Playstation Move - ensimmäinen viikko
kirjoittanut
23.09.2010 klo 08:54 (595 Luettu)
Nintendon aloittama vallankumous liiketunnistuksen saralla on nyt viimein myös osa Playstationin tarjoamaa elämyspakettia. Yhden ainoan ohjainmöhkäleen kahleet murtamalla saavutetaan yhdessä liikkeen kanssa jotain sellaista, joka aiemmin on ollut liki mahdotonta pelien parissa. Pelkän napin painamisen sijasta tehdään suoritus enemmän luonnollista tietä. Jos peukalo oli edellytys lajimme menestykselle tarjoamalla voimakkaan tarkkuusotteen muita sormenpäitä vasten, on liiketunnistus ehkä sama kulminaatiopiste peleille. On siirrytty uuteen aikaan.
Jokseenin kyynisenä mitään ei uskota ennenkuin on omin käsin koettu. Playstation Move on päässyt yllättämään tarkkuudellaan, sen ollessa tasoa erinomainen. Ehkä yksi parhaista esimerkeistä löytyy Sports Championsin tarjomasta pingiksestä, jossa lyönnin voimakkuus ja kulma yhdessä tuottavat tuloksen jonka pelaaja pystyy mielessään näkemään jo ennen lyöntiä. Mitään oppaita ei tähän tarvita, kokemus oli jo valmiina. Onhan tätä taitoa hiottu penskasta lähtien niillä Stigan mailoilla. Toinen esimerkki tulee samaisen pelin lentopallosta. Viimein pääsi taas sille samalle verkolle nauttimaan lajista, joka oli jo tuomittu unohduksiin. Elämyksiä, jotka olisivat olleet liki täysin mahdottomia pädillä.
Ensimmäisen viikon opetuksiin kuuluu myös nähdä se tapa jolla muuten pelimaailmasta onnellisesti irti pysyneet tarttuvat kapulaan. Heillä ei tähän ole juuri mitään kynnystä. Ei tarvita muuta kuin peli päälle ja ohjain käteen. Tehdään asiat kuten ne oikeastikin tehtäisiin, tässä se.






