Yellowhill

Kesän kiireiden keskellä olen täysin unohtanut julkaista arvosteluni yhdestä vuoden ensimmäisen puoliskon odotetuimmasta yksinoikeuspelistä. Kyseessä on siis tietysti Sucker Punch Productionin kehittämä Infamous 2. Itse olin kuitenkin yksi niistä joihin pelin hype ei tarttunut, sillä vaikka ensimmäinen osa olikin oikein mukiin menevä pakkaus, niin lukeudun siihen ryhmään, joka piti enemmän samoihin aikoihin ilmestyneestä ja samaa genreä edustavasta Prototype-videopelistä. Kesän vaisun pelitarjonnan vuoksi päätin kuitenkin ottaa Infamous 2:n testaukseen ja katsoa onko kehitystä tapahtunut.

Infamous 2:n juoni jatkaa suoraan siitä mihin ensimmäinen osa jäi: pelin sankari Cole MacGrath on juuri saanut tietää koko maailmaa uhkaavasta vihollisesta nimeltään The Beast (ei hirveän omaperäinen) ja normaaliin tapaan hän on ainoa ”ihminen”, joka pystyy estämään tämän hirveän pedon aikeet. Peli alkaakin kunnon alkupamauksella, kun Beast saapuu odotettua aikaisemmin Empire City porteille kolkuttelemaan. Colen ja Beastin välinen taistelu ei mene kuitenkaan odotetulla tavalla, vaan pelin sankari joutuu pakenemaan häntä koipiensa välissä karkuun. Näin Empire City jää taakse ja Cole seurueineen suuntaa New Orleansia kuvaavaan New Marais-kaupunkiin, josta Cole olettaa löytävänsä ratkaisun alati lähestyvään uhkaan.

Maisemanvaihdos ei kuitenkaan tuo Colelle parempaa onnea, vaan New Maraisissa riehuva Joseph Bertrandin johtama ihmis-puristi-joukko ja suo-aluetta vallitsevat mutaatiohirviöt vaikeuttavat sankarin elämää. Colen ei tarvitse kuitenkaan taistella koko kaupunkia vastaan yksin, vaan hänen apuna toimii jo ensimmäisestä osasta tutuksi tullut Zeke, sekä kaksi uutta naispuolista tuttavuutta: NSA agentti Lucy Kuo ja paikallinen Conduit, Nix. Kaiken tämän lisäksi Colen täytyy myös löytää kaupunkiin levinneitä voimakkaita Blast-core – objekteja. Näiden avulla Cole pystyisi päivittämään voimiaan ja muuntautumaan tarpeeksi voimakkaammaksi laukaistakseen mystisen RFI-laitteen, joka tuhoaisi Beastin.

Infamous 2:n juoni on melko suoraviivainen, eikä se tarjoa juuri mitään yllätyksiä; ainakaan sellaisia mitä pelaaja ei pystyisi arvaamaan jo kauan ennen kuin ne paljastetaan. Pelin tarinaa viedään sujuvasti eteenpäin välivideoilla ja tehtävien aikana käytävien keskustelujen avulla, mutta mitään suuria tunteita herättäviä hetkiä on turha odottaa. Pelin edetessä pelaaja helposti unohtaa koko juonen olemassa olon ja keskittyy vain tehtävien suorittamiseen. Mistään pelihistorian huonoimmasta juonesta ei toki ole kyse, mutta pelin tarina vain tuntuu loppuvan ennen kuin se edes lähtee kunnolla käyntiin.

Heti alkuun on hyvin selvää, että uutena peliympäristönä toimiva New Marais eroaa tyyliltään todella paljon Empire Citystä; suuria korkeuseroja ei ole läheskään yhtä paljon ja yleinen ilmapiiri ja visuaalinen ilme ovat paljon synkempiä. New Marais on kuitenkin raikas tuulahdus videopelien jatkuvaan New York kopiointiin ja tarjoaa mukavasti ympäristönvaihtelua. Sähköiselle supermiehelle New Marais ei kuitenkaan ole mikään optimaalisin paikka, sillä osa kaupungista on veden valtaamana, eikä Colen vartalo reagoi positiivisesti veteen koskiessaan. Tästä syystä kaupungissa liikkuminen (varsinkin slumissa) voi välillä aiheuttaa harmaita hiuksia.

