Katso RSS syöte

All Blog Entries

  1. Keräilyvietistä ja luksusversioista

    kirjoittanut 13.06.2011 klo 12:00
    Pihalla on tätä kirjoittaessani sellainen sopiva kakskytviisplus astetta lämmin, aurinko paistaa ja kotikaupungin ylpeys Sauna Open Air alkaa tänään. Niin ja tietysti kauniit naiset kävelee vähissä vaatteissa kaupungilla. Ja tosiaan, minä kirjoitan tätä. Hyvin menee. Alunperin ajattelin kirjoittaa ensimmäisen Navetta-tekstin (eli siis sisältöarvoltaan sitä itseään), jossa oltaisiin puhuttu sellaisista iloisista aiheista kuin paloittelusurmista, (muusta rikollisuudesta) ja darwinismista. Mutta enpä ...
    Kategoriat
    Sekalainen
  2. Kansikuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    kirjoittanut 06.06.2011 klo 12:00
    En osaa piirtää, en todellakaan osaa maalata enkä oikeastaan osaa mitään muutakaan taiteellista ainetta, vaikka vietinkin lukioni kuvataidelukiossa. Yhden pakollisen kurssin kävin, ja siitäkin räpsähti kuutonen. Siitäkin huolimatta on helppo huomata kaupanhyllyssä silmäänpistävän upea levyn, elokuvan tai pelin kansi. Tai miksei samantien lehden/kirjankin, mutta niihin en ainakaan tällä kertaa puutu. Kansikuva ja muu paketointi kertoo helposti enemmän kuin tuhat sanaa, ja tekee tuotteen ostamisesta ...
    Tagit: kansi, kuva
    Kategoriat
    Sekalainen
  3. Nintendo Entertainment System (NES)

    kirjoittanut 04.06.2011 klo 20:47 (Elämäni pelit)
    Silloin tällöin pieni luova tauko on paikallaan. Yli puolen vuoden tauko menee jo laiskuuden piikkiin. Joskus viime vuoden loppupuolella kirjoittelin blogimerkintöjä hienoista C64-peleistä. Niitä riittäisi yhä runsain mitoin listattavaksi, mutta hyppään kuitenkin tauon jälkeen NES-aikaan. Ennen varsinaisia pelimuisteloja ajattelin kuitenkin selvittää miksi NES on nyt ja tulevaisuudessa se minulle kaikkein ikimuistoisin pelikonsoli.

    Ensikosketukseni Nintendoon oli Super Mario Brosin ...
    Kategoriat
    Sekalainen
  4. ReWicca 01: L.A. Noire

    kirjoittanut 03.06.2011 klo 12:00
    ReWicca on arvosteluihin keskittynyt tekstiaitta, jotka nimensä mukaisesti antavat omia näkemyksiäni peleistä. Tuoreista tai vanhoista. Näitä tullee harvoin, koska en ole ammattipelaaja tai muulla tavalla velvollinen asian tiimoilta, vaan pelaan sitä mukaa kun huvittaa ja aikaa riittää järkevämmistä aktiviteeteista varastettavaksi.


    Puolivuosikymmentä sitten ilmoitettu, ja siitä lähtien Rockstarin pohjattoman lompakon nollakohtaa etsimässä ollut L.A. Noire on vihdoinkin täällä. ...

    XShava muokkasi 03.06.2011 klo 22:28

    Tagit: l.a.noire, rewicca
    Kategoriat
    Sekalainen
  5. Mortal Kombat - nörtti

    kirjoittanut 02.06.2011 klo 12:50
    Tällä kertaa videopelinörtti kokeilee kepillä jäätä ja syöksyy täysin uuden genren kiemuroihin. Kyseessä on siis tappelugenre ja Mortal Kombat – pelisarjan viimeisin osa. Olen toki aiemminkin pelannut tappelupelejä, mutta jokaisen pelaamani tappelupelin kohdalla kiinnostukseni on aina kadonnut vähintään yhtä nopeasti kuin se on alkanutkin. Tekeekö Mortal Kombat 9 poikkeuksen sääntöön, vai lähteekö peli bumerangina hyllyyn pölyttymään?

    Huhtikuun lopussa julkaistu Mortal Kombat on siis ...