-WaLuigi-

Morjes taas te neljä lukijaani! Tai siis kolme ja äiti. Tai siis kaksi, äiti ja oma oikolukuni. Mutta kiitokset kiinnostuksesta kuitenkin. Olen otettu.

Koska cast-poppoo on yleisön pyyntöjä kuuntelematonta norsunluutornissa asustelevaa porukkaa, jotka eivät ole saaneet useista pyynnöistä huolimatta DLC-tavarasta ainakaan toistaiseksi mitään keskustelua tehtyä, niin koen velvollisuudekseni tarttua tähän asiaan. Pioneerityötä, sanoisi inttiporukka. Ilman sitä typerän näköistä lohikäärmemarssia. Aasinsiltaa hyödyntäen voisin samaan syssyyn lähettää terveiset RUK235-kurssilaisille, sekä Niksulan lepokodin saman erän koksuille. Paitsi Jukka-Pekalle. Saatanan mulkku. Pahoittelen, yritän hillitä kieltäni paremmin tulevaisuudessa.

DLC, tuo Ragnarökin alkamisen ennusmerkki, on tullut jäädäkseen tämän sukupolven aikana. Toki voidaan pitää jo vuosien takaisia Simsin kymmeniä lisälevyjä tavallaan DLC:n esi-isänä, mutta vasta current-gen on nopeine ja toimivine nettiyhteyksineen tarjonnut mahdollisuuden todelliseen DLC:n kulta-aikaan. Terminähän tämä tarkoittaa sitä, että kaupassa julkaistuun valmiiseen tai vähemmän valmiiseen pelipakettiin myydään maksullista lisäsisältöä hintaan ~9,99€ tai X-määrä MS Pointseja. Yleensä paketti sisältää muutaman lisätehtävän, räiskintä- tai toimintapeleissä pari uutta rynkkyä sekä hiekkalaatikkopeleissä jonkun puvun. Ai niin, ja etenkin tappelupeleissä tulee myös joku uusi yllätyshahmo, jolle tosin on jo julkaisusta alkaen varattu paikka hahmoluettelossa. Ja se sama hahmohan tietysti löytyy siitä konsolisodan vastapuolen rintaman taistelujoukoista jo alusta asti.

Lisämateriaalina lisää pelattava...

Mikä DLC:ssä sitten on niin pahaa? Eiköhän lähtökohta ole se, että kaupankassalla, tai nykyisin verkkokassalla, Visaa vinguttaessaan kuluttaja uskoo ostaessaan ostavansa valmiin pelin. Niin, voidaan toki pohtia, että oliko ne pelit viisi tai kymmenen vuottakaan sitten valmiita, kun niihin löytää pelin asentaessaan kuusitoista päivitystä joista viimeisein on varustettu numerosarjalla 1.4.2. Mutta se on irrelevanttia, sillä ne päivitykset olivat ilmaisia. Ärsytyskynnystä nostattavia kyllä, mutta ilmaisia. Sanoisin, että DLC:t ovat jaettavissa kahteen osaan. On lisäsisältö uusine tehtävineen, ja sitten on peliin uusia pyssyjä ja muita roinakkeita sisältäviä paketteja. Aloitetaan tuosta ensimmäisestä. Edellisessä, ja [hähääspoiler] itseasiassa myös seuraavassa[/hähääspoiler], tekstissäni puhuin suuresta draaman kaaresta. Kun mietitään emopeliä, niin pelit yleensä kertovat enemmän tai vähemmän merkittävän tarinan. Jos peliin lisättäisiin juonta jatkava DLC-paketti, niin se olisi mitä luultavimmin typerää. Tarina alkaa pisteestä A ja päättyy pisteeseen B, ei muttia. Turhan usein se DLC-tarina on vain yksi irrallinen suuri tehtävä jatkamaan peliä, mutta se ei tarinallisesti kuitenkaan pystyisi jatkamaan luonnollisesti emopelin tarinaa. Otanpa tyylilleni uskollisena esimerkin: Star Wars Force Unleashed 1. Pelin muita hölmöyksiä piti pystyssä pelin hyvä tarina, joka on laadullisesti selvästi jossain originaalin ja uuden trilogian välissä. Niinkuin tietysti myös ajankohdallisestikin. Pelin DLC:t jatkoivat tarinaa kertomalla Sith-valinnan tehneen Starkillerin tarinaa muutamassa yksittäistehtävässä, jotka eivät emopeliin olisi sopineet. Ensinnäkin ne olisivat vaatineet, että pelaaja tekee lopussa valinnan pimeän puolen voiman puolesta, mutta samalla muuten toimivaa draaman kaarta olisi rikottu rumasti. DLC:ksi tehtävät sen sijaan sopivat erinomaisesti, sillä silloin fanit ja trophyhorot, tai miksei molemmat kuten minä, voivat ne pelata läpi, mutta Pentti Perusjedi voi ne jättää tylysti väliin, ja olla kiitollinen muuten toimivasta peruspelistä. L.A.Noire on vähän sellainen tapaus, ettei voi edes olla vihainen vaikka ensimmäinen maksullinen DLC julkaistaneen parin viikon sisällä julkaisusta. Peli kun on luotu lisätehtäville.

