Pelaaminen täysi-ikäisyyden jälkeen

[RUFin]

Ajattelin lopettaa siinä vaiheessa. Rupean varmaan lukemaan kirjoja.

Monesti harrastuksien kanssa käy niin,että nuorempana harrastetut lajit tulevat tauolta uudestaan kuvaan mukaan,lajista riippumatta.

[bruno73]

vastaan, että näin yli 30v. pelaaminen maistuu taas siltä miltä pitääkin! oon just hionu kuviot kuntoon fifassa ja SE M A I S T U U ! on muija ja kaikkee... no se ei välttämättä diggaa eniten, mut mitä sit! antaa palaa jos tuntuu siltä.

Sama täällä, ikää yli 30 (34v) ja joka päivä töiden jälkeen boxi hurisemaan ja myöhään illalla sitten sammutetaan. itellä ei ole enää muijaa tuossa vieressä, sekin tietysti vaikutaa asiaan. Pian tulee vuosi siitä kun konsolin ostin(XBOX 360) ja jos tunteja laskettaisiin, niin niitä on tullut paljon. En tiedä pitäisikö sanoa, mutta jos olet metsästänyt jotain saavutusta tosi kauan, niin kun vihdoinkin saat sen, niin siitä tulee parempi fiilis kuin tavallisesta seksistä. Nyt mulla on kaksi konsolia ja poika pelaa toisessa huoneessa kun on käymässä ja isi opettaa.

[Pawe]

Sitä pelaa jos tuntuu siltä. On täysin tekopyhää väittää että pelaaminen on jotenkin ikäsidonnainen juttu, sillä 46-vuotias äitini on monesti käynyt lainaamassa Wiitä omiin pelisessioihinsa kavereiden kanssa. Muutenkin kun kerran selitin sille et mitä pelit ovat nykypäivänä ja miten niitä tehdään, kuinka paljon niissä pyörii rahaa yms. on suhtautuminen muuttunut. Ja lähipiiristä löytyy muutenkin näitä perheellisiä ihmisiä jotka kyllä pelaavat. Niin kauan kuin se pelaaminen ei muutu pakkomielteeksi tai häiritse elämää, ei siinä ole mitään väärää, hävettävää tai outoa.

Se on lopuksi kumminkin vain viihdettä, toiset hakee sitä leffoista, toiset taas peleistä, kolmannet kirjoista. Itse suosin kaikkia kolmea, sillä mikään noista ei yksinään jätä kylmäksi jos osaa valita kohteensa oikein.

[ofBLACKlight]

"Big Brother-talossa puhuttiin lauantaina ns. naisten juttuja. Piia ja Kadi kysyivät Suvilta ja Tiinalta, ovatko nämä käyneet alasti suihkussa. Suvi paljasti, ettei ollut käynyt, mutta hän harkitsee alastonta suihkua. Myös Tiina vihjaili käyvänsä suihkussa lähipäivinä alastomana."

eli niinkauan kun tuutista tulee tällästä skeidaa niin mikään ei estä ottamasta padia hanskaan, vaikka joka ilta jos siihen tulee! ehkä pikku suihkuttelut kylkeen ja sitä rataa.

[Taajuus]

Kolmekymppiset lähestyy ja pelaaminen vasta yltyy nyt kun tuo "koko kodin viihdekeskus" (ja vitut, pelikoneeksi itselleni ostin: ) on hankittu...

Aika harvoilta saa mitään outoa kommenttia aiheesta, yleisin kommentti on jotain tyyliin "ai olet ostanut sen, itsekin kyllä harkitsen" tjsp. Vain yhdeltä työkaverilta olen saanut "konsolithan on ihan lasten hommaa, iso mies??" kommentin. Tosin kyseessä on nainen, joka ei muutenkaan hirveästi viihdetekniikan aalloharjalla ratsasta...

[NviperO]

Kyllä sitä itsekin joskus mietti, että näinköhän pelaa enää "aikuisena", mutta eipä tässä ole paljoa tahti hidastunut. Avovaimokin tuli muutettua pelaajaksi, ja kyllä kavereilta tulee lähinnä kiinnostunutta kommenttia. Duunissakin tuntuu ainakin joka toisella olevan joku pelikonsoli.

