Onnea MAG!
kirjoittanut
27.01.2011 klo 01:20 (1029 Luettu)
Huh huh, olipahan vuosi! Vuosi MAGia! Vuoden peliä!
Niin, MAG täytti juuri yksi vuotta. Sitä juhlistettiin Konsolifinin KFS-klaanin toimesta yli 80:n pelaajan voimin operaatio 365:n muodossa. Ja kaikki samassa klaanissa! HUH!
(Jos MAG ei ole tuttu ja omistat PS3:n niin lue Konsolifinin arvostelu MAGusta)
Mutta palataas alkuun! Eli vuosi sitten...tai no jos nyt ollaan juhlan kunniaksi ihan tarkkoja ja pistetään pari kuukautta tuohon vuoden päälle. Pääsin nimitäin suljettua betaa pelaamaan sen viimeisessä vaiheessa ennen kuin kaikille avoin beta käynnistettiin. Samoihin aikoihin sai kokeilla Battlefield Bad Company 2:n betaa. Ja sehän oli aivan ässää! Paitsi että jokin veti MAGin puoleen. Oli pakko pelata sitä kunnes beta suljettiin. MAG oli jo puraissut ja myrkky alkoi vaikuttaamaan.
Mutta kelataas vieläkin taaksepäin. M.A.G. kuulosti ihan aluksi aika tyhmältä nimeltä. Olihan se lyhennys sanoista massive action game. Kun kyseisestä pelistä tuli ensimmäisiä tietoja julki kuulosti se jo lähtökohtaisesti ihan järjettömältä. Hei kamoon 256 pelaajaa samalla areenalla?! Joissakin peleissä on ahdasta jo kahdellatoista pelaajalla. Niin ja tiimityöskentely 6:n tuntemattoman kesken on usein vähemmän kuin nolla. Joten 128 pelaaja samalla puolella... Miksi edes yrittävät!
Sitten tuli se beta. Ekaa kertaa isolla rintamalla pelaamassa hallinta-pelimuotoa. Hallinta eli domination elikkäs tuttavallisesti domi on SE pelimuoto (256 pelaajaa). Kyllä oli orpo olo kun kenttää katseli. Se oli VALTAVA! Kunnes hoksasi, kentän olevan lohkottu neljään rintamaan ja että katseli vain yhtä lohkoa! Ihmetys onneksi helpotti nopeasti vastapuolen suorittaessa tulenavauksen heittimien iskulla. Mutta se fiilis oli mahtava!
Myöhemmin virallinen myyntiversio ilmestyi ja sitä pelattiin innokkaasti. Jo betan aikana perustettiin Konsolifiniin MAG-yhteisö, johonka väkeä värvättiin ympäri nettiä. Ja hyvä niin sillä MAG on tasan niin hyvä kuin peliseura. Tietysti pelissä pitää olla perusjtut kunnossa mutta ihmiset tekevät tästä pelistä niin hienon kuin se on.
MAGin maailma on aloittelijalle armoton ja kun vihreitä joukkoja tuodaan kentälle niin parasta on, että veteraani opastaa eloonjäämisen taidossa. Armottomuus alkaa jo siitä, että ohjeita ei pahemmin anneta itse oelin toimesta ja apupyöriä ei asenneta (autoaim? No! You aim!). "Tuossa kivääri ja eikö syvään päähän vain alokas!" Mutta jotta pulahdus ei ihan lamaannuttaisi niin siksi on olemassa MAG-yhteisö
Konsolifinin PMC:ksi valittiin S.V.E.R. ja klaani oli betassa KOF ja sittemmin KFS (syytä en muista miksi Sver valittiin mutta Apocalyptican musiikit eivät ainakaan haitanneet!). Valor ja Raven saivat omat KFV ja KFR klaaninsa. Toiminta on kuitenkin aina ollut aktiivisinta KFS:n riveissä. KFS tunnetaan myös nimellä Erillistorjuntaosasto 28 Kalmakallo. Mahtava nimi!
Loistavat peli-illat, kaikki ne sivustot, videot, päiväkäskyt, bannerit ja muu "ulkopelillinen" rakentavat hienolla tavalla MAGista isompaa kuin pelkillä pelillisillä ansioilla se olisi!
Vuodessa MAG on kehittynyt valtavasti. On tullut uusia pelimuotoja, "kyky-puu" on vaihtunut täysin erilaiseksi, tasokattoa on kasvatettu ja Move-ohjaus lisätty. Zipper on pitänyt huolta MAG faneistaan.
...Okei onhan tuolla rakkaalla MAGilla ollut ongelmiakin... Aluksi vaivasivat glitchit ja osa pelaajista piti Sverin karttoja ylivoimaisina. Peli hyytili eri syistä ja hyytilee nykyäänkin (ihan uusista syistä...) ja välillä peleihin liittyessä osa klaanista jää pelin ulkopuolelle. Klaanituki oli hämmentävän huono aluksi. Nykyään on jo klaaniaulat mutta niissä ei voi pitää kuin 32 pelaajaa kerrallaan. Ylimääräiset jäävät aulaan pelin alkaessa.
Mutta silloin kun peli toimii... Parhautta!
Aika jännää, että meikän ystävälista alkoi täyttyä vasta MAGin myötä. Sittemmin sieltä samoista pelaajista on löytynyt hyvää peliseuraa muihinkin pelehin vaan MAG on se joka meikälle valotti mikä on tämän yhteisön&foorumin hienoin anti.
Kiitoksia kaikille peli-iltojen järjestäjille, sponsoreille ja tietysti pelaajille! Niin ja kiitoksia Zipperille! Reilu vuosi sitte totesin ekan kerran, että "Miklu kiittää ja kuittaa" ja niin teen nytkin mutta vain seuraaviin peleihin saakka!
BTW kirjoitus- ynnä kielioppivirheet kuuluvat vähän niinku asiaan Sverin joukoissa...










