-WaLuigi-

Pihalla on tätä kirjoittaessani sellainen sopiva kakskytviisplus astetta lämmin, aurinko paistaa ja kotikaupungin ylpeys Sauna Open Air alkaa tänään. Niin ja tietysti kauniit naiset kävelee vähissä vaatteissa kaupungilla. Ja tosiaan, minä kirjoitan tätä. Hyvin menee. Alunperin ajattelin kirjoittaa ensimmäisen Navetta-tekstin (eli siis sisältöarvoltaan sitä itseään), jossa oltaisiin puhuttu sellaisista iloisista aiheista kuin paloittelusurmista, (muusta rikollisuudesta) ja darwinismista. Mutta enpä sitten kuitenkaan jaksa siitä höpistä. Mutta jos lähiaikoina tulen vielä törmäämään yhteenkin epic fail -paloittelusurmauutiseen, niin siinä on tuleva aihe. Tämä on lupaus.

Kuten otsikko antaa ymmärtää, tällä kertaa jaarittelen omiani keräilemisestä ja erikoisversioista. Eli siis legendaarista Pokémon-iskulausetta lainatakseni...

...Gotta catch 'em all

Itselleni onneksi pelaaminen ei ole niin tärkeää, että jokaikinen peli olisi pakko poimia hyllystä tai laarista mukaan. Mielenkiintoisimmat nimikkeet kyllä, kuten vaikkapa vieläkin korkkaamaton Dragon Age Origins, mutta muutoin esimerkiksi GTAIV on vieläkin odottamassa kaupassa. Ja näillä näkymin saa odottaa hamaan tulevaisuuteen asti.

Levyjen tapauksessa soikin eri ääni kellossa. Keräilijäviettiä on ajan saatossa kertynyt siinä määrin paljon, että hyvät ja miksei vähän huonommatkin, mutta yhtälailla kiinnostavat levyt on kutakuinkin pakko saada hyllyyn. Tosin tämä koskee lähinnä kaikista tärkeimpiä bändejä itselleni, joiden tapauksessa sitten on myös saatava ne ensimmäiset EP:tkin jostakin kaavittua. Esimerkiksi koko Sentecedin studioalbumi-kokoelma löytyi jo hyllystä, kun tajusin tarvitsevani bändin EP:tä myöskin. Noh, onneksi Love&Death-EP:n sai ostamalla erikoisversion Amok-studiolevystä, eli Amok löytyi tässä vaiheessa jo kahdesti. Vasta tämän jälkeen tajusin tarvitsevani yltiöharvinaista The Trooper-EP:tä. Kyllä, se on nimetty Maidenin biisistä tehdyn coverin mukaan. Hetkellisesti harkitsin maksavani kyseisestä harvinaisuudesta eBay:ssä $50+, kunnes tulin järkiini. Joten pidin rahat Suomessa ja kävin ostamassa kokoelma-ruumisarkun, joka sisälsi jokaikisen bändin biisin ja levyn. Nyt sitten onkin tuotanto lähes tulkoon kahteen kertaan hyllyssä, hihihiii. Yleensä sanoisin, että Darwin pitää kyllä huolen omistaan, mutta omassa tapauksessa en taida viitsiä.

Steam - Nasevasti nimetty?

Väliotsikko kuvaa oikeastaan kaverini mielipidettä asiaan. Aikanaan hän osti ylläkin mainitun Dragon Agen Steamista. Joutui lataamaan emopelin kolmesti, eikä toiminut siltikään. Sen lisäksi oli muuten vielä tuplasti kalliimpi kuin kilometrin päässä kotoaan olevassa Kampissa. Harvoin olen jantteria nähnyt yhtä ärtyneenä ja stiimaavana.

Pelipuolella Steam, PS Store ja Xbox Marketplace ovat itselläni hyvin hyvin pienessä käytössä, samoin kuin musapuolella perkeleen inkarnaatio iTunes, semihyvä Spotify tai omassa tapauksessa vielä toistaiseksi aiheellisin Nokia Comes With Music. iTunesin dissaamiseen löytyy syitä muualtakin alkaen susipaskasta käytettävyydestä ja softan toimivuudesta, mutta voin haukkua Applea tulevaisuudessa lisää, mikäli niin halutaan. Pahin ongelma kuitenkin näissä kaikissa on keräilyn puute. Ei minua kiinnosta vaikka olisi kaikki maailman musiikki saatavilla Spotifyn kautta lähestulkoon ilmaiseksi, sillä siitä puuttuu silloin se keräilemisen ja löytämisen riemu. Se vain on SE juttu, kun kaupasta tai postiluukusta hakee sen jonkin uuden levyn tai pelin, josta ei vielä ole ennakkokäsitystä. Sen jälkeen korkkaa tuotoksen, ja tajuaa olevansa sen kaikkein kauneimman ääressä. Ja samalla voi etenkin levyn tapauksessa selailla sitä kansilehteä ja tarkastella sisällöllisiä aspekteja. Kyllä se voittaa aika selvästi omalta osaltani sen PDF-tiedoston ja darklyrics.com:n selaamisen.

