Esim. Honda CR-V:ssä (monena vuonna suomen myydyin katumaasturi) on Haldex-tyyppinen itsestään kytkeytyvä neliveto, joka kytkeytyy kun etupyörät alkavat luistaa. Erillistä kytkintä ei ole enkä ole vielä sellaista kaivannut vaikka ajan esim. metästys-harrastuksen puolesta joskus hyvinkin huonoilla teillä. Voimakkaalla kaasunkäytöllä auto sallii perän luistoa takavetoiseen tyyliin jonkinverran jopa ajonvakautuksen ollessä päällä. Ilman ajonvakautusta auton saa reippaaseen takavetoisen luistoon jos vain uskaltaa antaa hanaa tarpeeksi. Itse suosin takavetoista käytöstä nelivedossa ns. "hankalissa tilanteissa" ja mielestäni nelivetoisen tulisi aina käyttäytyä mieluusti enemmän yli- kuin aliohjaavasti.
Haldexin tyyppisellä kytkennällä toteutetaan esim. suurin osa VAG-konsernin (Seat, VW) nelivedoista ja esim. Volvojen AWD-neliveto. Olen saanut ajaa niin Subarua kuin esim. Pajeroita ja Landcruisereita. Mielestäni neliveto missä muodossa tahansa toteutettuna on se ainoa oikea etenemistapa suomen talvessa, esim. parkkipaikat löytyvät hyvin helposti. Harvassa ovat ne käyttäjät, jotka oikeasti tarvitsevat sitä pakotuskytkintä nelivetoon kuitenkaan. IMO.
Subaruissa omansa ja Audeissa on Torsen (A3-sarjaa lukuunottamatta, S3:ssakin on muistaakseni haldex kai tilanpuutteen takia ) jatkuva neliveto jossa väh. 10% syötetään kokoajan taakse.
Kun joku puhui noista lumivalleista yms. itsellä ei CR-V:ssä uusilla Continentalin talvirenkailla ole mitään ongelmia etenemissä aika syvässäkään lumessa ja esim. ajokaistojen välissä olevien lumivallien kanssa. Auton painolla on etenemisasiaan katumaasturi vs. "normaali" hlöauto myös merkitystä. Kun massaa saa liikkeelle niin ei se ihan heti pikkupalteeseen pysähdy kunhan ei vain pohja ota liikaa lumeen kiinni.



LinkBack URL
About LinkBacks
Siteeraa

. Sulla on valoissa vikaa ja nähtävästi oli polttimo palanut? Ja sen sijaan että olisit 1) vaihtanut polttimon 2) tarkistanut sulakkeen, päätit vetää 5463) ja viedä merkkiliikkeeseen? Kai nyt ensitöikseen jokikisen sähkövian yhteydessä tehdään se mikä ekaksi voidaan merkkihuolloissa. Jos joku puhallin ei toimi ja etuvalo on palanut, niin tottakai vaihdetaan se valo ekaksi. Mitä autojen kanssa on säätänyt, niin nuo syy-seuraussuhteet on välillä olleet hyvinkin mielenkiintoisia. Mm. omassa autossa jos oikea etupolttimo on palanut, ei toimi enää takasumari jne.
.
