Betaa tuli jo hetken verran testailtua ja kunhan peli jäätävistä bugeistaan pääsee eroon, on luvassa kyllä taas kerran minimalistisen hienoa matkaa. Pelkkiä audiovisuaalisia vihjeitä, näennäisesti päämäärätön lääni tutkittavaksi ja niin yksinäisyys kuin löytämisen ja keksimisen ilo ovat vahvasti läsnä.
Väistämätön moninpeli tuntuu ainakin toistaiseksi vähän kyseenalaiselta. On siistiä, että kanssapelaajat ovat vain toisia matkantekijöitä, joita ei edes nimellä tunnista tai joiden kanssa ei suoranaisesti voi edes kommunikoida mutta jotka kullakin alueella pyrkivät samaan maaliin kuin sinäkin. Tavallaan kiehtovaa mutta toisaalta tuntui vähän ikävältä, kun joku toinen ryysi keksimään nopeammin jotain, minkä ehkä itsekin olisi halunnut äkätä.
Myös kameran kontrollointi ohjaimen liiketunnistuksella perinteisen oikean peukalotatin sijaan tuntui hieman kömpelöltä. Lievistä varauksista huolimatta aika todennäköisesti vähintäänkin Flowerin tasoinen, tyyliä ja omaperäisyyttä huokuva kokemus ja se on jo paljon se!



LinkBack URL
About LinkBacks
Siteeraa
Joskus yksinkertaisuus ja minimalistisuus vetoaa sinne syvimpiin mielen lokeroihin.

"

Ehkä meillä on täysin eri maku hänen kanssaan.