[tommy55]

Pidän itseäni aikuisena.. no 24-vuotiaana ja pelaaminen on vain kasvanut viime vuosina.
Käy töissä niin ei tarvitse säästellä rahoja peleihin, sen kun käy kaupasta ostamassa. Lisäksi töissä myyntipäällikkömme (n. 35-40 vuotias) sanoi aikoinaan minulle että kannattaa ostaa Counter Strike Source, meillähän on työpaikan kautta oma serverikin ja sitä on tullut nyt hakattua usemapi vuosi.

Samanikäisten kavereiden kanssa pelataan myös niin Livessä kuin paikanpäällä split screenillä. Ihan kiva harrastus, ei siinä mitään.

Onhan se pelaaminenkin nykyään eri juttu kun on 40" Sonyn LCD ja Xbox360, "lapsena" oli 21" CRT ja siinä Atarista melkein kaikki konsolit ja koneet aina PS2:een asti.
Muijan ajattelin koukuttaa pelaamiseen Rock Bandillä, heti kun ilmestyy. Ei nalkuttaisi siitä ettei tehdä koskaan mitään yhdessä.

[Reko]

Tulee pitkä posti, mutta threadin aiheeseen nyt liittyy vähän kaikenlaisia juttuja. Jos et jaksa lukea niin referoituna pälätän kaikista peleistä, aikuistumisesta ja nopean aikuistumisen vaaroista

Ite oon pelaillu VIC-20 ja nepa-ajoista asti ja ikää on ensi vuonna 30. Koko hoidosta tuli myös ammatti aikoja sitten, joten oma näkökulma katsoo kyllä pelaamista aika laajalla kentällä (lautapelit, videopelit, roolipelit sun muut). Jos joku pitää pelaamista lapsellisena, on kyllä aika vanhoillinen ajatustensa kanssa. Pelaaminen ja leikkihän on about kivikaudelta asti ollut se tapa millä ne tärkeät asiat opetetaan ja ainakin omassa tuttavapiirissä se konversio ei-pelaajasta pelaajaan on noin 100% kun eteen lyödään pelejä joissa on kyseiseen kohderyhmään vetoavia elementtejä. Wii:t ja Guitar Herot marssii etunenässä tietty. Nykyinen, jo jonkin aikaa vauhdissa ollut lautapelibuumikin saa kyllä jengin polvilleen kun huomataan, että onkin muita vaihtoehtoja kuin Monopoli ja Trivial Pursuit.

Samaan hengenvetoon pitää ihmetellä (niin kuin varmaan moni meikää vanhempi on myös ihmetellyt meikän sukupolvesta) sitä nykyisten skidien kauheaa tarvetta aikuistua niin nopeasti. Tässä tulee tietty vastaan juuri se, että leikit ja pelit nähdään lasten juttuina, joten nehän on lopetettava alkuunsa ettei vaikuttaisi liian ipanalta. Ite en ole pelejä ja leikkejä lopettanut oikeastaan missään vaiheessa ja positiivisessa mielessä ainakin pieni ripaus lapsenmielisyyttä on jäänyt kytemään. Väitän, että aika moni skidi joka haluaa niin kovasti aikuistua heti kun mahdollista, menettää kyllä ripauksen jotain sen kustannuksella. Se taas kostautuu sitten vuosien jälkeen.

Tärkeimpiä juttuja peleissä on se mahdollisuus oppia asioita samalla kun pelaa. Lautapelit soveltuu tietty tälläiseen ainakin omasta näkökulmasta vähän paremmin, koska useasti esteenä on tietokonepuolella käyttöliittymäjuttuja. Roolipelit oli tietty meikälle se juttu joka oli se proverbiaalinen tienristeys elämässä. Jos sitä aikanaan olisi tullut otettua vastaan tuo "pelit on skideille" -asenne ja korkattua eka bisse 12-vuotiaana ni todennäköisesti nyt olisin jossain aika kuolleessa duunipaikassa (luovassa mielessä) ja varmaan vielä synnyinkaupungissani mikä on sellainen tuppukaupunki, että harva sieltä lähtee mihinkään. Lyhyesti sanottuna, pelit avasi kyllä meikälle ihan erilaisen ja kokemusrikkaamman elämän + avarti maailmankatsomusta todella paljon.

