Paavi

Lupasin henkisesti itselleni jokin aikaa sitten, että purkaudun paperille (kuvainnollisesti!) päättyvästä vuodesta. Podcastissa jo jonkin verran aihetta sivuttiin, mutta yritetäänpä nyt näin kirjallisestikin. Jälki saattaa olla rumaa ajatusvirtaa, joten pahoittelut jo näin ennakkoon. Sävykin saattaa ailahdella itsesäälistä jopa melkein positiiviseen fiilistelyyn. Yritän ensi kerralla olla negatiivisempi.

Vuosi 2011 oli kaikin puolin jännittävä vuosi. Maailmalla tapahtui yhtä sun toista poikkeuksellisen ihmeellistä traagisista onnettomuuksista vallankumouksiin. Henkilökohtaisella tasolla mullistukset eivät olleet (onneksi) aivan yhtä dramaattisia mutta mielenkiintoisia yhtä kaikki.

Videota ja kastiketta

Ihan ensimmäisenä vuorossa oli tietenkin tuo aina yhtä hämmentävä Halo-matsi Taitavan naisen kanssa YLE:n kakkosella. Homma oli toki nauhoitettu purkkiin juuri ennen joulua edellisen vuoden puolella. Koko kohellukseen päädyttiin, kun vanha kunnon Killi muisti minua puhelinsoitolla eräänä syksyisenä päivänä. Kuulemma olivat suunnitelleet alun perin Call of Duty -matsia, mutta pelin K18-ikärajan vuoksi se ei käynyt. Lopputulos oli sekin yllättävän lapsiystävällinen, kun minun sanomiseni ja olemukseni jätettiin vähille ytimekkäässä pätkässä. Onneksi sitä ei (kai) enää mistään näekään. Huh huh.

Vuoden alussa käynnistettiin myös KonsoliFINin oma podcast-projekti. Ammoisista ajoista saakka muhinut ajatus roihahti liekkeihin toisen projektin eli vuoden 2010 joulukalenteritempauksen jälkimutustelussa. Alku ei kauhean lupaava ollut, mutta ilmeisesti siitä on onnistuttu jonkin verran petraamaan, kun podcast on vakiinnuttanut asemansa osana KonsoliFIN-tuotantoa.

Kuten varmaan suurin osa kaltaisistani huonolla itsetunnolla siunatuista ihmisistä, en olisi voinut kuvitella, että kukaan jaksaisi ääntäni kuunnella, kun minä itsekin sitä inhoan – tai ainakin inhosin. Podcastien ja videoiden tuottamisen ohessa olen oppinut sietämään yhä enemmän omaa ääntäni. Samalla olen toivottavasti oppinut hallitsemaan myös enemmän ajatusteni ja puhumiseni yhteispeliä. Toisinaan tuo tuntuu tuottavan ongelmia, kun rupeaa tuumailemaan tulevaa, ennen kuin saa edelliset ajatukset suusta ulos.

Videoiden tuottaminen sai aimo sysäyksen toukokuussa, kun hankkimani PC kokoontui kasaan, ja vähän myöhemmin KonsoliFIN-rahaston avustuksella koneeseen ilmestyi myös Blackmagic Design Intensity -kaappauskortti. Matroxin kamalan kaappauslaatikon sai jättää unholaan. Uusi kone sujuvoitti tuotantoprosessia siinä määrin, että pelikuvaa jaksoi suoltaa ulos huomattavasti enemmän. Kymmenen minuutin videon renderöinnissä ei enää kulunutkaan tuntia. Kaappauskortti avasi ovet myös striimailun ihmeelliseen maailmaan. Kesällä tuota tuli kokeiltua Puavi Pellailee -projektin parissa. Syksyllä muut kiireet ja minulle tyypillinen laiskuus ottivat kuitenkin etusijan.

Onhan tuo ihan mielenkiintoista katsoa noita aivan vanhimpia videotuotoksia (KonsoliFINin Shivering Isles -matkaopas) ja verrata niitä näihin uusimpiin (Halo Anniversary -videoarvostelu). On myös aavistuksen yllättävää huomata, kuinka monta videota sitä tuli vuoden aikana loppujen lopuksi taottua. Osa pelikuvamateriaalista päätyi tietenkin ilman kummempia editointeja ulos, ja huvittavasti myös nämä ne tapaavat eniten katsojia kerätä. Eihän sitä kukaan ulkomaalainen tietenkään jaksa suomalaisella soperruksella pilattua videota seurata. Joskus sitä miettiikin, että onko tuollaisia mitään mieltä edes tehdä. Toisaalta omaa englanninkielistä väkertämistäni kansa haluaa varmasti vielä vähemmän kuunnella.

