"Vanhan" naavaparran pakina

[Mindfield]

Varmaankin tällainen ketju on joskus ollut, mutta valitettavasti laiskottaa vähäsen. Olen myös ajatellut kirjoittaa tämän viestin vaikka kuinka monen uutisen tai ketjun jatkeeksi, joten nyt aattelin pyhittää tälle ihan oman ketjun.

Olen pelannut koko pienen ikäni, mikä on siis 22 vuotta, erilaisilla tietokoneilla. Yleensä ne olivat joko väärän merkkisiä pelaamista varten tai alitehoisia, joten en ikinä päässyt pelaamaan uusimpia ja hienoimpia pelejä. Mieleenpainuvimpia kokemuksia tietokoneajoiltani on esim. Gabriel Knight 3 ja Deus Ex.

Lopulta iskä osti PS2:n ja siinä vaiheessa oma varallisuutenikin oli parempi, jotta pystyin jo ostelemaan paljonkin pelejä. Siitä se riemu vasta ratkesi ja myöhemmin päivitin kokoelmaani Xboxilla ja ostin sille monen monta hyvää peliä, kuten Prince of Persia-trilogian. Katson itseni epätavalliseksi konsolipelaajaksi, koska mua ei kiinnosta urheilu- tai ajopelit Burnout kolmosen ollessa ainoa hyvä poikkeus. Tosin jo tietokonepuolella mua ei hirveesti kiinnostanut esim. reaaliaikanaksut ynnä muut strategiapelit ja simut. Myönnän, että mulla ei riitä niihin keskittymiskyky ja liian moni epäonnistuminen käy nopeasti hermoille.

Voisi olettaa, että noin lyhyen pelaamisen kulta-ajan takia mua kiinnostaisi nykyisen sukupolven "next-gen" -vouhotus, mutta väärässä olette. Alkuperäisellä Xboxilla hyväksyi putkiräiskinnät käytännön pakkona, mutta nyt putkiräiskinnästä ensin tulee mieleen, että joko tässä taas tehdään yksi massamarkkinatuote tai muuten tiimin varat eivät riittäneet aitoon next-gen -tuotokseen. Siitäkin kun vouhotetaan siinä mielessä, että Resistance: Fall of Man on varmasti parempi kuin Halo, vaikka tarina ei ole kovin loistokas ja pelimekaniikat ovat aika pitkälle samat: juokse putkessa ja tapa kaikki. Motorstorminkin olisi voinut varmaan tehdä yhtä miellyttäväksi pelata vaikka alkuperäiselle Xboxille, jos graffoista olisi tingitty. Wiikin on vähän niin ja näin. Onhan se kiva viuhtoa niillä kapuloilla, mutta mä näen sen vain party-koneena muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta.

Ne vähän aidommat next-gen -pelit tyyliin Oblivion ovat myös pettäneet. Maailma on kaunis ja iso, mutta tehtävät ratkaistaan yleensä tappamalla kaikki ja luolastoja saa ravata kyllästymiseen asti. Ja ne jatko-osat! Devil May Cry 1 oli mahtava, DMC3 pienen pelaamisen jälkeen tuntuu vielä paremmalta, mutta DMC4:ltä jo olettaisi PS3:lla tuhoutuvia ympäristöjä ja muutenkin ehkä vähän avonaisempaa seikkailua. Burnout-sarjastakin on riittänyt kolmososa, koska tietää myöhempienkin pelien olevan sitä samaa. Nyt kun puhutaan, että konsolien kiertoaika lyhenisi ja pelit kallistuisi, alkaa kummasti miettiä onko järkeä tulevaisuudessa ostaa pelejä lainkaan, kun ei mulla kuitenkaan rajattomat taskut ole.

Ei ole siis mikään ihme, että mulla on nykyään harvinaisen pessimistinen kuva pelaamisesta. Ainoat, mistä jaksaa tällä hetkellä intoilla on Bioshock, Mass Effect, Alan Wake ja Halo 3 hyvin, hyvin vanhana Bungie-fanipoikana. Zeldoja tekisi mieli ruveta pelaamaan Ocarina of Timestä lähtien vähän nostalgiamatkan siivin. Tosin tuskin niitäkään tulee enää pelattua samalla intensiteetillä kuin ennen. Tietysti kaiken takana on myös elämän muutos yliopiston puolelle, missä tuntuu olevan loputtomat mahdollisuudet viettää aikaa kodin ulkopuolella ja illan viettäminen sisätiloissa telkkarin ääressä tuntuu sangen vastenmieliseltä. Silti oletin ennen tänne tuloa pelaamisen pysyvän. En ole myöskään tuomitsemassa niitä, jotka pelaavat mua enemmän. Harrastus se siinä on kuin muutkin. En vain enää tunnu löytävän mielekkäitä pelejä, mitkä jaksaisivat mut sulkemaan itseni pimeään huoneeseen koko päiväksi.

