Kokeilussa: Apple iPod Touch 32 Gt

[noose01]

Kahden kuukauden intensiivinen omenakurssi alkaa olla ohi, ja on aika summata kokemuksia yhteen. Murtuivatko Nokia-jäärän ennakkoasenteet? Suliko fyysisen näppäimistön puolestapuhujan kovetettu sydän iOS:n virtuaalinäppäimistön avulla? Onko siitä pelikoneeksi?

Näppituntumalla
Avaan työpaikallani kuriirin tuoman ruskean pahvilaatikon, jonka sisältä löytyy kirkkaasta muovista valmistettu pyöreäkulmainen rasia. Tyyliin ja muotoiluun on panostettu muussakin kuin itse tuotteessa. Sisältö on helppo purkaa esille eikä avaamiseen tarvita saksia, puukkoa tai kirvestä, näitä perinteisiä teknisten vempeleiden pakkausten avausvälineitä. Soitin tuntuu aluksi kädessä hassulta. Ihan kuin se olisi liian ohut, eikä siitä saisi kunnon otetta. Alun tunne osoittautuu kuitenkin pidemmän päälle pelkäksi harhaksi, minkä takia yhtä ohutta muotoilua alkaa kaivata toisessa taskussa olevalta matkapuhelimelta.

Painoltaan iPod Touch on tarpeeksi kevyt, jotta sitä on vielä mukava käyttää, mutta kuitenkin riittävän painava luomaan omalta osaltaan kestävän ja laadukkaan vaikutelman. Samaa vaikutelmaa edesauttavat myös kiiltävä, yhdestä osasta koostuva metallinen kuori sekä lasinen näyttö. Laite näyttää ja tuntuu hyvältä, eikä se ole sattumaa. Apple osaa muotoilun jalon taidon.

Pakkonaitettu
Paikallistan virtanapin ja kytken laitteen päälle. Samalla tunnen, kuinka märkä rätti mäjähtää vasten kasvoja: käyttöönottoon vaaditaan yhteys iTunesilla varustettuun tietokoneeseen. Tämä ei tietenkään työpaikalla onnistu, joten joudun kärvistelemään koko pitkän työpäivän ennen kuin pääsen tekemään lähempää tuttavuutta uuteen ajanviettokaveriini. Ladattuani ohjelman illalla käyttöönotto onnistuu nopeasti ja vaivattomasti. Ennen pelitarjontaan tutustumista päätän siirtää hieman musiikkia seuraavaa päivää varten, mutta orastava rakkautemme alkaa rakoilla pahemman kerran, kun pitkällisen musiikkikirjaston luomisen jälkeen iTunes takkuilee kappalelistaa selatessa. Miniläppärin tehot (Intel Atom N280 1.66GHz, 2Gb RAM) eivät meinaa riittää iTunesille, vaikka samalla koneella on tehty vaativampiakin toimenpiteitä.

Muita tapoja hallinnoida laitteen musiikkikirjastoa ei taida tällä hetkellä olla lainkaan. Miksi muisti ei voi näkyä muiden ulkoisten laitteiden tavoin resurssienhallinnan kautta? Pöydällä pyörii vanha 20Gb musiikkisoittimeni, jonka olisin täyttänyt sulosoinnulla jo moneen kertaan samassa ajassa kun saan valittua 100 mieluisaa kappaletta iPodiin. Vanhassa koviakin kokeneessa laitteessa ei tosin ole musiikin toistamisen lisäksi muita ominaisuuksia kuin ääninauhuri. Applen versiolla sen sijaan voi tehdä monia asioita, joihin tarvittiin tehokas tietokone vielä alle 10 vuotta sitten.

Pelikarkelot taskussa
Suurin syy iPodin testailulle oli selvittää sen soveltuvuus pelikoneeksi. iTunesin pelikirjasto alkaa lähennellä jättiläisen kokoluokkaa, joten pelattavaa löytyy moneen makuun. Nopeat ja yksinkertaisella, mutta nerokkaalla idealla varustetut pikkupelit ovat näissä laitteissa kuin kotonaan, mutta entäs ne hieman vakavammin otettavat pelit? Valtavan tarjonnan takia aluksi voi tuntua siltä, ettei kaiken tusinaryönän joukosta meinaa löytää niitä todellisia helmiä. AppStoren oven saranat joutuvat koville, kunhan oppii tunnistamaan jyvät akanoista.

