ASIOIMINEN LIIKKEESSÄ KÄYMÄLLÄ VAI PUHELIMITSE?
GameStop on perinteitä kunnioittava liikeketju siinä mielessä, että pyrimme aina korostamaan liikkeissä asioimista konkreettisesti. Pyri sinäkin siis asiakkaana aina kun mahdollista siihen, että asioit liikkeissämme puhelinsoiton sijaan. Esimerkiksi ennakkovarauksia ei ole mahdollista tehdä puhelimitse lainkaan, emmekä myöskään ala kertoa kymmenien pelien vaihtoarvoja puhelimitse. Soittaessasi myymälöihimme, voit tiedustella esimerkiksi aukioloaikojamme, sijaintiamme, muutamien tuotteiden vaihtoarvoja, tuotteiden saatavuutta, julkaisupäiviä, tarjouksiamme, kampanjoitamme ja niin edelleen, mutta laajemmat kuviot tulee aina hoitaa liikkeissämme.
VAIHTO- JA PALAUTUSOIKEUDET?
GameStopilla on voimassa kaikissa tuotteissa 10 päivän vaihto- ja palautusoikein tarkoin säännöin. Uusien pelien kohdalla vaihto- ja palautusoikeus koskee avaamattomia/sinetöityjä pelejä, joissa kuitin kera pelin voi vaihtaa toiseen, mikäli osti esimerkiksi lahjaksi väärän pelin tai rahat saa takaisin, mikäli peli on viallinen. Käytettyjen pelien kohdalla pätevät samat säännöt muuten, mutta luonnollisestikaan käytetty peli ei voi olla avaamaton, jolloin palautusoikeus on astetta joustavampi.
KÄYTETTYJEN PELIEN TYYTYVÄISYYSTAKUU?
Yllä mainittujen vaihto- ja palautusoikeuksien ohella GameStop tarjoaa kaikille käytetyille peleille myös 10pv tyytyväisyystakuun. Mikäli ostat käytetyn pelin ja huomaat 10pv kuluessa, ettei peli olekaan mieluinen, voit vaihtaa tämän pelin toiseen käytettyyn peliin
yhden kerran. Saat siis aiemmin ostamasi pelin arvon uudelleen käyttöösi ja voit myös maksaa välirahaa, mikäli haluat vaihtaessasi ottaa tilalle jonkin kalliimman käytetyn pelin.
ENNAKKOVARAUSTARJOUKSET / PRE-ORDER KAMPANJAT?
GameStopilla pyöritetään vuoden ympäri niin sanottuja ennakkovaraustarjouksia. Näissä tarjouksissa kehotetaan ennakkovaraamaan joitakin tarjolla olevia tulevia pelejä ja tuomaan 2-3 peliä vaihdossa, jolloin tulevan pelin saa jollakin määritellyllä summalla (esimerkiksi 0€, 1€, 9,90€, 19,90€). Ennakkovaraus tehtävä viimeistään julkaisua edeltävänä päivänä, mutta mielellään 1-2 viikkoa ennen julkaisua. Vaihtopelit tuotava mukana ennakkovarausta tehtäessä. Vaihtopelien on oltava samalta alustalta, jolle tulevan pelin on varaamassa. Ennakkovaraus tehtävä kaupalla, eli ei puhelimitse tms. Varaukset kauppakohtaisia, eli peli on noudettava samalta kaupalta, kuin miltä se on varattukin. Asiakkaalle ilmoitetaan 1-2 pv ennen pelin julkaisupäivää pelin saapumisesta kaupalle ja ennakkovarattua peliä säilytetään asiakkaalle 48h julkaisupäivästä alkaen, minkä umpeuduttua asiakas saa pelin jälleen heti, kun sitä on saatavilla. Kun sinulle soitetaan pelin saapumisesta, voit myös kertoa pääseväsi hakemaan pelin vaikkapa vasta seuraavalla viikolla, jolloin sitä säilytetään tarpeen tullen hieman pidempään. Katso ylempää tällä hetkellä voimassa olevat ennakkovaraustarjoukset!
POWERTRADE - ENNAKKOVARAA MIKÄ TAHANSA TULEVA PELI, TUO KAKSI PELIÄ VAIHDOSSA JA MAKSAT TULEVASTA PELISTÄ 19,90€?