Olen nyt saanut oman ääneni ilmaistua pelifoorumilla kirjallisessa muodossa. En tiedä oliko tästä nyt mitään hyötyä, mutta kuhan whinetin ees jonnekin.

EDIT: Jos tähän nyt lisäisi vielä tällaisen kysymyksen, että kuinka moni on ees yrittänyt tehdä pelejä? Itse yritin moneen otteeseen, kunnes tajusin, ettei mulla ole tarpeeksi matemaattista lahjakkuutta ja päättelykykyä oppia ohjelmointia kovinkaan nopeasti. Kieltämättä se on masentavaa ajatella laittavansa jonkun säälittävän räpellyksen kasaamiseen monta vuotta elämästään ja sitten mahdollisesti saada murska-arvosteluja, kun ei se sitten lopulta onnistunut niin kuin piti. Siinä mielessä jokainen julkaistu peli on hatunnoston arvoinen suoritus sen tehneelle tiimille, koska he ovat oikeasti raataneet sen eteen todella paljon!

[mojo2]

Täähän oli hyvä. Vangitsit kirjaimiksi sisälläni vellovat fiilikset.
Kannattaa koittaa uutta Zeldaa vaikka epäilyttäisikin. Imaisi minut mukaansa ihan kivasti. Kallishan se on yhden pelin takia (toistaiseksi?) ostaa kone. Lainaa jostain..
Ollaanko me kasvettu liian vanhoiksi? Onko pelaukset pelattu? Mielikuvitus kuollut? Näitä asioita pyörittelin päässäni ja selailin pelikokoelmaani missä yli puolet peleistä on lähes pelaamattomia "helmiä" mitä en vain jaksanut tahkota läpi vaikka miten hienoja teoksia oman mittapuuni ja makujeni mukaan olisi.
Sitten ostin wanhan pleikan ja Final Fantasy XII:n ja toivoa on. Vaan kuinka kauan...?

Next-gen on minullekkin out-gen. Old-gen jo ennenkuin annan sille mahdollisuuden. Prove me wrong sony, ms ja nintendo! Plz...

[Axe]

Ehkä tähän palstalle voisivat avautua muutkin vanhat parrat?

Mäkin oon ajatuksissani samoilla linjoilla aloittajan kanssa, jopa siinä, että Deus Ex on kautta aikojen paras peli.

Pelaamiseni oli muutaman vuoden pahasti tauolla, jonka katkaisi tavallisen Xboxin tulo taloon. Kaikki oli hyvin, kunnes huomasin, että suurin osa konsolin mielenkiintoisista peleistä kuten Ninja
Gaiden, Jade Empire ja Halot olivat jo koluttu läpi.

Lääkkeeksi tähän ajattelin luonnollisesti XO:ta.
Se ajoi asiansa muuten hyvin, mutta laite oli yhtä epäluotettava kuin venäläinen tullivirkailija. Toiseksi pelit tuntuivat jotenkin geneerisiltä ja tutuilta.
Noin vuoden Xo-uran aikana ainoastaan Kameo ja Perfect Dark tuntuivat peleiltä, joissa oli edes jotain omaperäistä yritystä. Dead Rising vaikutti mielenkintoiselta, tosin en sitä koskaan omistanut. Olihan se GRAW:kin kiva, mutta olo oli kuin olisi kussut housuun. Aluksi lämmitää, mutta myöhemmin olo on kieltämättä aika kurja. Pelin ulkokuori oli komea, mutta etenkin pelin yksinpeli oli köyhä.

Järkevämmältä vaihtoehdolta tällä hetkellä tuntuu vanhan playstation 2:sen ostaminen, sillä sille on monta hyvää peliä, joita en ole päässyt vielä testaamaan.

[Hex]

Taidatte vaan olla liian vanhoja.

Taukoa voi pitää ilman huonoa omaatuntoa.

[Zoukka]

Jokainen pelaaja kokee varmasti jossain vaiheessa samankaltaisia "miksi pelaan" fiiliksiä, ja niistä ylipääseminen riippuu paljolti siitä mitä pelaamisesta hakee. Jos se on harrastus muiden seassa, niin sehän voi loppua ilman sen isompia draamoja. Jos se taasen korvaa esimerkiksi telkkarin katselun, kuten mulla ja koko elämä on oikeastaan jollain tapaa kaareutunut pelaamisen takia niin ei se niin vain "lopu".

