Paapan Jaarituksia

Kukaan meistä ei ole täydellinen. Paitsi minä.

Single player

Pelaan verkossa ja pelaan myös yksinpelejä.
Välillä enemmän verkossa kun olen sosiaalisemmalla päällä, mutta kun iskee perisuomalainen jurputus olo niin pelaan yksinpelejä.
Ihan senkin takia että ei olisi kellään kivaa jos tuolloin pelaisin verkossa muiden kanssa.
Minussahan ei ole mitään vikaan, vaan huonossa peli suunnittelussa tai osaamattomissa ryhmätovereissa jotka eivät suojele minua tarpeeksi tai jotain muuta vastaavaa ongelmaa.



Co-op

Yksi parhaista pelimuodoista on jaetulla ruudulla samalla sohvalla pelaaminen.
Eikös vaan!
Tosi hubaa sählätä ja säheltää leikkimielellä.



Mitäs sitten kun peliseura ei enää kiinnostakaan.
Mitä tehdä kun toistuvasti on alakynnessä. Pwned.
Ei auta pelikoneen sulkeminen. Eikä poistuminenkaan jos olet omassa kodissa.
Ei ole kellään kivaa ei.

Multi player

Mikäpä sen uljaampaa kuin isossa joukossa liikkua virtuaalimaailmassa.
Kaikki pelaajat veljiä ja sisaria keskenään, suurta isoa perhettä.



Kaikilla hauskaa.
Siis kaikilla niillä jotka soittaa Dolly Parton kantria täysillä taustamusiikkina, kertovat mielipiteensä rotuopista, ovat omien sanojen mukaan olleet intiimissä kanssakäymisessä perheesi kanssa ja joiden äänenkorkeuden perusteella olisi pitänyt olla nukkumassa heti Pikku Kakkosen jälkeen.


Pessimisti ei pety

Omaa asennetta on turha tarkistaa.
Minkä minä sille voin että muut ei ole yhtä täydellisiä kuin minä.
Jos joku minut päihittää, niin huijarihan se on.
Tai peli on huono jos en pärjää.

Toisaalta.
Pitäisiköhän sitä ottaa myös muut huomioon?


(Juu, tiedän. Kaikki on tämän nähnyt, mutta mielestäni hyvä muistutus kaikille että elämää on pelaamisen ulkopuolellakin).

Edellinen Paapan Jaarituksia