Jos nyt jotain videokohokohtia haluaa vuodelta kaivaa, on yksi niistä ehdottomasti Bulletstorm-video, jonka itse mestari Cliffy Bleszinski noteerasi Twitterissä. Jostain syystä Pelaajan Eemeli näki tarpeelliseksi uutisoida tapauksesta myös Pelaajan sivuilla, joten hämmennys oli tässä päässä taattua. Tietenkin pelin kokoversiossa tuli taottua ainakin kolme kertaa niin kovat pisteet. Tuotannollisesti haastavimpia ja eriskummallisimpia olivat puolestaan KonsoliFIN Koppailee -videot, joissa keskustelut nauhoitettiin Skypen avulla ja pelikuva parhaimmillaan kahdelta eri näytöltä. Niinjoo, ja tulihan tuosta Gears of War 3:n Epic Editionista väännettyä epänyrkkeilyvideo. Myönnettäköön, että en välttämättä koko patsasta halunnut. Videon kuvaaminen Kinectin avulla kikkaillen oli kuitenkin ihan hauska veto. Suosituimpia näistä suomalaisille suunnatuista videoista ovat vähemmän yllättäen olleet NHL-kiekkoilut ULVI:n kanssa.

Sisältöä elämään

Alkuvuodesta viihdytin itseäni typottamalla kasaan muutamia artikkeleita Mass Effectistä. Tai noh, näistä ensimmäiset taidettiin kirjailla jo vuonna 2010, mutta tavoitteena oli joka tapauksessa valistaa PlayStation-kansaa Mass Effectin hienouksista. Taustalla oli myös joulunaikainen tylsistyminen, kun olin onnistunut pelikoneiden ääreltä pois raahautumaan pariksi viikoksi.

Vuoden mittaan mieleen juolahtaa monenlaista artikkeli-ideaa, joista harvat lopulta toteutuvat – ainakaan nopeasti. Esimerkiksi videon kaappaamisesta aloin luonnostella tekstiä alkukesästä, mutta hyvin nopeasti se unohtui ja hautautui muiden hommien alle. Artikkeli tuli kaivettua esille, kun joulukalenteriin kaivattiin täytettä. Lopputulokseen en aivan tyytyväinen ole, paitsi otsikkokuvaan, joka syntyi niiden monien muiden parhaiden ideoiden tapaan kolmelta aamuyöllä artikkelin julkaisupäivänä eli täysin ajoissa ja inhimillisyyden rajoissa.

Kaavailin syksylle mielessäni joitakin projekteja osittain lukemaani kirjallisuuteen perustuen. Hankin vuodenvaihteen tienoilla Raph Kosterin a Theory of Fun for Game Designin, joka pohdiskelee mielenkiintoisesti pelisuunnittelun perimmäisiä ongelmia. Raph muun muassa perustelee mainiosti, miksi perinteinen ”Se on vain peliä!” -puolustushuuto on täysin järjetön. Lisäksi pelien historiaan tuli perehdyttyä Steven L. Kentin maanmainion The Ultimate History of Video Gamesin sekä Heather Chaplinin ja Aaron Rubyn kelvollisen Smartbombin parissa. Molemmat kirjat tarjoavat niin ihanaa nippelitietoa pelimaailman käänteistä. Kent keskittyy kirjassaan käymään läpi historiaa huolellisesti kronologisessa järjestyksessä, kun taas Smartbombissa tutustutaan enemmän Will Wrightin, Shigeru Miyamoton ja Cliff Bleszinskin kaltaisiin hahmoihin.

Smartbombin innostuin hankkimaan, kun siihen viitattiin aikaisemmin lukemassani The Xbox 360 Uncloaked -teoksessa, joka motivoi minua kirjoittamaan jonkinlaista Gears of War -syntytarinaa. Tiedon yhdisteleminen useammasta lähteestä luettavaksi ja yhtenäiseksi kokonaisuudeksi tarjoaa houkuttelevan haasteen. Alun perin tekstin piti valmistua Gears of War 3:n julkaisupäiväksi, mutta aikataulu petti totuttuun tapaan. Onneksi en tuota ollut ehtinyt luvata kuin itselleni. Sitovamman deadlinen hankin merkkaamalla sen joulukalenterin aikataulun alkupäähän ja ehkä ihan hyvä näin, sillä Gears of War 3:n superversion mukana toimitettu kirjanen sisälsi hyviä pointteja pelin kehityksestä.

