytynyt jo aiemmin parin nimikkeen verran, mutta pääpaino tälle kohderyhmälle on ollut Nintendon oma konsoli. Ensimmäiset Move-tunnistusta hyödyntävät pelit ovat suunnattu kilpailemaan samasta markkinaraosta. TV Superstars on yksi näistä valteista.

Tosi-tv sankarit

TV Superstars ottaa höykytettäväkseen Suomessakin nähtyjä tositelevisiosarjoja. Maksimissaan neljän hengen pelissä taistellaan joko kaikki kaikkia vastaan tai joukkueina valkokangasmaineesta. Erilaisia pelejä löytyy vain neljää erilaista plus mainoskuvaukset, mutta mainetta keräämällä jokaiseen tulee lisää alati vaikeutuvia haasteita. Silti monipuolisuudella ei liioin juhlita.

Ennen ohjelmiin siirtymistä pelaajat voivat siirtää naamansa Eye Toy -kameran avulla avatarillensa. Oman pärstävärkkinsä lisääminen kisailuun tuo puujalkamaista hassuttelua koko touhulle, mitä korostaa entisestään uniikin voitonkiljaisun nauhoitus. Kisaan voi osallistua myös valmiiksi tehdyillä vierashahmoilla, jolloin tosin menettää tallentuvan pisteseurannan. Aloitusprosessin jälkeen pelattavat ohjelmat voi napata vapaavalintaisesti mielenkiinnon mukaan.

Ivan kohteiksi ovat joutuneet muoti-, remontti-, ruoka- ja kisailuohjelmat. Jokaiselle pelityypille yhtenäistä on liiketunnistuksen hyödyntäminen erinäisin keinoin. FrockStarissa pelaaja valloittaa glamourmaailmaa muistipelien, meikkauksen ja catwalkin avulla. Jälkimmäisessä Move-ohjaimella maalaillaan ruudulla näkyviä liikkeitä hyvin verkkaiseen tahtiin. Remontti-Reiskan oppipojaksi päästään D.I.Y. Raw -ohjelmassa, jossa aloitetaan perustuksien tuhoamisella ja viimeistellään asunto sisustamalla. Sahaamisen, maalaamisen ja kalustuksen ongelmaksi nousevat hivenen epätarkka liikkeen rekisteröinti. Olohuoneen kokkikuninkaat kisaavat keskenään Big Beat Kitchenissä, jossa silppuamisen ja ainesten kasaamisen ohella riimitellään muussausbiitin tahtiin. Kyllä, Sinä riimittelet. Joukon mielekkäin anti on viimeiseksi jäävä Amerikan Gladiaattori -formaatin tapainen Let's Get Physical ja sen Reloaded-veli. Hien pintaan nostattavissa aktiviteeteissa emuloidaan muun muassa juoksua, katapultataan itsemme erinäisissä asennoissa pisteitä keräten ja maalataan tauluja vesikuula-aseilla. Varsinaisten ohjelmien lisäksi pelaajilla on mahdollisuus tallentaa itsensä mainoksiin kuvausstudiossa, joka toimii samalla lailla kuin FrockStarkin vastaava.

Pelaajien aliarviointia

TV Superstars on helposti lähestyttävä. Liiketunnistusta käytetään ylimalkaisesti, jolloin konsoleilla aiemmin pelaamattomienkin on vaivaton osallistua mukaan. Sisällön vähyys on kuitenkin isoin ongelma. Pelimuodoista vain pari on jokseenkin mielenkiintoisia mutta eivät kuitenkaan hinnan väärtejä. Kaveripeliksi tarkoitetun kokemuksen outouksia ovat myös jatkuvat lataustauot ja ohjaimen kalibrointi. Latausruudut menevät onnekseen nopeasti, mutta jokaisen pelin alkuun uudestaan tehty kalibrointi hidastaa liiaksi peliä. Pahimmillaan tätä joutuu harrastamaan jopa neljä kertaa yhden ohjelman sisällä, mikä kerrottuna neljällä pelaajalla on yhtä kuin rasittavuuden määritelmä.

Ei ole epäilystäkään, etteikö TV Superstars ole ainoastaan nopeasti markkinoille kyhätty rahastus. Visuaalisesta annistaan lähtien koko sisältö on vaisu ja häviää selkeästi muille lanseerauksen yhteydessä julkaistuille peleille.

Galleria: 

Kommentit

No höh! Tämä kun vaikutti niin lupaavalta. Eiku!

Pelin varmaan piti jotenkin olla myös liikunnallinen, mutta itse istahdin sohvalla heti kun peli alkoi kyllästyttää... Peli oli tooooodella kömpelösti toteutettu ja erittäin huono jopa huonoksi party-peliksi.

Kommentoi

Kirjaudu kommentoidaksesi