iPodilla pelaamisen suurimpia valtteja ovat pelien alhaiset hinnat, nopea käyttöönotto ja laitteen kätevä koko. Angry Birdsin kaltaiset lyhyisiin pelituokioihin soveltuvat teokset puolustavat asemaansa bussimatkoilla tai vaikkapa kahvilassa kavereita odotellessa. Toiminta on pelistä riippuen käynnissä jo sekunnin tai parin odottelun jälkeen. Paremman tekemisen ilmannuttua sen saa tauolle yhdellä napinpainalluksella. Omppukaupassa on paljon ilmaista ajanvietettä, ja maksullistenkin pelien sekä ohjelmien hinnat alkavat monesti alle eurosta. Edulliset hinnat houkuttelevat kokeilemaan sellaisiakin tekeleitä, jotka muuten jättäisi hankkimatta.

Hyvä näyttö ja riittävät tehot takaavat myös sen, että hankintalistalle voi laittaa jopa täysiverisiä käsikonsolipelejä. Hyvänä esimerkkinä mainittakoon Puzzle Quest 2, joka on julkaistu myös Nintendo DS:lle ja Xbox 360:lle. Kyseinen peli oli tulossa myös PSP:lle, mutta sen julkaisu ehdittiin perua, ainakin toistaiseksi. Lisäksi osa isommistakin julkaisuista saattaa tulla ainoastaan iOS-laitteille. Karvaimpina tapauksina jo hieman vanhempi Mass Effect Galaxy ja tuoreempana Remedyn Death Rally. Etenkin jälkimmäisen olisi suonut ilmestyvän kotikonsolien latauspalveluihin, mutta tällä hetkellä iOS on ainut tapa päästä uudistetun kalmankaahauksen pariin.

Koskettelun voimalla
Kosketusnäytössä on niin hyvät kuin huonotkin puolensa, jotka korostuvat entisestään pelatessa. Nyrkkisääntönä voidaan pitää sitä, että mitä yksinkertaisemmat kontrollit, sen paremmin peli soveltuu kosketusnäytöllä ohjastettavaksi. RedLynxin 1000 Heroz toimii oikein sulavasti kolmella alareunan virtuaalinappulalla, mutta tarvittavien toimintojen lisääntyessä pelikokemus muuttuu lähinnä kontrollien kiroamiseksi.

Oman mausteensa soppaan lisää Death Rallyssakin käytetty virtuaalitatti. Muuten niin loistavan pelin suurin haaste ja epäkohta on nimenomaan kömpelö ohjaus, mikä johtuu oikean tatin puuttumisesta. Peukalon edestakaisin hierominen näytöllä ilman minkäänlaista vastetta toimii kehnosti. Pienestäkin hikoilusta syntyy kitkaa sormen ja näytön väliin, mikä aiheuttaa liikkeen tökkimistä ja pidempien sessioiden aikana ihon ärtymistä. Ilmiö muistuttaa koulun jumppasalin lattian ja paljaiden polvien kohtaamista.

Ongelmia aiheutuu myös silloin, kun ruudulle yritetään saada liian paljon toimintoja kerralla. Puzzle Quest 2:ssa valikkojen napit ovat aivan liian pieniä, joten pitää olla tarkkana, ettei poista profiiliaan alkuvalikkoon siirtymisen sijaan. Vastaavat ongelmat johtuvat luultavasti pelien lähes suorasta porttaamisesta toiselta alustalta sen sijaan, että iOS:lle olisi tehty sen heikkoudet ja vahvuudet huomioonottava versio. Perinteisimmistä käsikonsoleista jäädään siis pahimmassa tapauksessa melkoisesti jälkeen pelattavuuden osalta, mutta parhaimmillaan tilanne voi olla myös täysin päinvastainen. Toivottavasti kehittäjät kiinnittävät ongelmaan entistä enemmän huomiota suorien käännösten tehtailun sijaan.