Joten pelatkaa niitä pelejä :-)

[TT-2k]

Jo vuonna -83 alkanut peli-into suorastaan surkastui joskus 90-luvun loppupuolella, kun PC:ni alkoi jäädä teknisen kehityksen jalkoihin. Mutta sitten tuli uusi Messias ja herätti pelaajan minussa taas henkiin. Kyseisen ihmeteon takaa löytyi alkuperäinen Playstation. PS2:n myötä hylkäsin PC-pelaamiseen kokonaan, ja vaikka opiskelija-aikoina peleihin ei kauheasti varaa ollutkaan, tuli niitä suht. hartaasti hakattua. Säännöllisen työpaikan/palkan jälkeen iski kuitenkin eräänlainen runsaudenpula; yhtäkkiä oli varaa ostaa vaikka kaikki haluamansa pelit, ja lisäksi vielä Play.comista ja vastaavista tarttui mukaan halpoja "voishan totakin kokeilla" -tapauksia.

Tietyssä mielessä pelaamiseni on siis vain lisääntynyt täysi-ikäisyyden myötä. Silloin nuorempana sitä vain pyrki haalimaan (lue: pääasiassa kopioimaan) kaikki mahdolliset uudet pelit, vaikka puolistakaan ei ymmärtänyt juuri mitään ja toistakaan puoliskoa tuskin jaksoi kokeilua enempää pelata. (Sivuhuomautus: Kuusnepa- ja Amiga-aikoina alkuperäisiä pelejä oli sentään kymmenittäin, kun pappa betalar -palvelu toimi.) Mutta näin vanhempana pyrin pelaamaan (konsoli)pelini joko loppuun tai ainakin kyllästymispisteeseen saakka.

Tätänykyä PS1/PS2/PS3/PSP-pelejä löytyy hyllystä jo miltei sata, joista varmaan n. puolet on sellaisia, joita on ehtinyt korkeintaan pintapuolisesti testata. Tosin vaimokkeen kanssa yhteen muuttaminen söi aika paljon omaa vapaa-aikaa, ja töissäkäynti tahtoo viedä ne loputkin. Mutta summa summarum: ensi helmikuussa 30 vuotta täynnä, mutta pelit ja leikit maistuvat edelleen. Ja olen ylpeä siitä lapsenmielisyydestäni, ettäs tiiätte.

[pziuz]

Kyllä sitä itsekin joskus mietti, että näinköhän pelaa enää "aikuisena", mutta eipä tässä ole paljoa tahti hidastunut. Avovaimokin tuli muutettua pelaajaksi, ja kyllä kavereilta tulee lähinnä kiinnostunutta kommenttia. Duunissakin tuntuu ainakin joka toisella olevan joku pelikonsoli.

Kyllä pelata saa ja pitää, vaikka mittariin vuosia kertyisikin. Omalla kohdallani aika pitkälle yks hailee, mitä joku harrastuksestani ajattelee. Ylpeänä siitä aina mainitsen.

Mutta sitten.... Miten tuo puolison kouluttaminen pelaajaksi onnistuu?
Kiinnostaisi tietää.

