Paapan Jaarituksia: 5 minuuttia
kirjoittanut
29.08.2010 klo 00:30 (557 Luettu)
Anteeksi.
Nyt on ollut hieman kiirettä.
Ja siksipä ei kannata mitään kauhean ihmeellistä hengentuotetta nyt odottaa.
Tai no siis, ne jotka näitä jaksaa lukea tietää että ei nämä aikaisemminkaan mitään maailmankirjallisuuden klassikoita ole.
Toisin kuin tämä; Ajatusjuoksun aatelia.
Syy ja seuraus. Cause ja effect
Loma loppui, mutta lomavaihde jäi päälle.
Vatsa vaatii huomionsa eli töitä on tehtävä tai ei saa sitä millä jääkaappiostokset maksetaan.
Vapaa-ajan tapahtumat on nyt vienyt senverran paljon aikaa, että blogi järki on ollut narikassa.
Siis nämä vapaa-ajan tapahtumat; Mitäs sitä on puuhattu viime aikoina ja vielä betakin näiden lisäksi.
Oppia ikä kaikki.
Kaikkea uutta nyt tullut kokeiltua.
Siis tarkoitan nyt noita videoita joilla olen terrorisoinut kaikki paikat täyteen.
Onhan noita joskus kaitafilmiaikaan tullut tehtyä, mutta editointi välineet oli hivenen erilaiset.
Sakset ja teippiä, ei paljon muuta.
Ja monta yksityiskohtaa on otettava huomioon, vaikkapa musiikki.
Paluu arkeen.
Pitäisi alkaa visiönääriksi että osaisi ajatella eteenpäin.
No jos sitten ensi kerralla kirjoitus olisi edes lähellä näiden ihmisten tasoa;
Aakkosjärjestyksessä, vahingossa minäkin mukana mutta älkää huomioiko.
Ja lopuksi breikkaava orava;
(Jaa miksikö. No on se vaan hauska).
Edellinen Paapan Jaarituksia || Seuraava Paapan Jaarituksia