Vanha kunnon Powertrade on kokenut suuren muutoksen. Ennen Powertrade tarkoitti käytännössä sitä, että ennakkovaratessaan jonkin tulevan pelin, sai vaihtopeleistä 20% enemmän vaihtoarvoa. Uusi Powertrade levittää suositut ennakkovaraustarjoukset kattamaan lähes kaikki pelit. Tästä eteenpäin "Tuo kaksi peliä vaihtoon ja maksa ennakkovaraamastasi pelistä 19,90€"-tarjous on voimassa lähes kaikissa tulevissa Playstation 3:n, Xbox 360:n, Wiin ja DS:n peleissä, jotka eivät kuulu johonkin erikoisempaan vaihtotarjoukseen. Vaihdettavien pelien on oltava samalta alustalta, jolle tulevaa peliä on varaamassa ja Exclusion List on voimassa myös näissä vaihdoissa. Huom: Maksimihinnat ovat
PS3:lla ja Xbox 360:lla 69,90€, Wiilla 59,90€ ja DS:lla 49,90€. (Katso myös: Collectors Editionit)
MITÄ JOS PRE-ORDER KAMPANJASTA VAIHTAMALLA ENNAKKOVARATUN PELIN JULKAISU SIIRTYY?
Ennakkovaraustarjoukset ovat aina voimassa pelin julkaisua edeltävään päivään. Ei haittaa vaikka pelin julkaisu siirtyisi kuukausilla, tarjous pysyy silti voimassa, kun se on kerran asetettu.
MITKÄ PELIT KELPUUTETAAN ENNAKKOVARAUSTARJOUKSISSA / POWERTRADESSA / VAIHTOTARJOUKSISSA?
Vaihtotarjoukseen tuotavien pelien on oltava samalle alustalle, jolle olet ostamassa/varaamassa uutta peliä. Vaihtotarjouksiin ei voi tuoda kerralla useampaa kappaletta samaa peliä. Vaihtotarjouksiin kelpaamattomat pelit löydät poikkeuslistasta, kts. Exlusion List kohdassa 04. Noin muuten kaikki pelit kelpaavat vaihtotarjouksissa, olipa kyse pelien perusversioista tai vaikkapa platinum, best of, classics tai players -painokset. GameStop ei myöskään aseta vaihdossa eri arvoa perusversioiden ja Collectorsien välillä, joten kaikki versiot kelpaavat myös tässä mielessä.
POWERTRADEN- TAI ENNAKKOVARAUSTARJOUSTEN MAKSIMIARVOJEN YLITTÄVÄT PELIT (ESIM. COLLECTORS EDITIONIT)?
Kaikki ennakkovaraukset kirjataan järjestelmään normaaleina versioina (yleensä 69,90€), eli Collectors Editioneiden ja vastaavien ennakkovaraaminen ei ole varsinaisesti mahdollista, vaan niitä jaetaan/tarjotaan julkaisupäivänä kaupoille ensimmäisenä saapuville ennakkovaraajille. Jos kuitenkin Collectors Edition maksaa esimerkiksi 74,90€ ja olet suorittanut Powertraden tai Ennakkovaraustarjouksen kautta tämän summan jo, voit julkaisupäivänä maksaa 5€ erotuksen ja ottaa haltuusi Collectors Editionin. Tämä kaikki johtuu siitä, ettemme tiedä koskaan kovin paljoa etukäteen, kuinka monta kappaletta jotakin Collectors Editionia kullekin kaupalle saadaan. Joskus niitä tulee paljon ja joskus vähän, jolloin olisi turhaa luvata kaikille jotain, mitä kaikki eivät saa.
HYVITYSARVOT KÄYTETYILLE PELEILLE?
Jokaiselle pelille on olemassa alustasta riippumatta täysin yksilöllinen vaihtoarvo, jotka elävät jatkuvasti ja näin ollen myös myyjät näkevät ne vasta koneelta tarkistaessaan. Jos jonkinlaisia hintahaarukoita kaipaa, voi niiden sanovan liikkuvan vanhojen konsolien kohdalla välillä 0,5€-15€ ja nykyisien konsolien (
PS3, 360, Wii, DS) kohdalla 0,5€-36€. On myös mahdollista, että pelin vaihtoarvo on 0€ (Esimerkiksi todella vanhojen urheilupelien kohdalla), jolloin niitä ei oteta vastaan lainkaan. Näiden pelien määrä on kuitenkin toistaiseksi todella vähäinen.
NAARMUISET JA OHJEKIRJATTOMAT VAIHTOPELIT?
Jos pelistä puuttuu ohjekirja tai levy on naarmuinen, laskee vaihtoarvo alle 15€ arvoisissa peleissä 1€ ja yli 15€ arvoisissa peleissä 2€.
TARVIKKEITA JA KONSOLEITA MYYNTIIN- TAI VAIHTOON?
GameStop ottaa vastaan vaihdossa / ostaa ainoastaan konsolivalmistajien virallisia lisävarusteita, olipa kyse sitten Playstationista, Xboxeista, Wiista tai mistä tahansa. Toisin sanoen GameStop ei ota vastaan lainkaan tarvikelisälaitteita tai -ohjaimia. GameStop ostaa sisään konsoleista Playstation 2:sta, GameCubea, Xboxia, DS:aa,
PSP:ta,
PS3:sta, Xbox 360:sta ja Wiita, eli ei tämän vanhempia konsoleita. Tarvikkeiden ja konsolien vaihtoarvot muuttuvat jatkuvasti, joten niihin on mahdotonta antaa kauaskantoisesti pitävää hintahaarukkaa.