[Baron]

Pelaaminen loppuu siihen, kun tulee lapsia... En tiedä herääkö pelaaminen koskaan enää uudestaan sitten kun lapset ovat isoja, mutta 4-vuotiaan pojan ja 2kk:n tytön isänä voin sanoa, että PS3:n ainoa oikeutettu käyttötarkoitus on enää dvd/blu-ray-pyöritin sekä valokuvien säilymispaikka... Jokainen hereillä oltu minuutti tulee aika tehokkaasti käytettyä jossain muualla kuin padi kädessä... Ja vaimokin tarvitsee sosiaalista kanssakäymistä, niin johan on perkele

Yhtään omistamaani PS3:n peliä en ole saanut pelattua "läpi":

• Oblivion=vaiheessa
• F1=vaiheessa (saisi edes kauden loppuun)
• Motorstorm=vaiheessa
• Resistance=muoveissa
• NHL08=kokeiltu

Ja huonolta näyttää tulevaisuuskin

Joten mitenkä tästä eteenpäin ? Pitäisi hankkia iso talo, jossa olisi oma "pelihuone". Telkkaria ei tarvitsisi silloin "jakaa" vaimon kanssa... Se on ehkä se suurin kompastuskivi sen jälkeen kun pennut on saatu nukkumaan Mutta sitten kun on talo, niin pennut ova vieneet konsolit parempiin käyttötarkoituksiinsa... Huoh...

[Blackdawn]

Mutta sitten.... Miten tuo puolison kouluttaminen pelaajaksi onnistuu?
Kiinnostaisi tietää.

Itse olen 35v. ja peli uraa on se 30 vuotta.
Mun vaimon koulutus alkoi, kun se halusi jumppa videon ja ostinkin sille PS2:lle Eyetoy Kinetic jumppapelin. Nyt saa vaimoa vastaan pelata NHL:ää ja Rallia...ja täytyy muistaa antaa tasoitusta, kun vaimo välillä saa voittaa, niin uusinta matsit on taattuja

EIKÄ pelaaminen lapsien tuloon lopu, mulla on 8 ja 3 vuotiaat pojat, eikä ne haittaa pelaamista ollenkaan. Kunhan ei vaan pelaa mitään ultimate killing pelejä niiden nähden, mutta sitten kun ne nukkuu niin.....
Tietenkin täytyy muistaa leikkiä heidän kanssaan, mikä myös pitää nuorena kun saa ajaa Hotwheelseillä luvallisesti....eikä kukaan kyseenalaista sitä.

[Mimmo]

Joo samoilla linjoilla muiden kanssa. 18 kilahtaa täyteen ylihuomenna. Pelejä olen paukutellut n. 3-4 vuotiaasta asti, eikä vielä näy kyllästymisen merkkejä. Juuri sain vedettyä läpi Bioshockin Xbox 360:lle ja on ilo huomata, että vieläkin voi kokea tämmöstä videopelin kanssa. Yksi parhaista ikinä pelaamistani peleistä. Itseäni on aina ärsyttänyt että pelien ajatellaan kuuluvan vain syrjäytyneille "nörteille". Itse harrastan liikuntaa, lenkkeilen ja käyn salilla, ja sosiaalistakin elämää löytyy, mutta on tämä silti se harrastuksista rakkain. Eihän sitä silti tiedä, saattaahan se innostus loppua aiemminkin niin kuin monille muillekin harrastuksille on käynyt.

[Cavalera]

Tää on mielenkiintoinen aihe. Itse olen vuoden päästä tuon maagiset 30v ja pelailen kausittaisesti. PS2-peleihin (paitsi PESiin ja Guitar Heroon) ei mielenkiintoa enää riittänyt parina viime vuonna, eikä aikaakaan muilta harrastuksilta oikein ollut, joten lähti kone myyntiin keväällä. Välissä on tullut palattua satunnaisesti esiteinisuosikkien, Lucasartsin seikkailupelien pariin PC:llä (monkey islandit ja indy).

Vähän aikaa sitten testaisin kaverilla PS3:sta ja alkoi aivan hitommoinen hinku saada moinen laite. Parin viikon päästä pitänee sijoittaa. Joten ympäri mennään, yhteen tullaan

En ole lähipiiristä huomannu "aikuispelaamista" kohtaan mitään asenteita, paitsi naisilta. Mutta niitähän ei lasketa, eihän ne koskaan pleikasta innostu. Wii on eri juttu.

[Otkor]

Itseäni on aina ärsyttänyt että pelit assosioidaan kuuluvan vain syrjäytyneille "nörteille".