Minulla videopelit ovat vaikuttaneet aika suuresti elämääni. Moni ystävä on tullut tavattua harrastuksen myötä, mutta pelien visuaalinen maailma on myös suurella tapaa vaikuttanut "taiteeseeni" ja ammatinvalintoihinkin. Ei tietenkään yksinään, mutta yhtenä suurena osana.


Minusta on huikeaa elää tätä aikaa kun ihminen voi mennä "toiseen maailmaan" television kautta pelastamaan maailmoja ja kokemaan elämyksiä. En vaihtaisi sitä melkeinpä mihinkään.

Ongelmia peli-alalla tottakai on ja ketjun aloittajakin tunnisti niistä osan. Mutta niinhän se on jokaisen viihdemuodon kanssa ja niitä pitää vain parhaansa mukaan väistellä.

[TeRm0z]

Rehellisyyden nimissä kuulostaa siltä, että ongelmat ovat enemmän naavapartojen pään sisällä kuin pelien laadussa. Olen pelaillut jo C64 ajoista lähtien ja en ole koskaan ollut näin innoissani olemassa olevasta/tulevasta pelitarjonnasta kuin X360:n kohdalla.
Joskus on ehkä syytä lopetta ainainen valitus pelien nykytilasta, kannatta myös muistaa että missään muulla viihteen alalla kehitys ei kuitenkaan ole ollut näin nopeaa. Pelitkin voivat olla helvetin viihdyttäviä vaikka putkessa juostaan eikä koko maapalloa temellyskenttänä olekaan. Sitä varten on oikea elämä!!

[nothing]

Mietin tässä juurikin samaa, että olisiko sitten pitänyt aloittaa sieltä C64 ajoilta. Ensimmäinen kosketus videopeliin oli kuitenkin aikanaan pong. Sitten joskus sain serkun vanhan ST:n ja sitten kavereilla pelattiin jatkuvasti C64. Sitten NES jne jne. Ja en todellakaan ole aikoihin ollu taas näin täpinöissäni kun XO:n kanssa. Ja Wiin Zeldaa tuli pelattua aivan hulluna.

Kyllä tälle """vanhalle naavaparralle""" sopii asian nykyinen tola.

[feldon]

EDIT: Jos tähän nyt lisäisi vielä tällaisen kysymyksen, että kuinka moni on ees yrittänyt tehdä pelejä? Itse yritin moneen otteeseen, kunnes tajusin, ettei mulla ole tarpeeksi matemaattista lahjakkuutta ja päättelykykyä oppia ohjelmointia kovinkaan nopeasti.

Ei ohjelmointi nyt niin paljon matemaattista taitoa vaadi. Enemmänkin viitseliäisyyttä. Ks. esim. http://www.cs.tut.fi/~ava/kirjoitelm...himedes01.html

Voisin kuvitella että yliopistolta löytyy edelleen jonkinmoisia pelintekokursseja, joissa pääsee tutustumaan käpistelyyn ihan käytännön tasolla.

[Mindfield]

Jokainen pelaaja kokee varmasti jossain vaiheessa samankaltaisia "miksi pelaan" fiiliksiä, ja niistä ylipääseminen riippuu paljolti siitä mitä pelaamisesta hakee. Jos se on harrastus muiden seassa, niin sehän voi loppua ilman sen isompia draamoja. Jos se taasen korvaa esimerkiksi telkkarin katselun, kuten mulla ja koko elämä on oikeastaan jollain tapaa kaareutunut pelaamisen takia niin ei se niin vain "lopu".

Minulla videopelit ovat vaikuttaneet aika suuresti elämääni. Moni ystävä on tullut tavattua harrastuksen myötä, mutta pelien visuaalinen maailma on myös suurella tapaa vaikuttanut "taiteeseeni" ja ammatinvalintoihinkin. Ei tietenkään yksinään, mutta yhtenä suurena osana.

Kyllä muhun on myös pelit suuresti vaikuttaneet. Esimerkiksi Gabriel Knight kolmosen jälkeen aloitin lukiossa lukemaan ranskaa ja tänä vuonna olisi tarkoitus käydä pelin kuvastamassa kylässä Ranskan eteläosissa. Myös Icon pelaaminen PS2:lla oli taiteellisella mielellä kaunis kokemus. Pelisivustoja tulee myös päivittäin selattua läpi toivoen löytävänsä jotain uutta ja mullistavaa.

Zelda: Twilight Princessiä varmaan tulee kokeiltua jossain vaiheessa

Rehellisyyden nimissä kuulostaa siltä, että ongelmat ovat enemmän naavapartojen pään sisällä kuin pelien laadussa. Olen pelaillut jo C64 ajoista lähtien ja en ole koskaan ollut näin innoissani olemassa olevasta/tulevasta pelitarjonnasta kuin X360:n kohdalla.
Joskus on ehkä syytä lopetta ainainen valitus pelien nykytilasta, kannatta myös muistaa että missään muulla viihteen alalla kehitys ei kuitenkaan ole ollut näin nopeaa.