Toisaalta tarinallisesti nyt päästään dilemmaan. Esimerkkinäni käyttämäni SWFU:n DLC:t ovat irtotehtäviä, jotka eivät olisi sopineet emopeliin. Entäs sitten kun DLC:t sopivat siihen? Tai pahimmillaan tarjoavat Mass Effectin tavoin väliosiin sijoittuvaa tarinasisältöä, joka olisi ehkä syytä tietää ennen seuraavaan osaan siirtymistä? Lähes tulkoon tekisi mieli boikotoida Mass Effect 3:sta, sillä ymmärtääkseni ME2:n DLC:t, ennen kaikkea Arrival-paketti, ovat käytännössä koko seuraavan pelin "alkuräjähdys". En ole muuten pakettia ostanut, enkä luultavasti ostakaan, mutta ME3 on kuitenkin pakkohankina. Ymmärsin pelin alusta jotain tai en. Tällaisissa tapauksissa päästään viidennen kuolemansynnin reviirille, jollei jopa ytimeen. Jos pelaaja on maksanut originaalista parhaasta versiosta, eli PC-versiosta 40€ sekä ykkösen että kakkosenkin kohdalla, ja tulee sen maksamaan myös kolmannen kohdalla, niin eikö olisi oikeutettua saada koko FemShepardin main-tarina kokonaisuudessaan? Parit irtotehtävät, kuten se aikaan ME1:een jaettu ilmainen paketti (Down from the sky tjsp.?) eivät tarinaan juuri vaikuta, mutta Massa kolmosen on syytä tarjota alkusysäys myös niille, jotka eivät ole Arrivalia ja muita kalliita, ja ymmärtääkseni suhteellisen huonotasoisia paketteja ostaneet.

...vai roinaketta?

Kehittelemäni digitaalisen esiriipun toiselta puolelta löytyvät ne uudet autot, puvut, hahmot sekä pyssyt. Niille en löydä ymmärrystä, poislukien tilanteet joissa ne mahdollisesti rikkovat pelin tasapainoa muuten. Voiko joku perustella ilman fanipoikalaseja, että minkä takia esimerkiksi Soul Calibur IV:n X0:n versio sisälsi Master Yo-Yodan ja PS3:n versio Darth Fatherin? Onneksi toki pian julkaisun jälkeen virtuaalikukkaroaan venyttämällä pystyi sen toisenkin hahmon OSTAMAAN itselleen. Sanokaa mitä sanotte, mutta kyseessähän on epäsopivaa kieltä käyttääkseni puhdasta kuluttajan silmään ja nenään kusemista. Henkilökohtaisesti en ymmärrä kuinka voidaan perustella tämä hahmopolitiikka, Mafia2:n pelin mukana tulleet kaksi pukua ja auto (tjsp.), jotka tosin sai jonkun Nordic-boxin mukana, tai sitten jo aiemmin mainitun Star Wars Force Unleashed 1:n pukusetit. Pukusetti? Jep, överihinnoiteltu DLC-paketti, jonka sisältönä oli mahdollisuus pelata peliä Obi-Wanina tai Lukena tai jotain Ja paketteja oli kaksi tai kolme, en muista, eikä PS Store oikein tarjoa mahdollisuutta tarkastaa. Tsuijui. Olisi edes ollu Captain Panaka, mutta muistaakseni ei. Toivon syvästi, ettei niitä kukaan ostanut. Jatko-osa oli sentään ymmärtänyt laittaa pelin sisään sen Monkey Island -hahmon, eivätkä alkaneet erikseen rahastamaan kuluttajien tyhmyydellä. On kuitenkin muistettava, että eihän se ole tyhmä joka pyytää vaan...

Jokohan sitä taas oltaisiin maalissa. Tämän piti olla neljäs blogahdukseni, mutta taidan täräyttää tämän suoraan narulle. Seuraava on jo kirjoitettu, se tulee ulos puoliltapäivin kesäkuun ekana, eli siis tulevana keskiviikkona. Aihe käsittelee yleisesti musiikkia ja itselle rakkaita levyjä, mutta sen voi myös soveltaa muihin viihteen lajeihin. Siinä tulen myös tarjoamaan teille molemmille lukijoilleni mahdollisuuden kommentoida esittämääni kysymykseen.

Tulevaisuudessa uskoisin kirjoitusteni aikataulun venähtävän noin yhteen per viikko, mutta eihän sitä koskaan tiedä. Myös ensimmäinen muistokirjoitus eli In Memoriam -teksti kummittelee mielessä, jonka saatan saada pihalle heti kun vain saan rauhassa viettää noin lakisääteisen kahvitauon verran aikaa pelin parissa, jolloin sen ehtii hyvin pelata läpi, ja sen jälkeen hetken kirjoittaessani siitä. Mutta palaillaan asiaan 1.6. Kiitos ja kumarrus.

Ja tuota muistotilaisuutta hyväksikäyttämällä saadaan aasinsilta tämän kertaiseen loppuvideoon. Hevipätkistä siirrytään kevyempään aiheeseen, eli hienon kotimainen viihdesarjan yksi pätkä.