Näinpä. Suurelle osalle tulee heti sanasta konsolipelit sellainen pullonpohjalasinen friikki joka tahkoaa 20h/vuorokausi kevytlimun voimalla. Tuota kuulee ihan oikeasti melko usein, tulee vain mieleen että voi kiesus sentäs, ämpäri pois päästä.

[Pappa 50]

Ei sillä ole mitään merkitystä mitä papereissa (ikä) lukee, ainoa mikä merkitsee tulee omien korvien välistä.
Itse olen jo päälle viidenkympin ja pelaaminen on aina ollut mukana kuvassa. Lapsia on yksi kokonainen (28v.) tytär, jonka kanssa on aina pelattu ja pelataan edelleen viikoittain. ( ja uuden pelikaverin pitäisi putkahtaa pelimaailmaan tuossa tammikuun tienoilla

Silloin saa nimimerkkinikin viimeisen silauksen, pappa sointuu korvaani paremmin kuin ukki.

Tuleva mummikin on hyväksynyt pelaamisemme ilman pahempia kitkoja, joskus, kun ei olla syömään meinattu parilla ekalla käskyllä keretä, niin silloin voi kysyä, että ei kai se noin tärkeätä ole...?

Anoppi katseli vähän kieroon joskus 80-luvun puolivälin tienoilla, kun istuimme tyttären kanssa pöydän vastakkaisilla puolilla, molemmilla oma korttipakka ja pasianssikirja välissä, josta opetin hänelle lasku- ja järjestely pasiansseja.( olemme tulleet myöhemmin siihen tulokseen, että näistä tuokioista on ollut paljon hyötyä myöhemmällä taipaleella).
Myös monet pelit ovat tomineet mainioina kielikursseina meille molemmille.

Niille harvoille jotka jaksavat ihmetellä näin "vanhan" kiinnostusta pelaamiseen, olen sanonut, että korvaan tässä itselleni omasta lapsuudestani puuttuneet pelit ja leikit.
Jos halusi jotain, niin kaikki piti tehdä itse tai olla ilman.

Alkaa taas tarinaa irrota, joten päätökseksi painetaan, että Papan hyllyssä möyrii tällä hetkellä PC:n (jolla ei enää jaksa pelata) lisäksi XBOX 360 ja PS3. (Wii harkinnassa)

ps. näyttönä Sony KDL 40D3000

[peekke]

Tämä on joo mielenkiintoinen keskusteluaihe. Itselläni mittarissa on nyt 36 vuotta ja ensikosketus peleistä oli kultaisella 80 luvulla commadore64 kanssa.
Sen jälkeen menikin tovi kunnes tuolla ekalla pleikkarilla tuli kokeiltua ja valitettavasti sille tielle jäi.

Ei toi palaaminen ole todellakaan iästä kiinni, ja pelit muutenkin alkavat muistuttamaan enemmän ja enemmän elokuvia. (toisaalta aika pois nyt leffojen katseluilta)
Aivan loistavaa viihdettä siis ja ainakin itsetunto on kohdallaan jos ei paljoakaan välitä toisten mielipiteistä.

Lapsia jos löytyy, niin se rajoittaa vaan siinä, että kun peliä itse haluiaisi alkamaan pelata niin aina joku hinkumassa padia itselle. Onneksi on moninpelit keksitty


Tuo hameväki on vaikeampi sitten saada kiinnostumaan pelaamisesta, mutta kyllä sekin pienemmällä pehmittämisellä onnistuu.

KEEP ON PLAYING

[Eliminaattori]

Kiva lukea välillä konsolifinin kypsemmänkin osaston kirjoittelemia juttuja.

Näinhän se on, että jos nuorena innostuu jostain harrastuksesta, niin ei se helpolla siitä unohdu - ja teknologian mennessä eteenpäin uutta tulee varmasti jatkuvalla syötöllä. Välillä tulee hiljaisempia kuukausia, mutta sillä aikaa voi vaikka kaivaa ne vanhat muoviin käärityt pelit naftaliinista ja verestää muistoja tai kokea sama peliaddikti vähän myöhemmin kuin muut.

