Artificial intelligence - Koneäly
kirjoittanut
27.06.2010 klo 11:48 (576 Luettu)
Aihe nousi esille tuolla pleikkapuolen ketjussa, jossa käsitellään PSN+:n ominaisuuksia ja tässä yhteydessä mahdollisuutta antaa konsolille vapaat kädet toimia yöllä kuten parhaaksi näkee. Tämä tarkoittaa käytännössä alkuvaiheessa pelidemojen ja kenties myös päivitysten hakemista netin yli. Jatkossa kyseeseen saattaisi hyvinkin tulla myös Video Storen sisältö. Ja nälkä kasvaa syödessä.
Aiemmin PlayTV on meitä tähän jo valmentanut. Siellä ajastukset osaavat käynnistää pleikan, suorittaa tallennuksen ja operaation lopuksi vielä sulkea takaisin herätevirralle. Ei ole piirit kärähtäneet, eikä palokuntaa tarvittu paikalle pillit päällä. Mikä tekee tästä sitten niin erikoisen vuosikymmenten videoilla suhaamisen jälkeenkin? Emmekö vain uskalla luovuttaa jotain omasta päätöksentekovallasta koneelle, tuolle muuten uskolliselle rengille.
Ajastetun automaation määrä tulee jatkossa varmasti kasvamaan. Kallistuva energia pistää pesukoneet pyörimään yösähköllä jo nyt. Imurirobotit tekevät työnsä isäntäväen ollessa kotoa poissa, palaavat latausasemaansa ja taas jatkavat. Pihanurmenkin saa pysymään lyhyenä ilman isännän läsnäoloa. Puhumattakaan siitä saunasta.
Uskallammeko luopua saadaksemme? Vai onko olo kuin isännällä reissun päällä, kun yöunet menee miettiessä pärjääkö se renki siellä karjan kanssa?
Fyysinen läsnäolo, yliarvostettua.






