Tämä on keskustelu PS4, Xbox 720, Wii 2, Seuraavan sukupolven teknologia, Konsolisota alueella, joka on osa-alue Yhteiset alueella: Nykyinen konsoligeneraatio alkaa olla jo nähty, on aika aloittaa keskkustelu seuraavasta sukupolvesta. Suuntasin otsikossa keskustelun tarkoituksella teknologiapuoleen, kaupalliselle menestykselle voidaan ...
Nykyinen konsoligeneraatio alkaa olla jo nähty, on aika aloittaa keskkustelu seuraavasta |
Saa nähdä koska seuraava sukupolvi tulee... Mutta luulen että HC pelaajat vähentävät konsolipelaamista ja siirtyvät myllyihin... Niinhän tapahtuu koko ajan |
Seuraavasta Wiistäkin levisi juuri sopivasti eilen huhuja. What They Playn mukaan Nintendo on esitellyt jo pelinkehittäjille ja -levittäjille alustavia luonnoksia vuonna 2011 julkaistavasta "Wii HD:stä". Tehoa olisi tiedossa lisää, mutta taaksepäin yhteensopivuus ja kontrollitapa olisivat myös tärkeitä osa-alueita. HD-tason grafiikka olisi taattua ja digitaalisesti levitettävään sisältöön panostettaisiin. |
Pitänee itsekin ennustella vähäsen: |
Maailman paras peli: Ultima IV: Quest of the Avatar
Milläs tilastolla tuet tätä luuloa? Itse kyllä miellän, että "HC-pelaajat" ovat viime aikoina ennemminkin siirtyneet konsolipuolelle, jossa esim. fps pelien nettitoteutus alkaa olla PC:iden tasolla ilman "xiitteereitä". Mutta tämä nyt on pelkkää mutuilua. |
Mielenkiintoista tästä tekee se että seuraavassa sukupolvessa Nintendolla on täpäkkää tehdä |
Kunhan vaan seuraava boksi puskee kaikki pelit 1080p resolla olen tyytyväinen (on meinaan aika säälittävä tuo natiivina 1080p pelien määrä threesixtyllä..). |
KONSOLIT: Master System, Mega Drive, Mega Drive II (32X+Mega-CD II), Game Gear | XBOX360 Super Elite | PS3 160GB
SETTI: Sanyo PLV-Z2000 (1080p) @ Grandview Cyber CB-P106 (106") + Xbox 360 HD DVD + Ps3 Blu-Ray | Yamaha Rx-V665b
En oikein tiedä mitä "vaatisin" uudelta sukupolvelta. Kai se riittäisi, että peli kuin peli pyörisi 1080p@60. Mitä muuta sitä konsolilta voi tässä vaiheessa vaatia (ja täysi taaksepäin yhteensopivuus)... Toivon todellakin että uusi MS:n kone nähdään viimeistään vuonna 2010. |
Tuo 1080p -tavoite onkin toinen jännä paikka; nykytilanteessa tehokonsoleille tulee pääasiassa samoja |
En usko minäkään. Lähinnä siksi että se on maksimi resoluutio mihin telkkarit ja tykit kykenee. Vaatisi taas koko paketin päivättämistä. Tietysti se olisi peliliike, varsinkin sonylta (tekee telkkareitakin..). Mutta UHD:n tulohan on spekuloitu sinne 2015 tienoille. Eli ne olisi sitten 2 genin päässä. |
KONSOLIT: Master System, Mega Drive, Mega Drive II (32X+Mega-CD II), Game Gear | XBOX360 Super Elite | PS3 160GB
SETTI: Sanyo PLV-Z2000 (1080p) @ Grandview Cyber CB-P106 (106") + Xbox 360 HD DVD + Ps3 Blu-Ray | Yamaha Rx-V665b
FullHD-rummutus on jo nykyään vähän yliampuvaa, koska harvalla on kotona edes tilaa sellaiselle näyttölaitteelle, jossa 720p:a tarkemmat resoluutiot enää tuottavat havaittavaa etua. Kolmen metrin päästäkin jos tuijottaa jotain varsin kunnioitettavan kokoista 40" ruutua, niin täytyy melkoinen haukankatse olla, että erottaa 720p:n ja 1080p:n eron. Puhumattakaan jostain 1440p:stä tai isommasta. |
Voisihan tuo uusi xbox jo tulla markkinoille, kunhan ei vaan mitään tuskaista wagglea pakolliseksi ohjaustavaksi joka peliin. |
Itse toivoisin että optinen media olisi vielä mukana seuraavassa sukupolvessa. Eli XO ja PS4 olisivat nielaisseet sisäänsä Blu-ray soittimen (Nintendo todennäköisesti tekee taas jonkun oman viritelmän yhteistyökumppaneidensa kanssa, joten siihen suuntaan ei odotuksia). |
Nyt: PS3 ja Blu-ray-elokuvat
Kutaragi: "Konsolin pahin vihollinen ei ole toinen konsoli, vaan tyttöystävä." // Baron: "Jos haluatte pysyä pelaajina, niin älkää menkö naimisiin ja hankkiko lapsia"
Heitän omat pari senttiäni mukaan liittyen noihin huhuttuihin PS4-spekseihin... |
Jos WiiHD tulee 2011, niin siihen mennessä taitaa olla jo aika hyvin Euroopassa ja USA:ssakin telkkarit vaihtuneet kuvaputkista HD-osastoon. Sinänsä taisi olla järkevää pitää valmistuskustannukset alhaisina ja keskittyä SD-tehoihin, koska uudet kohderyhmät eivät vielä vaadi sahalaidattomuutta. |
En nyt jaksa muuta kommentoida kuin tätä, koska mun mielestä tää on vaan bullia mitä melkein kaikki höpöttää siitä, kuinka töllön pitäisi olla 100" ennen kuin HD:n ja FullHD:n eron alkaa huomaamaan... Varsinkin leffoissa riittää jo kevyesti 40" töllö, että kuva on todella paljon paremman näköinen. Uusimmista peleistä WipeoutHD on loistava esimerkki siitä, kuinka 720p ja 1080p on totaalisen eri näköisiä. 720p-tölllöllä tekstuurit on sumeita ja kuva kokonaisuudessaan hieman sumean oloinen, mutta kun pääsi näkemään samaa 1080p:nä, kuva oli todella tarkka ja tuntui siltä, että mistä ihmeestä tämä AF tänne ilmestyi. Samaa "ehvektiä" ei tietenkään tuntunut mm. Burnoutissa, Killzone 2:ssa ja muissa, mutta esim. Lair ja WipeoutHD on aivan käsittämättömän paljon hienompia 1080p:llä. |
IzeroDignityI Do it like Pelimiehet tekis!
Eikös se vaihda yläresoa ja pitää alareson aina 1080p:ssä? Muutenkin sen aina huomaa kun reso vaihtuu, koska sillä hetkellä tulee todella nopea ja pieni tearingi ruudulle. Tämä on kuitenkin vain todella hetkittäistä, eikä sitä käy usein. Eli peliä voi kai sanoa melkein koko ajan 1080p-peliksi? |
IzeroDignityI Do it like Pelimiehet tekis!
Olisikohan TT-2k sanonut näin, |
PS3, 360, Wii & LG 47LE8500
In memoriam of Ro0Ki3, a new era with rookie has begun.
Nintendo on Wiin julkaisun jälkeen satsannut tutkimukseen ja kehittämiseen enemmän kuin triplasti. Kuulostaa paljolta, mutta toisaalta en tiedä lainkaan Microsoftin ja Sonyn satsauksista. |