Paapan Jaarituksia: Hype ja Fanitus eli tarinaa Red Dead Redemtionista ja vähän muustakin
kirjoittanut
25.05.2010 klo 19:28 (510 Luettu)
Hype
- Jonkin asian merkityksen liioittelua. Hypettäminen liitetään yliampuvaan mainontaan, katteettomaan kehumiseen ja mainostemppuihin. Hypettämisellä tarkoitetaan tiedotusvälineissä ylettömästi esiintuotavaa ilmiötä ja sen aiheuttamaa julkisuuskohua.
Fanitus
- Ihailu tai arvostus jotain ilmiötä, henkilöä, joukkuetta, tyylilajia tai kulttuurin aluetta voimakkuudella, joka ylittää tavanomaisen arvostuksen.
Kummallista.
Näin vanhemmalla iällä ei luulisi enää hormonivaihtelujen tuomiin ilmiöihin sortuvan.
Sivusta on tullut seurattua kuinka vuodesta toiseen jokin asia nousee ylitse muiden ja jokin peli antaa odotuttaa itseään. Pieni ja välillä isompikin porukka suurin piirtein hakee kaupasta pari metriä hamppuköyttä kun jokin asia viivästyttää Sen Maailman Tärkeimmän Asian saamista. Tai jo vuosia ennen julkaisua alkaa hillitön arvailu ominaisuuksista ja tapahtumista.
Ei enää jaksa innostua näin vanhempana, ei.
Tai siis ainakin luuli ettei jaksa ja mikään asia ei saisi niin tolaltaan että pitäisi niitä alkaa arvailemaan.
Tuo vaihe oli jo jätetty taakse.
Sitten Se tuli.
Länkkäri.
Peli.
Siis LänkkäriPeli. Jippiajee.
Kyllähän noita on ollut ennenkin, mutta nyt hype iski ja fanitus alkoi vaikka pelistä ei oikeasti tiennyt muuta kuin nimen ja pelityypin sekä pelintekijän.
Oikein jäi odottamaan finnin nousua nenänpäähän, niin teini olo tuli.
Oli osallistuttava muiden samanhenkisten kanssa arvailuihin pelistä ja julkaisuaikataulusta.
Vertailtiin peliä pelinkehittäjän muihin peleihin. Katsottiin juutuubista videota. Käytiin kotisivuilla ihailemassa kuvia ja tartuttiin jokaiseen pieneenkin tiedonjyväseen kuin siinä olisi ollut vastaus kaikkeen tärkeimpiin kysymyksiin.
Nyt sitten kaikkien käänteiden jälkeen peli on matkalla kotiin.
Vaikka peli olisi kuinka huono, on siitä jo nautintoa saanut kaiken sen jännityksen kautta mitä ennakkoarvailut on tuoneet.
Ja tulipa todistettua niin itselle kuin mullekin että Pojat on Poikia, ei siihen vaikuta ikä vaan asenne.
Oli se vaan viisas mies tuo Johan Huizinga.
Preerialla tavataan.
Jiihaa!!!!
(Peli on kielletty alle 18 vuotiailta, joten mistään lastenpelistä ei siis ole kysymys!)
Seuraava Paapan Jaarituksia








