Tämä on keskustelu "Vanhan" naavaparran pakina, Konsolisota alueella, joka on osa-alue Yhteiset alueella: Hinin oikeastaan summaa ajatukset parhaiten tästä ketjusta ja allekirjoitan poustin täysin. Nuorempana toivoi, että uutta teknologiaa käytetään tarinankerrontaan ja aataminaikaiset ...
Hinin oikeastaan summaa ajatukset parhaiten tästä ketjusta ja allekirjoitan poustin täysin. Nuorempana toivoi, että uutta teknologiaa käytetään tarinankerrontaan ja aataminaikaiset Duke Nukemin taustajuonet jäisivät unholaan. Vaikka parannusta onkin tapahtunut, on monessa pelissä juoni ja dialogi vielä B-luokan toimintaelokuvan tasolla. Tosin ei niitä helmiä leffapuolellakaan hirveästi ole. Voi kun jotkut palkkaisivat Cohenin veljekset kirjoittamaan tarinan johonkin peliin |
Mielenkiintoinen keskustelu, jossa on varmasti paljon samaistavia juttuja monelle harrastajalle. Aika samanlainen tapaus olen perustiedoiltani itsekin, ikää 22v ja pelattu on suunnilleen niin kauan kuin muistaa, isoveljen C64:lta ja vanhoilta PC:ltä lähtien. Ymmärrystä peleistä saatika englannin kielestä ei muutaman vuoden ikäisenä naperona juuri ollut, mutta koukuttavia pelit tuolloinkin olivat. Hauskimmat muistot tuolta ajalta löytyvät olympiaurheilupeleistä, Sid Meier's Piratesista sekä Prince of Persiasta. |
Kai tämänkin naavaparran pitää kommentoida, vaikka ansiokkasti edelliset ovat jo tuoneet samanlaista näkemystä esille. Aloitin pelaamisen joskus parikymmentä vuotta sitten kuusnepalla ja oikeestaan siirryin siitä suoraan PC:lle 90-luvun vaihtuessa. Ensimmäisen pelikonsoli kotiini tuli vuokra-Wiin muodossa (kun niitä vielä Tampereelta sai), ja se kokemus kun voi ohjainta heiluttelemalla pelata tennistä tai golfia oli jotain ihan uskomatonta! Sellaista oli viimeks kokenu kuusnelosen aikoihin, sellainen taianomainen ihmetys ja halu kikattaa pelkästä pelaamisen riemusta! |
Ite oon huomannut etten jaksa kauaa pelata Mass efektin tyylisia ikuisuus projekteja enaan. Pelaan pelkastaan lahinna sellasii peleja mitka on periaatteessa nahty heti, mutta niiden masteroimiseen menee aikaa. esim. skate, FNR3, SFIII, jne jne. Oon kyl itseasiassa aina tykannyt enemman taito- kuin elamys pelaamisesta. Mut oon vaan huomannut etta nykyaan se on vaan pelkastaan ns. taito arcade pelit mita edes pelaan. |
Täällähän on mielenkiintoista juttua. Itse olen pelannut aktiivisesti vuodesta -85, joten pikku hiljaa alkaa laskea itsensä lähes veteraaniksi - tai vähintään keski-ikäiseksi pelaajaksi. |