Ehkä minkä takia koen ahdinkoni niin suureksi on se, että mä painotan hyvää tarinaa ja tunnelmaa todella paljon. Aiemmin listaamani Bioshock, Alan Wake, Halo 3 ja Mass Effect liittyvät kumpaiseenkin asiaan tavalla tai toisella - hyvässä tapauksessa kummallakin. Monissa peleissä itse tarina on sellainen, minkä pelintekijä on kynäillyt kahvitauollaan. Gears of War oli älytöntä kuraa surkean tarinan ja vielä hirveämpien ääninäyttelijöiden vuoksi. Monet ovat tykänneet God of Warin Kreikan mytologiasta, mutta itse näen sen vain tavan kostotarinana. Joku ilkeä setä pitää lopussa tappaa. Ekassa se oli Ares ja tokassa se taitaa olla Zeus. Osaan nauttia myös pelimekaniikasta, mutta esimerkiksi God of War ykkösessä oli liian helppo tappaa kaikki yhdellä tehokkaalla combolla. Toiston kokeminen puuduttaa, mitä yritän painottaa esimerkiksi mainitsemalla putkiräiskinnät ja Oblivionin tapa kaikki-tehtävät.

Mutta kuten jo mainitsin ensimmäisessä viestissäni, olen vähän epätyypillinen konsolipelaaja niin kranttuna henkilönä. Tosin ei ne pelit paljo parempia ole tietokoneillakaan.

Ei ohjelmointi nyt niin paljon matemaattista taitoa vaadi. Enemmänkin viitseliäisyyttä. Ks. esim. http://www.cs.tut.fi/~ava/kirjoitelm...himedes01.html

Voisin kuvitella että yliopistolta löytyy edelleen jonkinmoisia pelintekokursseja, joissa pääsee tutustumaan käpistelyyn ihan käytännön tasolla.

On tullu koettua monta kertaa, että aloitan joidenkin henkilöiden kanssa samaan aikaan ohjelmoinnin opettelun jollain uudella kehitystyökalulla tai ohjelmointikielellä ja ne muut aloittelijat alkavat väsätä mitä hienompia viritelmiä siinä vaiheessa kun mä vielä mietin, että mitenkäs saaha tämä ja tämä asia toimimaan ja voisiko sitä yhdistää vaikka johonkin toiseen. Varmasti siinä auttaa paljon päättelykyky ja abstrakti ajattelu. Multa kun ei meinannu ees hyvin lyhyt tekstiseikkailu luonnistua

Sitten on tietysti tuo pelintekemisen ainainen ongelma, että edes vähän monimutkaisemman pelin väsäämiseen menee ikä ja terveys. On kovin vaikeaa saada motivoituja ohjelmoijia avuksi jakamaan taakkaa, ellei heille käy maksamaan palkkaa. Sitten saa lopulta aikaiseksi pelin, mikä näyttää 90-luvun sprite-räpellykseltä. Ja tietysti ne murska-arvostelut pelaajilta, kun graffat ei oo hienoja, oma kirjoittama tarina ei olekaan hyvä, pelissä on bugeja ja pelitasapaino-ongelmia. Kodin ulkopuolellakin tekisi mieli liikkua päivittäin, mikä olisi mahdotonta pelintekovaiheessa.

[Mindfield]

Mainitaan nyt tähänkin ketjuun, että aloitin Fallout ykkösen pelaamisen, koska multa on jäänyt tämä klassikko välistä. Jumantsuikka, että on mahtava peli! Taistelut ovat suht haastavia, koska aloitin melko heikolla hahmolla, millä on hyvät puhetaidot, minkä johdosta mä kuolen kaiken aikaa. Ei haittaa, koska tätä tulee tahkottua uskomattoman paljon

Nyt kun vielä löytäisi X-COM: Apocalypsen ja Jagged Alliance kakkosen jostain...

[Prisoner]

Täälläkin yksi naavaparta mietiskelee....

Itsekin olen kyllästynyt pelaamiseen useita kertoja ja yhtä useita kertoja taas innostunut uudelleen.. ja taas pettynyt.

Samoja "eka kerta... WAAUUU!" -fiiliksiä ei tietenkään saa enää oikein mistään tuhanteen kertaan uudelleen keksitystä genrestä. Sen kanssa pitää vain elää ja suhtautua pelaamiseen realistisin odotuksin.