Spotifytä olen aikanani käyttänyt, ja käytän vieläkin aina silloin tällöin muiden laitteiden puuttuessa, mutta en ole sen hienoutta vielä löytänyt. Itselleni ongelmaksi on muodostunut se, etten hakupalkkia tuijotellessani yksinkertaisesti keksi mitään uutta. Toista se on pieneen ja huonon ilmanlaadun omaavaan putiikkiin mennessä, jossa viime aihetta sivuten voi tuijotella niitä kansikuvia ja lopulta tehdä sen sijoituspäätöksen. Se on yksinkertaisesti itselleni niin paljon toimivampaa, että maksan siitä tuotoksesta jotakin ja mietin sitä hinnan kipukynnystä sen sijaan, että saisin sen kaiken käytännön ilmaiseksi. Aikanani tilaisin eBay:stä Star Wars CCG -pelikortteja yksittäisinä kortteina, ja se oli hauskaa. Hauskuus kuitenkin loppui siihen, kun isäpuoli päätti tilata sellaisen jäätävä ison pahvilaatikollisen niitä kerralla. Tuli varmaan tuhannen korttia kerralla, mutta samalla katosi into kerätä niitä, kun kaikki tuli kerralla. Yksittäin hankkiminen on paljon mukavampaa.

unLimited collector's edition

Tästä aiheesta tuolla "viimeisimmät levyhankintasi" -ketjussa käytiinkin pieni keskustelu viikko tai jotain takaperin. Silloin taisin jo sanoa tämän, mutta toistan itseäni silti. Eli siis LP-levyjen sekä muiden erikoisversioiden (uudelleen)tulemisen taustalla ei ole mitään muuta kuin piratismi. Enkä nyt puhu Somalian rannikolla soutavista jacksparroweista, vaan 2000-luvun internetin taparikollisista. Kun pelaaja on kaupassa katsomassa Anttilan 69,90€ hintaa pelin perusversiosta, niin epäilemättä siinä herää ajatus homman mielekkyydestä suhteutettuna siihen 5€ viikkorahaan. Kun peli ei pysty pelkkänä pelinä taistelemaan varastamisen riemua vastaan, niin on pakettiin syytä lisätä jotakin, mitä on vähän vaikeampi saada luvatta. Kun CoD-sarjan true-fani-paketti sisältää hummerin, niin kai siinä on suunnittelijalla ollut mielessä "in your face"-ajatus piraatteja kohtaan. Warettakaas tämä.

Toisaalta etenkin musabisneksessä ollaan taas vedetty nämä keräilijäversiot vähän överiksi. Hyllyssä esillä olevien levyjen suhteen komea paketointi on aina plussaa (tsekatkaapas vaikka Amon Amarth - Twilight of the thunder god -levyn kirjaversio, tai sitten se Sentencedin hauta-arkku, Black Sabbathin risti tai photobook-versiot Viikatteen kokoelmasta). Valitettavasti sisältöarvollisesti "erikoisversiot" ovat aika heikkoja tekeleitä, tai sitten niiden "limited"-sana on raiskattu ja jätetty tajuttomana hukkumaan katuojaan. Jollen olisi erikseen nettikaupassa nähnyt, niin en olisi edes uskonut esimerkiksi Amorphiksen tuoreimmasta edes olevan ns. perusversiota. Yhdessäkään kaupassa en ole sitä nähnyt fyysisesti. Sama ilmiö Turisaksen tuoreimmalla, Poisonblackin edellisellä ja niin edelleen. On siinä nyt todellinen limited-painos, kun rajoitettua painosta löytyy maailmalta sellaisen 25k kappaletta. Ja ostettuja kappaleita hyvällä tuurilla yhteensä 10k. Erikoismaininta täytyy antaa jälleen kerran Sentencedin hauta-arkulle tai Samaelin "Decade in Hell" -kokoelmalle, jotka ovat numeroitu jokainen erikseen. Tämä peleihin myös, eli tarkoin rajatut 2000 kappaletta numeroitua erikoisversiota myyntiin järkevillä bonuksilla, ja sen jälkeen loput joutuvat tyytymään perusversioon. Nousisi niidenkin kiinnostavuus ihan eri tasolle. Inspiroisi todella paljon enemmän kuin esimerkiksi L.A. Noiren julkaisussa tullut paketti, josta löytyy kaksi DLC-tehtävää. Jes, todella tärkeää, sillä Rockstar Passilla ne saa käytännön ilmaiseksi myöskin.