Toinen suuri visioni koski jonkinlaisen Halo-projektin kasaamista Combat Evolvedin uusversion julkaisun kunniaksi. Tämä tavoite osoittautui tietenkin liian kunnianhimoiseksi, enkä ehtinyt saamaan aikaiseksi kuin ehkä neljännesosa artikkelia. Ehkä yritän uudelleen Combat Evolvedin eurooppalaisena vuosipäivänä. Tai no ketä minä huijaan, ei noita juttuja kuitenkaan kukaan lue.

Alkukeväästä sain mielenkiintoisen sähköpostin, joka meinasi aluksi hukkua venäjänkielisen spämmin sekaan. Viestissä tiedusteltiin, kiinnostaisiko minua ryhtyä bloggailemaan MSN:n pelialueelle, jota Coca-Cola sponsoroi. Dollarinkuvathan siinä silmissä kiiluivat, sillä luvassa oli mahdollisesti ensimmäinen maksullinen pelikirjoitushommeli. Nyyppänä olin aavistuksen pihalla siitä, millaista rahaa moisesta kehtaisi pyytää. Hetken hiljaisuuden jälkeen projekti kuitenkin eteni ja heinäkuussa ensimmäinen teksti pääsi julki. Syksyn mittaan on ollut mielenkiintoisen haastavaa yrittää keksiä järkeviä aiheita kahdesti viikossa, mutta ihan tyydyttävästi olen siinä mielestäni onnistunut. Blogin lukijamäärät vain taitavat olla aika alhaiset.

Tankeroita etsimässä

Yhteiskunnallisista lähtökohdistani johtuen en ole tottunut elämään leveästi saati matkustelemaan hirvittävästi. Kuulopuheiden mukaan olin mukana Ruotsissa käymässä ennen kuin tajusin tästä maailmasta mitään, mutta muuten en ole ulkomailla liikuskellut. Tänä vuonna tuokin sääntö rikkoontui kaksinkertaisesti. Kuulostaa ehkä säälittävältä, mutta nämä olivat molemmat vuoden kohokohtia tavalla tai toisella.

Syyskuun alussa noustiin koneeseen ja käväistiin Kööpenhaminassa, kun taas lokakuussa matkasin yksin Englantiin. Molemmista seikkailuista olen jo kertonut podcastissa sekä artikkeleissa, joten sen tarkempia kuvauksia en nyt enää rupea jakelemaan. Sen sijaan kerron tarinoita sosiaalisesta pätemättömyydestäni. Ehkä hiukan peleihin rakastuneelle ihmislapselle tyypillisesti en ole mikään maailman aktiivisen tutustumaan uusiin ihmisiin tai puhumaan vieraille. Sosiaaliseen kanssakäymiseen liittyvät puutteeni varmaan kuuluvat podcastissakin. Toisaalta englannin kieltä tulee käytettyä puhuttaessa turhan harvoin, mikä näkyy heikkona ulosantina. Kun nämä kaksi seikkaa yhdistetään, on tulos parhaimmillaan katastrofaalinen. Joskus sitä täytyy kuitenkin ottaa härkää sarvista kiinni, tai eihän sitä muuten mitään opi.

Kööpenhaminan Pan Vision Playgroundissa messissä oli joukko muita suomalaisia TT-2k mukaan lukien, joten suomalaista juttuseuraa riitti. Eri tahojen edustajien kanssa jutusteleminen oli oikein valaiseva kokemus. Todelliselle koetukselle sitä joutui vasta lokakuun The Gatheringissa. Tuolloin tulikin tutustuttua moniin hauskoihin ihmisiin kuin väkisin. Lisäksi pääsi jutustelemaan monien mielenkiintoisten julkaisijoiden ja kehittäjien edustajien kanssa.

