-WaLuigi-

Suoraan sanottuna hävettää kuinka pitkän aikaa tämäkin blogahdus on ollut unholan uruilla aikaansa viettämässä. Se ei ole edes ollut tarkoitus, vaan rehellisesti sanottuna unohduksen ja jälkimmäisen unohduksen väliin mahtui, jollei nyt ns. writer's block, niin ainakin amateur tuhertaja's block. Yritän nyt ottaa itseäni niskasta kiinni ja palauttaa tämän blogin niille samoille kunnian päiville joilla tämä joskus aikaansa vietti. Eli siis pyhän keskinkertaisuuden rajamaille. Tosin kuitenkaan kerran viikossa tämä ei enää tule ilmiintymään useastakaan syystä, mutta säännöllisyys on se joka olisi tavoitteena. Ja jos nyt ainakin lähemmäs viittätoista blogahdusta pääsisi tämän vuoden puolella, niin voisin armahtaa itseni ja todeta pettyneenä tehneeni luultavasti ainakin lähes parhaani.

Kieli poskessa

Alkuvuodesta tuli hetkellisen Pottermanian iskiessä sekä luettua koko sarja läpi uudelleen, että hankittua Traveller's Talesin Lego Harry Potter Years 1-4. Leffamaratooni on vielä aloittamatta, mutta siitä ehkä toiste lisää. Kuitenkin, pelihän oli yksi viihdyttävimmistä mitä on tullut pelattua. Joskus tuli PC:llä pelattua LEGO Star Warsit 1-2 myös läpi, mutta ne eivät edes Tähtien sota -universumin ansioista olleet niin hyviä kuin Potter-versio. Voi johtua toki siitä, että Lucasin luoma maailma on niin syvällä sydämmessä, että sen varjolla vitsaileminen on maanpetokseen verrattavissa oleva asia. Potterit joka tapauksessa toimivat huumoriversioina huomattavasti paremmin.

Menneenä viikonloppuna tuli huomattua, että eräs verkkokauppa myi halvan Tomb Raider -trilogian ohessa LEGO Indiana Jones 2:sta hyvinkin sopivaan hintaan. Pakkohan se oli ostaa, kun muistaa kuinka paljon huumoria leffasarjakin on tarjonnut. Toki pokaali-tuki oli päälimmäinen syy miksi valinta osui juuri kakkoseen eikä kronologisesti ykköseen. Peliä odotellessa on tullut mietittyä kuinka vähän nykyisin oikeasti tehdään (tarkoituksellisesti) hauskoja pelejä. Suluissa oleva sana sen takia, että en usko esimerkiksi leffateattereissa olleen Transformers 3:n yrittäneen olla vuoden parhaita komedioita. Hieno ja viihdyttävä leffa joka tapauksessa.

Tee perässä

Tämän vuoden toistaiseksi kovin kovin lyhyeen saavutusteni listaan on lisättävä ehdottomasti TOP5-pelit ikinä listalle kuuluvan Mafia1:n uudelleenpeluu. Viime viikolla ajattelin ostaa pienehkö pelko persuksissa ostaa ehdottomasti tämän sukupolven TOP5-pelit listalle kuuluvan Mafia2:n DLC:tä syyniin. Se on sitten ihan toinen tarina, kuinka niin upeaan peliin voikaan tehdä niin surkeaa DLC:tä, mutta siitä(kin) toisella kertaa. Pelejä pelatessa huomasi hyvin pelintekokulttuurien muutoksen liki vuosikymmenen aikana. Se oli hieno mies joka keksi, että suojasta ampuminen on realistisempaa kuin seisovilta jaloilta tähtääminen. Mutta ne ovat kuolemantuomion ansainneita miehiä, jotka keksivät kopioida saman niksin jokaikiseen peliin. Sama pätee myös huilitauko-parantumiseen. Aiheeseen palatakseni lista jatkuu myös hymy perseessä vedettävästä tosikkoräiskinnän kopioimisesta, joka on valitettavasti vallannut markkinoita liiaksikin asti. Epäilemättä CoD 20xx -vuosipäivityksiä hamuavat eivät humoristisia pelejä haluakaan, mutta Borderlands toimii erinomaisena esimerkkinä siitä kuinka myös läpäksi vedetty peli voi toimia. Duke Nukem Forever (In Makingiin) en ole vielä koskenut, mutta huonosta palautteesta huolimatta sisältänee huumorisisältöä enemmän kuin kymmenen arvalla pelihyllystä valittua peliä yhteensä, mikä jo sinällään tekenee pielistä ostamisen arvoisen. Ja ihan oikeasti, olisiko edes Duke voinut maailman parhaana pelinä täyttää kaikkia niitä odotuksia joita sille oltiin asetettu? Eiköhän sen ~60 pisteen keskiarvossa ole vähintään kymmenen pinnaa liian vähän pelkästään pettymyslisää.

