David Jaffe on Twitter-tilillään ilmoittanut jättävänsä vuonna 2007 Salt Lake Cityyn perustamansa Eat Sleep Play -studion. Syyksi päätökseen San Diegossa asuva Jaffe kertoi, että peleistä alkoi tulla liian suuria, että niiden kehittämisen ohjaaminen onnistuisi 300 mailin päästä ja hän kertoi kaipaavansa päivittäistä työskentelyä suoraan tiimin parissa.Jaffe kaavailee perustavansa uuden studion San Diegoon ja keskusteluja on jo käyty massiivisista uuden sukupolven peli-ideoista, toimintapainotteisista selainpeleistä sekä jostakin niiden väliltä. Jaffe kuitenkin painotti, ettei suunitelmissa todellakaan ole Farmvillen tai Angry Birdsin kaltaisia pelejä.Jaffe ei kuitenkaan vielä osannut sanoa minkälaisen pelin uusi studio tekee seuraavaksi. Lisäksi hän aikoo edelleen jatkaa uusimman Twisted Metalin parissa muutama kuukauden, kun peliä vielä hienosäädetään ja paikkaillaan julkaisun jälkeen.PS3:n Twisted Metal ilmestyy Euroopassa näillä näkymin 7. maaliskuuta.

Lue koko uutinen / kommentoi uutista...