Mielenkiintoisia kohtaamisia sattui myös kotimaan kamaralla. Karuinta elämänoppia antoi Xbox Liven ja Kinectin välityksellä suoritettu haastattelu Twisted Pixel Gamesin Jay Stuckwichin kanssa. Olen aika varma, että tämä oli ennen kaikkia muita syksyn villityksiä, mutta joka tapauksessa jäädyin ja hermoilin haastattelussa aivan täydellisesti. Tallensin haastattelun videolle ja näytin ylläpitotovereille. Surkean suoritukseni johdosta en kuitenkaan uskaltanut sitä julkisesti laittaa esille, sillä järkevän lopputuloksen aikaansaaminen olisi vaatinut paljon ylimääräistä työtä, johon ei ollut yksinkertaisesti aikaa tuolloin. Kyseisestä tapauksesta haluankin suunnata pahoittelut kaikille asianomaisille.

Alisuorittamisesta viisastuminen näkyi NHL 12:n julkaisun yhteydessä, kun päädyin kasvotusten pelin tuottajan kanssa. Podcastissakin kuultu keskustelu meni ainakin omasta mielestäni huomattavasti laadukkaammin.
Olen kiinnostunut erittäin paljon pelien tekijöistä ja kehitysprosesseihin tutustumisesta. Olen myös sitä mieltä, että pelien kehittäjät eivät saa usein tarpeeksi tunnustusta työstään. Erilaiset visiitit suomalaisille kehitysstudioille ovatkin mieltä kohottavia kokemuksia. Vuoden aikana kävin kyläilemässä Virtual Air Guitar Companylla, Frozenbytella, Supercellillä, Recoil Gamesilla ja Bugbearilla, kahdella jälkimmäisellä näistä kahteen otteeseen.

Erityisen hyvin jäivät mieleen seikkailut Recoililla, sillä edellinen visiitti joitakin vuosia sitten ei sujunut aivan onnistuneesti. Alkuvuodesta he alkoivat puhua pikku hiljaa uudesta projektistaan eli Rochardista. En tiennyt pelistä paljon mitään ennen visiittiä, joten sen laatu yllätti noin tunnin testisessiossa todella positiivisesti. Pelaamiseen tuo aina oman kutinansa, kun pelin kehittäjät seuraavat analyyttisena touhuamista olan takaa. Myös studiolla ”on and off the record” käydyt keskustelut avarsivat mukavasti mieltä, pahoittelut kömpelöstä lainauksesta.

Eväitä viimeiselle vuodelle

Vuosi 2011 sisälsi siis paljon uuden kokeilemista ja uuteen tutustumista osaltani. Ennen kaikkea sitä voi pitää eräänlaisena esiintymiskouluna minulle. Koko homma kulminoitui oikeastaan Halo-esittelyihin Digiexpon lavalla. Sama teema jatkui myös muualla kuin peliharrastuksen puolella, sillä innostuin koululla nakittamaan itseni assarointipuuhiin fysiikassa. Oli mielenkiintoista huomata, kuinka kevyeltä tutusta ellei jopa rakkaasta pelisarjasta messulavalla puhuminen tuntui verrattuna vaikkapa fysiikasta jaarittelemiseen nuoremmille opiskelijoille tai alaan vielä enemmän perehtyneille tutkijoille.

KonsoliFIN-toimenkuvan laajeneminen entisestään ja toisaalta aktiviteetit sivustoharrastuksen ulkopuolella ovat taanneet, ettei aikaa ole riittänyt kaikelle aivan siinä määrin kuin olisi halunnut. Esimerkiksi uutisoinnin vähyys suon suorastaan anteeksiantamatonta omalta osaltani. Vaikka kyseessä on edelleen palkaton harrastus, on siihen ehtinyt panostaa jo niin paljon, että laiminlyönti tuntuu melkein yhtä pahalta kuin kissanpennun lopettaminen – jep, sitäkin on tullut ikävä kyllä kokeiltua.

Jos jotain päättyneestä vuodesta haluaisin ottaa mukaan, olisi se ehkä juuri rohkeus uusien asioiden kokeilemiseen ja menneestä irti päästämiseen. Pitäisi osata tunnistaa, mitä haluaa tehdä ja mitä pystyy tekemään. Toisaalta ei pitäisi jäädä polkemaan paikoilleen vaan uskaltaa yrittää jotain uutta – mutta mitä?

Ihan sama. Kiitos vuodesta 2011. Ensi vuonna tällaisia ei onneksi tarvitse kirjoittaa, kun maailmakin loppuu ennen vuodenvaihdetta.