Tämä on keskustelu PS4, Xbox 720, Wii 2, Seuraavan sukupolven teknologia, Konsolisota alueella, joka on osa-alue Yhteiset alueella: Viestin lähetti alunperin Baron Itse toivoisin että optinen media olisi vielä mukana seuraavassa sukupolvessa. Eli XO ja PS4 olisivat nielaisseet ...
Myös itse toivon Blurayn sisällyttämistä molemmille koneille, myös siitä syystä että olen säästänyt luultavasti satoja euroja ahkeralla pelien vaihtelemisella tämänkin foorumin kautta. Kun ostan kaupasta (eli yleensä VG+:sta/playsta) pelin ,se todennäköisesti lähtee vaihtoon kunhan olen sen läpi pelannut/kyllästynyt - ja tätä ketjua voi jatkaa jälleen kun seuraava peli on koluttu.Tietysti aivan huippunimikkeet (Halo, MGS jne.) pysyvät hyllyssä ikuisesti. Tämä on hieman vaikeaa ladattavan sisällön kanssa. JA mitä tapahtuisi pelien hinnoille mikäli konsolivalmistajat saisivat monopolin niiden myymiseen esim Liven kautta? Bargain bin tarjouksille voi heiluttaa hyvästit. |
Ahaa, ok. Oma "tietoni" oli peräisin B3D:n pikselilaskentathreadista. Pahoittelen, vaikka en ollutkaan täysin väärässä. |
Heh aika masentavaa ajatella jo seuraavaa geniä kun tämä geni ei ole vielä pahemmin väläytellyt mitään ihmeellistä. Perusvarmaa paskaa joka koneella muutamalla poikkeuksella. |
IMO-> zoukka.vuodatus.net <-
Epäilen vahvasti että Nintendo tarkoituksella ainakaan tehokilvan voittoa lähtisi tavoittelemaan, koska nykyinen taktiikka on purrut niin hyvin. Tehoa toki tulee tällä kertaa jo oletetun resoluutiopäivityksenkin johdosta huomattavasti lisää ja jotainhan ne penteleet ovat siellä japaninmaalla taas juonimassa, sen kertoo huimasti kasvanut tuotekehitysbudjettikin. |
Jaa... Muiden valmistajien vehkeilyt eivät kiinnosta, joten keskittn Wiihin. |
Suoraan sanottuna vituttaa, jos seuraava geni alkaa 2011 tai 2012. Nykykoneet riittäisi mulle ihan hyvin jonnekin 2013-2014 paikkeille. |
[zD] zeroDignity
Uudet huippupelit sillä uudella huippukoneella. |
IzeroDignityI Do it like Pelimiehet tekis!
No ehkä se, että kaikki parhaat pelit alkaa tietenkin tulemaan niille next-gen koneille. |
[zD] zeroDignity
IzeroDignityI Do it like Pelimiehet tekis!
Tulevassa Plesessä on Emotion Engine 2 jota toki kutsutaan nimellä EE 3000 koska se on seuraavan vuosituhannen teknologiaa. Koko PS3-projekti oli hämäysoperaatio jolla saatiin Pohjois-Korean kommunistien kiiluvat teknologiavarkaiden silmät hetkeksi karsastamaan. |
Last edited by Har*; 01.10.2008 at 14:01.
Dreamcast - Wii - Xbox - Saturn - PSone - Atari ST - PC
Nyt:
IMO-> zoukka.vuodatus.net <-
2011 kuulostaa ihan ok:lta ja joutuuhan niitä ostamisen oikeuttavia huippupelejä joka tapauksessa vähintään vuoden odottelemaan. Microsoftilta odottaisin mielellään täydellistä taaksepäinyhteensopivuutta, tarkemmin suunniteltua hardwarea ja oman peliprofiilin saumatonta siirtymistä seuraavalle koneelle. |
Iwatahan on sanonut, että Wiin seuraajaan ei ole välttämättä tulossa mitään vastaavaa mullistusta kuin padiohjain -> Wiikake. Ei tällaisia keksintöjä joka sukupolvessa tehdä eikä markkinoille tuoda, ainakaan julkaisun peruskokoonpanossa. Lisäksi tähän mennessä pelikonsolien historia on ollut kaksitahtinen: yhdessä sukupolvessa otetaan harppaus, seuraavassa hiotaan. Wii 2 tulee olemaan Wiille kuin PlayStation 2 PlayStationille. Ja ainakin tälle fanille kelpaa toinen sukupolvi liikkeentunnistuspelejä ja uudenlaisia sovelluksia, vastahan tässä päästiin alkuun... |
2010 saa minun puolestan jo tulla ensimmäiset seuraavan sukupolven konsolit. 5-6 vuotta on ihan hyvä sykli. Itse aina skippaan ekan vuoden ja odotan niitä ensimmäisiä huippupelejä. Tässä sukupolvessa on kyllä pettymys sumuset tekstuurit ja alhanen reso yhdistettynä surkeaan ruudun päivitykseen. |
Samoilla linjoilla olen kuin moni muukin täällä. Nintendo tulee jatkamaan Wiin menestyskonseptia, tehostamalla sitä PS2 -tyyliin. Veikkaisin teholuokaksi nykyiset HD-konsolit. Taaksepäinyhteensopivuus nähdään erittäin tärkeänä ja ostetut Virtual Console ja Wii Ware pelit toimivat suoraan uudella Wiillä ja muutenkin siirtymä halutaan tehdä mahdollisimman helpoksi. |
Sonylla todennäköisesti tehohyppäys tulee olemaan aikaisempaa maltillisempi, koska he eivät voi enää toistaa isoimpia virheitä, mitä PS3:n kanssa tapahtui. Hinta julkaisussa ei saa olla yhtä korkea ja pahimmalle kilpailijalle ei voi antaa vuoden etumatkaa, nämä yhdistettynä siihen, että prosessorien valmistustekniikassa ruvetaan lähestymään sitä pistettä, jossa nopean aikataulun siirtymiset pienempiin valmistustekniikkoihin eivät enää ole kohta mahdollisia. |
Tieto vähentää tuskaa.