Tietysti on ikävä sitä aitoa kokeilumeininkiä, joka vielä C64-aikoihin vallitsi. Uusia ideoita syntyy eniten silloin, kun kukaan ei niitä varsinaisesti odota.... Kuka muuten vielä muistaa kuinka kapinallinen eka Playstation oikeasti oli? Revolution... siis Wii on hyvä idea, jos pelitalotkin vielä muistais olevansa eläviä ihmisiä eikä kassakoneita...

[Mindfield]

Täälläkin yksi naavaparta mietiskelee....

Itsekin olen kyllästynyt pelaamiseen useita kertoja ja yhtä useita kertoja taas innostunut uudelleen.. ja taas pettynyt.

Samoja "eka kerta... WAAUUU!" -fiiliksiä ei tietenkään saa enää oikein mistään tuhanteen kertaan uudelleen keksitystä genrestä. Sen kanssa pitää vain elää ja suhtautua pelaamiseen realistisin odotuksin.

Tietysti on ikävä sitä aitoa kokeilumeininkiä, joka vielä C64-aikoihin vallitsi. Uusia ideoita syntyy eniten silloin, kun kukaan ei niitä varsinaisesti odota.... Kuka muuten vielä muistaa kuinka kapinallinen eka Playstation oikeasti oli? Revolution... siis Wii on hyvä idea, jos pelitalotkin vielä muistais olevansa eläviä ihmisiä eikä kassakoneita...

Tässä vaiheessa taitaa korostua noihin wanhoihin peleihin palaaminen. Fallout ykkösen pelaamisessa on jo jonkun sortin nostalgiahenkeä ja pelimekaniikan tiettyjä rajoituksia on valmis antamaan anteeksi, kun ei tuossa vaiheessa vielä kaikkia ideoita oltu keksitty. Toisaalta on pelissä itsessään paljon, mikä erottaa sen vieläkin nykypeleistä, kuten hyvä huumori, dialogi, mitä jaksaa jopa lukea, hyviä ääninäyttelijöitä (tosin harva NPC on ääninäytelty), harvinaisempi asetelma ja siihen sopiva grafiikka.

Kumma juttu, ettei tästä osannut innostua samalla lailla vuonna -97 :-/

[olge]

Mainitaan nyt tähänkin ketjuun, että aloitin Fallout ykkösen pelaamisen, koska multa on jäänyt tämä klassikko välistä. Jumantsuikka, että on mahtava peli! Taistelut ovat suht haastavia, koska aloitin melko heikolla hahmolla, millä on hyvät puhetaidot, minkä johdosta mä kuolen kaiken aikaa. Ei haittaa, koska tätä tulee tahkottua uskomattoman paljon

Nyt kun vielä löytäisi X-COM: Apocalypsen ja Jagged Alliance kakkosen jostain...

Falukka ygösen jälkeen kannattaa ehdottomasti pelata Fallout 2:sta. Mielestäni F2 on jopa parempi kuin F1. Aivan uskomattoman hyvä peli. On tullut vedettyä tusinan kertaa läpi, ja vielkin varmaan jaksaisi jos oikein paneutuisi. Ainiin, kandee myös patchata ennenkuin aloittaa

Niin ja pitää vielä vähän avautua! Niin ja Fallout 2:n dialogi! Ah! Ja popuularikulttuuriviittaukset! Ah! Cafe Of Broken Dreams! Ah! Dogmeat! Ah! Niin paljon hienoja muistoja. Kolmatta Fallouttia odotellessa.

[Mindfield]

Falukka ygösen jälkeen kannattaa ehdottomasti pelata Fallout 2:sta. Mielestäni F2 on jopa parempi kuin F1. Aivan uskomattoman hyvä peli. On tullut vedettyä tusinan kertaa läpi, ja vielkin varmaan jaksaisi jos oikein paneutuisi. Ainiin, kandee myös patchata ennenkuin aloittaa

Niin ja pitää vielä vähän avautua! Niin ja Fallout 2:n dialogi! Ah! Ja popuularikulttuuriviittaukset! Ah! Cafe Of Broken Dreams! Ah! Dogmeat! Ah! Niin paljon hienoja muistoja. Kolmatta Fallouttia odotellessa.

Juu, kyseinen peli löytyy hyllystä. Kaiken tämän kahlaamisen jälkeen voi aloittaa Baldur's Gate kakkosen ja siihen Throne of Bhaal-lisälevyn. BG2:sta tuli vähän kokeiltua nuorempana, mutta sekään ei osannut iskeä samalla tavalla kuin varmaan nyt.