Ohjelmia joka lähtöön
Pelien lisäksi AppStore pullistelee enemmän tai vähemmän hyödyllisiä ohjelmia. Valitettavasti suuri osa kuuluu jälkimmäiseen kategoriaan. Surullisenkuuluisa pierusimulaattori ei edes voita turhimman ohjelman titteliä. Appsien tekemisen helppous on myös osa kauppapaikan kirousta. Vaikkapa raskausajan seurantaan soveltuvaa ohjelmaa haettaessa erilaisia ja erihintaisia vaihtoehtoja tupsahtaa ruudulle melkoinen liuta. Haasteelliseksi etsinnän tekee kunnollisen appsin löytäminen kökköjen rahastusyritysten seasta. Kallis hinta ei välttämättä ole tae laadusta. Applen, tai ainakin sovelluskehittäjien ja käyttäjien näkemys tuntuu olevan, että jok’ikistä toimintoa varten täytyy olla oma appsi. Tämä on tiettyyn rajaan asti järkevää, mutta jossain vaiheessa laite alkaa olla täynnä ohjelmia pienen pieniin askareihin, joista suuren osan saisi hoidettua kätevästi nettiselaimella.

Ominaisuuksineen ja omituisuuksineen iPod Touch on mielenkiintoinen ja erittäin monipuolinen laite, jonka kanssa on helppo viihdyttää itseään. Uskon, että jos iOS-laitteissa olisi vakavampaan pelaamiseen riittävät ohjausvälineet, alkaisi Nintendon ja Sonyn käsikonsolien kuolonkellot kumista. Muutama päivä sitten julkaistua Penny Arcade -sarjakuvaa mukaillen: Kuka muka haluaisi maksaa 40 euroa yhdestä pelistä, kun samalla rahalla voi saada 40 peliä?

Viimeisenä yhteisenä iltana otan tietokoneelleni varmuuskopion iPodin sisällöstä ja pakkaan soittimen laatikkoon seuraavan päivän kuriirinoutoa varten. Huomaan, etten millään malttaisi luopua laitteesta, varsinkin kun AppStoren ennalta ladattuja krediittejä olisi käyttämättä vaikka kuinka paljon. Lisäksi jatkuvasti tulee vastaan mielenkiintoisia pelejä, joita tekisi mieli päästä testaamaan. Taskuun on siis epäilemättä jäänyt Omenan mentävä aukko.


Kiitokset Applelle laitteen lainasta.

Mainittu sarjis

Nykyaika vs kivikausi

Lisätietoja laitteesta: Apple - iPod touch - Video calls, HD video, Game Center, and more

[Nisupulla]

Uskon, että jos iOS-laitteissa olisi vakavampaan pelaamiseen riittävät ohjausvälineet, alkaisi Nintendon ja Sonyn käsikonsolien kuolonkellot kumista. Muutama päivä sitten julkaistua Penny Arcade -sarjakuvaa mukaillen: Kuka muka haluaisi maksaa 40 euroa yhdestä pelistä, kun samalla rahalla voi saada 40 peliä?

Juu, samantapaisia huomioita tehty iPad2:sta. Mikäli reunalta löytyisi asialliset peliohjaimet, olisi kyseessä aika täydellinen monitoimikone. On lähinnä turhauttavaa hinkata näytön pintaa vain todetakseen ohjauksen kökköyden yhä uudestaan. Homma toimii, kun fokus on täppäilyssä ja hinkkaus tulee siinä apuna vain silloin tällöin.

iOS laitteille pelejä kehittelevien kannattaisi putsata pöytä ja lähteä suunnittelussa 0-tilanteesta. Ehkä ne nuoret, joilta puuttuu vuosien, kenties vuosikymmenien pelihistoria - oivaltavat tämän alustan mahdollisuudet ensimmäisenä.

[Cyrus1]

Siksihän iOS-laitteet eivät olekaan täydellisiä pelikoneita, ohjaus on liian rajoittunutta. Ohjaukselle voidaan tehdä tietyntyylisiä pelejä, mutta vain niitä tietyntyylisiä, kaikkeen se ei sovellu, vaikka alusta asti otettaisiin huomioon. Vähän sama kuin Wiimotessa tai vaikkapa ratissa ja polkimissa. Tietynlaisia hyviä kokemuksia pystyvät tarjoamaan, mutta eivät ikinä pysty taipumaan moneen perinteisempään kokemukseen.

Tässä näen Vitan vahvuuden. Konehan sisältää lähes kaikki kuviteltavissa olevat ohjausvaihtoehdot ja vielä enemmänkin. Melko laaja-alaisesti erilaisia pelejä pystyy sille tekemään. Silti pelaajat tyrmäävät sen jo nyt, kun sille on tulossa Uncharted, jota pelataan mieluummin kotona isolta näytöltä eikä siinä tule puhelinta mukana, ihan turha laite. Sääli sinänsä, tulee vaikuttamaan laitteen menestykseen aika lailla ja koko potentiaali jää väkisin hyödyntämättä.