EI PC-PELEJÄ VAIHTOON/MYYNTIIN?
GameStop myy ainoastaan uusia PC-pelejä, eikä näin ollen ota myöskään vastaan käytettyjä PC-pelejä. Syitä tälle on olemassa monia. PC-peleissä on usein vain kerran tai vain yhdellä koneella toimivia aktivointikoodeja. PC-pelejä on olemassa niin paljon, että käytettyjen PC-pelien osaston pyörittäminen vaatisi todella suuren muutoksen liikkeiden ja taustavoimien toiminnassa. PC-pelien levyille eksyy myös mahdollisesti viruksia paljon todennäköisemmin, kuin konsoleiden vastaavissa. Myös piraattipelit ja kopiot ovat yleisempiä PC-pelilevyjen kohdalla.
DVD- JA BLURAY ELOKUVIA VAIHTOON/MYYNTIIN?
GameStop myy käytettyjä DVD- ja Bluray-elokuvia, joten se ottaa niitä myös vaihtoon. Kaikkien GameStopille kärrättävien elokuvien levyjen tulee olla erinomaisessa kunnossa, sillä muuten niitä ei oteta vastaan lainkaan. Elokuvista hyvitetään hyvin häilyvällä hintahaarukalla 0,50€-6€ välillä, riippuen vielä määrittelemättömämmistä asioista.
RAHAA KÄYTETYISTÄ PELEISTÄ / OHEISTARVIKKEISTA?
Käteisarvo eroaa vaihtoarvosta 20% riippumatta pelistä. Käteistä annamme ainoastaan 18-vuotta täyttäneille, joten varaudu todistamaan ikäsi henkilöllisyyspapereilla.
MITÄ JOS MYYJÄ X EI OLE TIETOINEN JOSTAKIN TAATUSTI OLEMASSA OLEVASTA TARJOUKSESTA?
Työntekijöiden vaihtuvuus GameStopilla on kaiken muun kaupallisen alan tavoin suuri, monien tehdessä vuorotöitä esimerkiksi opiskeluiden ohella. GameStopin jokaisella kaupalla työskentelee 1-2 vakituista työntekijää (Usein myymäläpäällikkö ja apulaismyymäläpäällikkö), joiden ohella tiskin takana häärii tuntityöntekijöitä. Ottaen huomioon tämän, työhön liittyvän jatkuvan hektisyyden ja GameStopin tarjousten runsaan määrän, eivät kaikki myyjät ole välttämättä aina 100% perillä kaikista voimassa olevista kampanjoista ja tarjouksista. Varsinkaan jos he tekevät vuorojaan hieman hajanaisemmin. GameStop tietenkin pyrkii siihen, että kaikki olisivat perillä kaikesta, mutta aina kannattaa muistaa, että myös GameStopilla on ihmisiä töissä. Jos olet siis 100% varma jonkin kampanjan tai tarjouksen olemassa olosta, vaikka myyjä tämän kiistääkin, kannattaa aina vedota GameStopin virallisilla sivuilla näkyvään materiaaliin ja kehottaa myyjää tarkistamaan asioiden oikeat tolat tietokoneelta Promotion Tabista.
TÖIHIN GAMESTOPIIN?
Mikäli työskenteleminen GameStopissa kiinnostaa joko täysiaikaisena tai tuntityöläisenä, tapahtuu hakeminen varsin yksinkertaisesti. Toimita vapaamuotoinen työhakemus ja CV haluamiisi liikkeisiin ja sinuun otetaan yhteyttä, kun uusia työntekijöitä ollaan ottamassa sisään. Työhakemukset säilytetään aina omassa osassaan myymäläpäällilön kansiossa. Huom! Haut ovat myymäläkohtaisia, joten jos esimerkiksi haet töihin PK-seudun myymälöihin, on sinun vietävä työhakemus ja CV jokaiselle GameStopille erikseen. PK-Seudulla kannattaa varautua ainakin aluksi työskentelemään monella eri myymälällä Helsingissä, Vantaalla ja Espoolla, koska avoimia vuoroja saattaa olla todella hajanaisesti monella myymälällä ennnen varsinaisen vakipaikan aukeamista.
TYÖHARJOITTELUUN GAMESTOPIIN?
GameStopin myymälät eivät toistaiseksi ota työharjoittelijoita lainkaan. Käytäntö tuli voimaan vuosien 08-09 taitteessa sattuneiden tapahtumien seurauksena, jonka myötä ylemmät tahot päättivät, ettei myymälöille oteta toistaiseksi työharjoittelijoita. Mikäli tilanne muuttuu, päivittyköön tämä tieto tähän aloitusviestiin ja samalla asiasta ilmoitetaan tarvittaessa myös tässä keskustelussa.