Kumma kyllä, nyt jaksaa taas pelata, vaikka tällä hetkellä kiinnostavimmat pelit alkavat olla jo golden oldie-tasoa

Btw, ootko lukenu hardcore Fallout-fanien winetystä, miten Bethesda kuitenkin pilaa Fallout kolmosen? Kyllä mä tavallaan ymmärränkin heidän pointin, koska ei Oblivion mikään todella syväluotaava roolipeli ole. Toisaalta hardcore faneja ei ikinä pysty tyydyttämään, ellei peli pyöri Fallout kakkosen enginellä

EDIT: Näin tässä miettiessä tulikin mieleen, että ehkä tällaset vähän enemmän miettimistä vaativat pelit ovatkin nyt niitä, mitä tarvitsen vaihtelun vuoksi. Liian pitkään olen tainnut pelata action-adventureja tai muita vähän ajattelemista vaativia pelejä. Oblivioniinkin kyllästyi juuri sen takia, että suurin osa pelaamistani tehtävistä tarkoitti jonnekin menemistä ja jonkun/joidenkin tappamista ja sillä selvä. Falloutissa aika usein selviää myös puhumalla, vaikka taistelukin on suht haastavaa vuoropohjaista mättöä.

On tullutkin selailtua yllättävän paljon erilaisia pelejä PC:lle, kuten Silent Storm, Ground Control II, Supreme Commander, DEFCON, Civilization IV, Silent Hunter IV, Neverwinter Nights 2, Planescape: Torment. Ehkä sitä pitäisi sittenkin siirtyä vähäksi aikaa pelaamaan tietokoneella ja lainata iskän läppäriä yliopistolla pakollisen kesäkurssin ajaksi

[Paolo]

Ei ohjelmointi nyt niin paljon matemaattista taitoa vaadi. Enemmänkin viitseliäisyyttä. Ks. esim. http://www.cs.tut.fi/~ava/kirjoitelm...himedes01.html

No peliohjelmointi, etenkin 3D-, shader- ja fysiikkaohjelmointi, ovat erittäin
matematiikkapainotteisia tieteenaloja verrattuna tuossa artikkelissa
viitattuun "perusohjelmisto" -ohjelmointiin (käyttöliittymät, verkot, tietokannat jne).

[Scatterbrain XO]

Ei ohjelmointi nyt niin paljon matemaattista taitoa vaadi. Enemmänkin viitseliäisyyttä. Ks. esim. http://www.cs.tut.fi/~ava/kirjoitelm...himedes01.html

No tuo on vähän miten sen ottaa. Oikeassa elämässä koodaaminen näyttää olevan aika pitkälle muiden työn jalostusta ja copy-pastea. Mutta jos ihan oikeasti alat tekemään jotain vaativampaa, niin kyllä sun pitää oikeasti tajuta matematiikasta jo hiukan enemmän. Mulla toppas yliopistossa aikanaan yks ohjelmointikurssi siihen, että en osannut tarpeeksi matikkaa kun en sitä lukenut. Ja sen mitä tiedän niin suurimmat luovat nerot koodauspuolella on matemaattisestikin aika neroja. On helppo tehdä pseudokoodia ilman matikkaa "if örkki lyö-> then die" tai jotain loogista tietokantaohjelmointia, mutta teeppä vaikka koodia puhtaalta pöydältä 3d-moottorille, voi olla jo vähän vaikeampaa jos et matematiikkaa osaa. Joskus katoin noita ilmaisjakelussa olevia 3d-moottoreiden koodeja, niin en kyllä tajunnut niistä suurimmaksi osaksi p''''kaan miten ne oikeasti toimi vaikka syntaksi olikin tuttua.

[olge]

Juu, kyseinen peli löytyy hyllystä. Kaiken tämän kahlaamisen jälkeen voi aloittaa Baldur's Gate kakkosen ja siihen Throne of Bhaal-lisälevyn. BG2:sta tuli vähän kokeiltua nuorempana, mutta sekään ei osannut iskeä samalla tavalla kuin varmaan nyt.

Kumma kyllä, nyt jaksaa taas pelata, vaikka tällä hetkellä kiinnostavimmat pelit alkavat olla jo golden oldie-tasoa

Btw, ootko lukenu hardcore Fallout-fanien winetystä, miten Bethesda kuitenkin pilaa Fallout kolmosen? Kyllä mä tavallaan ymmärränkin heidän pointin, koska ei Oblivion mikään todella syväluotaava roolipeli ole. Toisaalta hardcore faneja ei ikinä pysty tyydyttämään, ellei peli pyöri Fallout kakkosen enginellä

EDIT: Näin tässä miettiessä tulikin mieleen, että ehkä tällaset vähän enemmän miettimistä vaativat pelit ovatkin nyt niitä, mitä tarvitsen vaihtelun vuoksi. Liian pitkään olen tainnut pelata action-adventureja tai muita vähän ajattelemista vaativia pelejä. Oblivioniinkin kyllästyi juuri sen takia, että suurin osa pelaamistani tehtävistä tarkoitti jonnekin menemistä ja jonkun/joidenkin tappamista ja sillä selvä. Falloutissa aika usein selviää myös puhumalla, vaikka taistelukin on suht haastavaa vuoropohjaista mättöä.