Monta on keskeneräisiä ps2-pelejä vielä hyllyssä, vaan tuleeko koskaan pelattua - tarvitsisi selkänsä taakse yleisön, joka katsoisi pelaamista kuin hyvää elokuvaa, tulisi sitä näyttämisen halua ja saisi keskeneräisen pelin viimeinkin pelattua. Joskus paljon nuorempana olikin kiva tallennella parhaat peliesitykset pc:lle ja sitten laittaa videon pyörimään kavereiden katsoessa, antaen heille luulon, että kyseessä olisi live-peli, joka tuleekin "nauhalta"

Omasta mielestäni ikää ei kannata paljoa tuijotella, kun ajattelee pelaamisen aloittamista - erään hyvän kamuni isäkin kiinnostui Sega Megadriven NHL96:sta jo päälle viisikymppisenä ja saattaapa pelata vieläkin. Muistissa on, kuinka reset-nappula kävi tiuhaan tahtiin jos pelissä olikin tulossa takkiin. Muistutti kovasti itseä joskus pentuvuosina, minkäänlaista pelissä häviämistä ei katseltu hyvällä

[Zeroseos]

Sitä on pelattu koko pienen elämäni ja sitä aion jatkaa hautaan saakka, se on varma.

Kummalista kyllä omassa tuttavapiirissäni ei ole pelaajia, joten olen aikalailla musta lammas ja muutenkin ulkopuolinen, mutta eipä tuo haittaa. Jäähän ainakin enemään minulle. Ainoa asia huolettaa, kun pelitunnit ovat lyhentyneet, pelkään etten ehdi tämän elämän aikana pelata tarpeeksi.

[beddis]

Itseäni on aina ärsyttänyt että pelien ajatellaan kuuluvan vain syrjäytyneille "nörteille"

Itse asiassa eihän se enää näin ole, ainakaan läheskään samassa mittakaavassa kun joskus aiemmin. Silloin kun itse kävin ärrältä ostamassa Zapp!64-lehden irtonumeroita, tuntui koko harrastus todella häpeälliseltä. Rahanpuutteen ohella yksi suuri syy alkuperäisversioiden ostamatta jättämiseen oli se, ettei kopiokasetteja vaihdellessa tarvinnut julkisesti näyttäytyä kaupan nörttiosastolla.

Amiga-aikojen jälkeen pidin 10 vuotta melkein täysin taukoa kaikesta pelailusta, kunnes PS2 sai koukutettua itsensä ostoskassiin. Nuoruudesta jäi sellaiset muistot, että vielä nykyäänkin kauppojen pelihyllyjen tutkailu tuntuu aluksi kuin ylähyllyn pornolehtiä olisi salaa tsiigailemassa. Kohta huomaakin, että vieressä konsolipelejä tutkivat ihmiset ovatkin sen pullonpohjalasinörtin sijaan keski-ikäisiä miehiä tai kauniita neitejä.

Itse harrastus kyllä on omalla kohdalla muuttunut reilusti. Vuosina n. 84-90 olivat C64 ja Amiga lähinnä se suurin vapaa-ajanviete niin yksin kuin kavereiden kanssakin, kun taas nykyään oikein innostuessaan saattaa sen puoli tuntia jaksaa. PS3:n hankin vastikään taulutöllön kaveriksi, että pääsee teräväpiirtoa tsiigailemaan ja nykyaikaisten pelien grafiikat jaksoivat hetken hätkähdyttää mutta eipäs monikaan pelidemo varttia pidempään jaksanut kiinnostaa.

Itse asiassa Virtua Tennis 3-pelin demo on eniten ensimmäisinä viikkoina koukuttanut. Vaikka demossa on maailman huonoimmat musiikit ja täysin surkea tekoäly, jaksaa silti pallon paukuttaminen kiehtoa. Ironista ehkä, uusimmat huippuvehkeet piti hommata jotta pääsee pelaamaan aikojemme ensimmäisen suositun videopelin päivitettyä versiota.