Meikki Ulkonäön muuttamiseen voi olla useita syitä ja takuulla useampia tapoja. Tarkoituksena voi olla korostaa joitakin piirteitä tai vaikkapa shokeerata yleisöä. Joskus taas on yksinkertaisesti pakko muuttaa tyyliä. Pienillä muutoksilla saadaan jo isoja aikaan. Asusteet Joskus käy jopa niin, että ulkonäkö alkaa määritellä ...
Ramtoi muokkasi 01.08.2010 klo 10:35
Aika ajoin sitä miettii, että miksi käyttää vähäisiä ropojaan tähän kyseiseen harrastukseen. Omaan historiaanikin mahtuu monta burnoutia ja valaa, joissa vannoin, etten enää hommaa uusia pelejä ja etsin jonkun kehittävämmän harrastuksen. Joka kerta kuitenkin olen palannut videopelien interaktiivisen ihmeelliseen maailmaan ja kysymys kuuluukin, että miksi. Pelit erottaa muusta mediasta tietenkin itse pelaaminen. Siinä missä lapsena jännitti, että pääseekö suosikki piirrossankari karkuun ...
Tällä viikolla jotain muuta eli asiaa pelitallennuksista. Itse nyt uteliaisuuttani muutaman tallennuksen tehneenä olen kantapään kautta oppinut että kyseessä on itseasiassa melko aikaavievää puuhaa jos haluaa tehdä muutakin kuin julkaista suoraa pelikuvaa. Ja tuossa "pelkän" pelikuvan julkaisemisessakin on jo töitä eikä sekään ole mikään läpihuutojuttu. Laitteet ...
Ramtoi muokkasi 10.08.2010 klo 11:47
Kun vielä joskus nakki ja muussi oli kuukausimaksullinen verkkoroolipeli marginaalin villeintä osastoa, teki World of Warcraft lajista viimein joka jampan arkista puuhastelua. Konsolipuolella herkkua oli päästy aiemmin maistamaan jo ainakin Everquest Online Adventuresin ja Phantasy Star Onlinen maailmoissa. Nyt viikko sitten PC:lle ilmestynyt Age of Conan on viemässä kokemusta eteenpäin, tarjoten seikkailua K18 ikärajalla ja visuaalisella annilla, jota ei olla koskaan ...