On tullutkin selailtua yllättävän paljon erilaisia pelejä PC:lle, kuten Silent Storm, Ground Control II, Supreme Commander, DEFCON, Civilization IV, Silent Hunter IV, Neverwinter Nights 2, Planescape: Torment. Ehkä sitä pitäisi sittenkin siirtyä vähäksi aikaa pelaamaan tietokoneella ja lainata iskän läppäriä yliopistolla pakollisen kesäkurssin ajaksi

Joku asiantuntija taisi Pelit -lehdessä todeta, että mitä tahansa Bethesda tekeekin, se ei tyydytä harkkore Falukkafaneja. Luotan kuitenkin Bethesdaan sen verran, että uskallan odottaa hyvää peliä.

Silent Stormia on tullut pelattua itsekkin erittäin paljon. Kuten myös Civilization 4:sta. Juuri tälläisten pelien takia tulee pelattua PC:llä yhä enemmän. Kannattaa muuten kokeilla S2:n Sentinels -lisäriä, jos jäi himo päälle. Niin ja Medieval 2: Total War kannaatta ehdottomasti hankkia, jos koneen tehot riittävät.

Vaikka tuleekin paljon pelattua tälläisiä hidastempoisempia ja miettimistä vaativia pelejä, niin kyllä minulle räiskintäkin maistuu. Etenkin Halo 2 moninpelinä. Tunnelma on katossa kun vedetään neljällä jaetulla ruudulla. Ja jos on kova kaipuu "old-skool" tyyppisiä räiskintöjä kohtaan, kannattaa tutustua suomalaiseen Shadowgrounds räiskintään. Ylhäältäkuvattua alienmättöä. Itsekin suhtauduin tähän varauksella, mutta demohan vei aivan mukanaan. Hyvän nettiräiskinnän tarpeessa kannattaa hankkia käsiinsä Day Of Defeat: Source. Irtoaa n. 20 hintaan kaupasta kuin kaupasta.

Hui. Tulipa pitkä suosituslista.

[Hinin]

Itse aloitin pelaamisen C-64:lla ja kyllähän se pelaaminen oli hiton mahtavaa silloin. Pienet, huonotkin pelit sai sentään yrittämään ja niitä tuli hakattua vaikka mitään toivoa aina edes ei ollut päästä eteenpäin. Nykyään on harvassa nämä pelit jotka sytyttää samalla tavalla, kuten paskat C-64 pelit. Suurin ero siis varmaan lie se, että oli innostus, - lapsenomainen sellainen - uusiin asioihin, jolloin pelaamisesta oli helpompi myös nauttia. Ja silloinhan ei osannut haluta mitään mullistavaa MILTÄÄN ominaisuuksilta. Vasta pikkuhiljaa sitä oppi vaatimaan peleiltään enemmän.

Nyt pelien sitten pitää olla jo käsittämättömän hyviä, kaikilta ominaisuuksiltaan, jotta sitä edes viitsii pelata. Ei ennen välitetty siitä että jokin ominaisuus floppasi täysin, se oli silti hyvä peli, mutta nykyään se syö pelaamisen iloa järkyttävästi ja jopa huonommat pelimiehet huomaa viat helposti.

Ennen sitä osasi nauttia pelaamisesta eri tavalla, koska siinä oli AINA se löytämisen riemu, vilpitön ilo mukana, vaikka peli olisikin huono ollut. Ja mikä kokemus se olikaan kun pääsi samalla ruudulla tahkoamaan mätkintää tai räiskintää. Siitä ei yksinkertaisesti pystynyt liikkumaan mihinkään. Nyt tilanne on muuttunut, peleistä on tullut enemmän grafiikkakeskeistä hupia (toki muidenkin ominaisuuksien pitää olla kohdillaan). Mutta paljon on pelaaminen muuttunut, mikä alkoi muutamista liikkuvista pikselilaatikoista ja mihin piti käyttää sitä ns. mielikuvitustaan, on muuttunut siihen että on elokuvanomainen ympäristö, graffiikka lähentelee jo ihan oikeaa maailmaa. Ihmisestä on siis tullut vain vaativampi, koska se osaa vaatia enemmän peleiltään, verrattavissa huumeiden käyttöön, nyt tarvitaan isompi annos, jotta se tavara toimii. Toleranssi siis on kasvanut.