Infamous-sarjan yksi oleellisemmista ominaisuuksista on siinä oleva Karma-systeemi; eli pelaajan valinnat vaikuttavat pelin lopputulokseen ja siihen miten ihmiset suhtautuvat Colea kohtaan. Tällä kertaa hyvän ja pahan jako on entistä selvemmin näkyvillä. Colen apurina olevat naispuoliset sankarit toimivat hänen ns. karmamittarina: Jäädytysvoimia omistava Lucy Kuo edustaa ”hyviä valintoja” ja tulta hallitseva Nix edustaa ”pahoja valintoja”. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että pelissä tarjoillaan tilanteita, joissa pelaajan tulee päättää lähteekö hän Kuon vai Nixin kanssa suorittamaan tehtävää. Kumppanin valitseminen vaikuttaa kampanjan aikana myös siihen, mihin suuntaan Colen kyvyt lähtevät kehittymään: jäävoimiin vai tulivoimiin. Kummankin hahmon tehtävät ovat erilaisia ja poissulkevat toisensa, joten tällä tavoin pelin kampanjalle tulee todella paljon uudelleenpeluuarvoa.

Infamous 2:n visuaalinen puoli on toteutettu loistavasti ja on kaikessa kokonaisuudessaan varsin kaunista katseltavaa, varsinkin kun ajattelee peliympäristön mittakaavaa. Colen erilaiset erikoiskyvyt tuovat räiskyvää väriä taisteluihin ja piristävät pelin muuten hieman tummahtavaa ilmettä. Pelissä olevat suuremman luokan taistelukohtaukset saavuttavat eeppisyyden rajan, vaikkakin välillä hieman ruudunpäivityksen kustannuksella. Tällä kertaa pelissä on myös kunnollisia välivideoita, eikä pelkästään sarjakuvamaisia dia-esityksiä, joita ykkösosassa nähtiin. Välivideot ovat tervetullut lisä peliin, sillä tällä tavoin pelin hahmot tulevat paljon paremmin esille. Pelissä tavattavien hahmojen ääninäyttely on myös sujuvaa, vaikka jokseenkin tunteetonta. Parhaimman suorituksen vetää ehdottomasti Zeken äänenä toimiva Caleb Moody, joka tuo kallisarvoista huumoria muuten niin totiseen peliin.

Yksi suurimmista ja mielenkiintoisimmista uudistuksista Infamous 2:ssa on siitä löytyvä tehtäväeditori, jolla pelaajat voivat luoda omia tehtäviä muiden pelattavaksi. Eli hieman niin kuin Little Big Planet, mutta vain kypsempään tyyliin. Pelaajien luomat tehtävät ovat integroitu suoraan pelin kampanjaan ja niitä voi pelata missä vaiheessa tahansa. Tosin pelin julkaisun aikoihin pelaajien kehittämät tehtävät eivät laadullisesti olleet mitään huippuluokkaa, mutta se on täysin ymmärrettävää, sillä editorissa on paljon sulattelemista. Ajan kuluessa voi kuitenkin olettaa, että tehtävien taso nousee ja näin pelin käyttöikä nousee huomattavasti.

Kaiken kaikkiaan Infamous 2 tarjoaa tuhdin pakkauksen, josta pelattava ei lopu ihan heti. Peli on kaikin puolin hiotumpi kuin ensimmäinen osa ja itse pelaaminen on erittäin hauskaa. Ihan nappisuoritukseen tämä ei kuitenkaan yllä, vaan itse olisin kaivannut enemmän syvyyttä hahmoihin ja heidän välisiin suhteisiin. Myös taistelukohtaukset olisivat mielestäni tarvinneet enemmän kypsempää visuaalista ilmettä; eli olisi kiva jos sähköiskun tai sähköpampun uhriksi joutunut uhri kärsisi jotain ulkoisia vammoja. Nykyisellään vihollisten (ja sivullisten) murjomisesta ei vaan saa kunnollista ”tyydytystä”. Nämä ovat periaatteessa pieniä asioita, mutta loppujen lopuksi vaikuttavat yllättävän paljon kokonaispelinautintoon. Lyhyesti sanottuna: Infamous 2 on hyvä, mutta ei erinomainen. Olen edelleen Prototypen kannattaja.

Alta voit tsekata Infamous 2:n kummatkin vaihtoehtoiset loppukohtaukset ja Youtube-profiilistani löytyy vielä pari muuta liikkuvaa kuvaa sisältävää videota Colen seikkailuista