Paavi

Olen elämäni aikana kuunnellut pääasiassa metallimusiikkia: Iron Maidenia, Helloweenia, Edguyta, Ozzy Osbournea ja niin edelleen. Maidenin intensiiviset rallit ja mahtipontisemmat pitkäsoitot käytiin katsomassa livenäkin pariin otteeseen. Erityisesti saksalainen sankari- ja voimametalli puolestaan auttaa edelleen toisinaan tuomaan hyvää fiilistä. Loistavaa vastapainoa tälle iloiselle runttaamiselle on tarjonnut muun muassa Dream Theaterin Scenes from a Memory. Muistan varsin hyvin, kuinka kuulin ensimmäistä kertaa tuon kyseisen konseptialbumin. Ullavan ja Lohtajan välisillä jäisillä teillä keskellä pimeintä talvi-iltaa Ladalla viilettäessä tunnelmalliset melodiat ja sovitukset nousivat aivan uusiin sfääreihin. Kyseinen kuuntelukokemus nosti koko albumin lempilevyjeni kärkikastiin. Samalla se istutti sydämeeni rakkauden konseptialbumeja kohtaan.



Toisen merkittävän nostatuksen tämä suhde sai, kun satuin löytämään Tobias Sammetin (Edguy) The Metal Operan. Reipas metalliooppera ryyditettynä useilla laulajilla ja jonkinasteisella kerronnalla antoi minulle syyn kutsua levyä sanan varsinaisessa merkityksessä eeppiseksi. Kaksiosaisen setin kohokohta on minulle ehdottomasti 14 minuuttia pitkä The Seven Angels. Kappaleen aikana solisteina vuorottelee karismaattisia ääniä kuten Michael Kiske, Oliver Hartmann ja Kai Hansen. Hidas alku, nousukiihdytys, keskivaiheen suvanto ja lopun nouseva huipennus saavat edelleen aikaan fiiliksen, jota Avantasian myöhempi tuotanto ei ole onnistunut toistamaan. Sen sijaan joudun myöntämään pettyneeni ainakin jossain määrin Scarecrow’n, Angel of Babylonin ja Wicked Symphonyn tarjontaan ja erityisesti vähemmän yhtenäiseen kokonaiskuvaan, vaikka kaikille kolmelle albumille mahtuu joitakin varsin makoisia kappaleita. Stargazer ja kahden muun levyn nimikkobiisit ainakin kutkuttavat kivasti mielen perukoita, sillä Sammet onnistui nappaamaan Kisken rinnalle lähes täydellisen kumppanin, Masterplanissakin vaikuttaneen Jorn Landen. Kerrassaan karismaattinen ääni miehellä, huh huh.



Todellisen löydön tein kuitenkin vasta pari vuotta sitten, kun jostain syystä heräsin myöhässä hollantilaisen Arjen Lucassenin tuotantoon. Hän on takonut erityisesti Ayreonin nimellä todella mielenkiintoisia ja sanalla sanoen eeppisiä kokonaisuuksia konseptilevyjä, jotka yhdistelevät kokeilullisempaan rockiin muun muassa kansanmusiikkivaikutteita. Human Equation, 01011001, Universal Migrator ja Into the Electric Castle ovat kokoelma melkoisia elämyksiä. Olen hieman melankolinen persoonallisuus, joten vaikenen mielelläni hetkeksi Beneath the Wavesin kaltaisten tunnelmapakkausten parissa ja katselen tyhjyyteen miettien syntyjä syviä. Erityisesti kyseisen kappaleen alku on jotenkin niin ihmeellisen hypnoottinen. Vielä asteen melankolisempaa melodiaa tarjoaa Arjenin tuoreempi projekti, Guilt Machine, joka sekin iskee suoraan sydämeeni, vaikka ei miehen muun tuotannon kaltaista monipuolisuutta ja skaalaa aivan tarjoakaan.



Vastapainona synkistelyille ja tunnelmoinneille Arjenin projekteihin kuuluu myös muun muassa suoraviivaisempaa metallia takova Star One, jonka nimissä tuotetaan parhaillaan toista albumia. Projektin ensimmäinen levy, Space Metal, koostuu tunnettuihin tieteisseikkailuihin pohjautuvista biiseistä. Näiden joukossa nähdään luonnollisesti myös Tähtiportti-aiheinen viisu, The Eye of Ra – se tosin perustuu elokuvaan, ei televisiosarjaan. Maukasta settiä joka tapauksessa.



Pakko vielä näin jälkikäteen mainita tuo Ayreonin ja Avantasian leikkimielinen kisailu. Molemmat kun tavoittelivat riveihinsä tunnettuja artisteja, joista osa jäi väkisinkin saamatta. Lopulta Sammet ja Lucassen tekivät yhteistyössä Ayreon vs Avantasia -EP:n, jonka Elected-biisillä naureskellaankin tälle kilpailulle artistien piikitellessä toisiaan.