Eipä tämä naavaparta osaa enempää tästä aiheesta sanoa.

EDIT;

Tai osaisi, mutta ei jaksa.

[manmangler]

Oikeastaan Naavapartana ratkaisee kuinka paljon on ennakko odotuksia pelille.

Itse pelaillut kanssa 64lla, Amigalla, PCllä, PS2lla, Xboxilla, PS3lla ja X0lla. Ainoastaan C64 noista en omista. Taitaa kaapissa muuten olla Atari tai parikin.

Kuitenkin peleistä juuri tällä hetkellä taitaa olla tauon paikka. PC on odottamassa päivitystä ja sitä varten on nuo Ps3 ja X0. Tänään ja eilen on tullut pelattua liikaakin mutta tauko tulee. Alkoi hieman jo ärsyttämään pelien tyhmyys. Eniten risoo konsoleilla tallennuspisteet, se vie hauskuuden peleistä. Tai sitten peli on huono jos niihin alan tuijottamaan. Onhan sitä pelattu ekaa Buffyä, Haloja, resistancea yms. eikä tallennuspisteiden vähyys ottanut päähän. Tällä hetkellä *tuttaa ravata samoja paikkoja kun typerä naks ja kuolema kohta on edessä ja viimeisestä tallennuspisteestä on aikaa. No rutinat sikseen.

Odotuksista
Bioshockkia en odottanut ja ostin PClle. Pelasin läpi ilman Vitachambereiden käyttöä. Nyt se on pelattu myös X0lla ja tallennukset ainoastaan kenttien alussa (Ja mies marisee tallennuspisteistä).

Oblivion oli hirveä pettymys PCllä, odotin roolipeliä enkä HacknSlashiä. Mount and blade pesi sen mekaniikassa menne tullen (Taistelu ja ratsastus). Sain pelin konsolille (PS3) ja kun se on ainoa vaihtoehto niin takana on 250 pelituntia. Ostin myös GOTY- version X0lle noidan tornin ja linnan takia. Ainoa ongelma on että peli on graafisesti heikompi niin palaan aina PS3 versioon.

Oikeastaan nautin enemmän peleistä joihin ei ole odotuksia tai en seuraa niiden hypeä. Nyt kun ostin X0n kolmisen kuukautta sitten, oli yllätyksenä Viva Pinata, Kameo, Overlord ja Call of Duty 2. Jep toisen maailmansodan burgeriräiskintä, näitä en vaan ole pelannut ja tuota on HAUSKA pelata.

Silti joskus kaapista kaivaa falcon 4.0 ja modit, Xcom ja sen jälkeläiset, Teräspantterit, Il-sturmon jne Onneksi CDltä löytyy myös alkupään versiot UTn Strike force ja tactical ops modeista, ne kun on sitä laaki ja vainaa meininkiä alkupäässä, nykyään niissäkin saa varmaan vetää lippaallisen vihuun. Samoin PS2 tai Xbox starttaan kun tungen niin mahtavat pelit kuin Ssx-tricky tai DefJam Fight for Nyc sisään. Jostain syyssä noissa kahdessa versiossa on jotakin jota niiden jälkeläiset eivät saaneet mukaan. Ne ovat hauskoja pelata.

Tuntuu vain että iän mukana pelaaminen vähenee muttei onneksi katoa. On aina kiva palata takaisin pelaamaan. Kyllähän tuo tosittvn tai salkkari/kauniit ja rohkeat aina voittaa,

[I Kall3 I]

Pakko heittää oma juttuni myös tähän. Itse aloitin pelaamisen kun 8-bittinen nintendo tuli. Sain joululahjaksi. Olen siitä saakka pysynyt konsolipuolella. Eli tuli ps1, ps2 ja XO. Ps2 aikaan pelasin vaan ihan omaksi huvikseni tai itsellä silloin nettiä ollutkaan. Mutta kun hommasin XO ja pääsin liveen pelaamaan niin oikeestaan kaikki muuttui. Pelasin ja pelaan vain sen takia että on mukava ja yleensä hauska jutella muitten kanssa pelaamisen ohessa. Cod4 on hyvä esimerkki sitä on tullut pelattua aika monta tuntia. Pelkkää moninpeliä ja ihan sen takia että siellä on paljon suomalaisia muutenkin ja kaverilistalta sitä pelaa moni. Aina kun liveen menee niin joku kutsuu pelaamaan jotain peliä. On tullut monta viikonloppua pelattua pitkälle aamuun vain sen takia että on ollut hauskaa juttuseuraa. Ehkä olen vanha kun olen tätä mieltä mutta viis siitä mielestäni pelaamisen kuuluu olla hauskaa.