Näkisin, että Traveller's Talesin aloittama työ overground-huumoripelien saralla on merkittävimpiä pelifirmojen aikaan saamia saavutuksia tämän sukupolven osalta. Toki PS Store, Marketplace ja Steam olisivat muutenkin tarjonneet underground-koodaajille mahdollisuuden tuoda vitsikkäämpiä pelejä, mutta juuri TT:n antama näyttö siitä, että huumorillakin voidaan painaa piakkoin romahtavaa dollaria ylitöiksi asti, luo luottoa kaiken kokoisille pelintekijöille.

Kakaroiden peli vai wannabe-kakaroiden peli?

Nykyinen synkistelyyn taipunut pelikulttuuri antaa ymmärtää, että jos peli on iloinen, värikäs ja hauska, niin se on joko Mario tai sitten susipaska lisenssipeli lapsille. Mutta isojen pelien osalta Borderlandsia lukuunottamatta jo aikuistuneet kakarat unohdetaan täysin. Vakavien räiskintöjen oheen täytyy saada ehdottomasti lisää huumoripläjäyksiä á la juurikin se Borderlands, TT:n pelit tai verkkokauppojen puolelta Dead Nationin kaltaiset ilopillerit, jotka luovat mustan hallitseman värimaailman sekaan myös pisaroita harmaasta ja jopa iloisemmistakin väreistä. Kontrastit ovat aina plussaa.

Tämä on omistettu kaikille teille, jotka ette voi ymmärtää edellisessä kappaleissa mainittujen pelien nerokkuutta: "unohtakaa käsityksenne aikuisuudesta". Se on oivallus, joka tulee säännöllisesti, mutta silti liian harvoin itsekin tehtyä. Vielä iän noustua lukemiin, joilla vain harvoihin eliitti/suomenruotsalaisten -kuppiloihin ei pääse, tulee huomattua kuinka paljon hauskoja, mutta jo unohdettuja asioita on tullut aikaisemmin tehtyä. Kuinka moni voi rehellisesti sanoa pelanneensa esimerkiksi keinumattia/penkkimattia/wtfmiksikä-te-sitä-periferioissane-kutsuttekaan viimeisen vuoden aikana? On muuten edelleen hauskaa, jollei muuten niin kaveriporukalla ainakin muutaman jälkeen. Sama ilmiö pätee ainakin omalta osaltani myös peleihin. Ne samat klassikot joita tuli aiemmin hymy huulessa pelattua, kuten vaikkapa Generally naurattaa edelleen. Päivästä ja kuukaudesta toiseen. Eikä LEGO-pelit häviä tällä saralla hetkeäkään.

Tämän tekstin kirjoitti 21-vuotias aktiivipelaaja, joka tarvitsee säännöllisiä hepulihetkiä tai muun kaltaisia nuoruudenlähteitä pysyäkseen järjissään. Lopun ajan voi sitten synkistellä ihan rauhassa.