Mitä kritiikkiä? Jos teidän porukka haluaa pelata vain helppoja pelejä, niin eihän siinä mitään. Kuitenkin olette mainostaneet servuanne tällä foorumilla, niin luultiin että sinne saisi tulla pelaamaan ja siellä voisi olla hyviäkin matseja.
Mutta paskat, siellä on aina kaikki SDC-jampat samalla puolella jotain matalarankkisia vastaan ja heti kun sinne tulee vähänkään parempia pelaajia, niin ne näköjään potkitaan pois?
Sen takia on pakko tulla tänne foorumille "itkemään" koska kun teidän partyssa käväisin, niin aika nopeasti sanottiin että "hei, hei ja kiitos."
Ja ne teidän "omat jutut" oli ilmeisesti sitä että heitetään vastapuolelta vain meidät ulos ja sitten servu olikin kohta jo tyhjä.
Hieno meininki.
No, tullaan tänään uudestaan pelaamaan.



LinkBack URL
About LinkBacks

.
Siteeraa
Että pelataanpa kiltisti vaan ja opetellaan käyttäytymään. En sano tätä kenellekään pahalla tai mitään, mutta turha kitinä ja tappeleminen ei lie mitenkään hedelmällistä. Kuitenkin saman pelin parissa vietetään aikaa, mielellään vielä laadukkaasti. Enkä ymmärrä nyt miten siinä kenellekään on nokan koputtelua, jos klaanin sisäiset harjoitukset alkaa? Toki hyvinkin ahdistavan typerää että nakotaan pois porukkaa ja asian tietysti olisi voinut diplomaattisemmin hoitaa, mutta aina semmoset ei vain ole ensimmäisenä mielenpäällä kun haluaa nopeasti pelaamaan. Pyydän siis tässä nyt anteeksi "klaanin" käytöstä ja toivon että tämä asia on NYT käsitelty? Provot jääkööt ja turha kuittailu?
Ilmeisesti mun M26 Mass täytti tämän autopumpgunin määritelmät. Auto? Ehei. Pump? Nojoo. Autopump? Öh... Olin toki bongannut "No autopumpguns" -tekstin siitä servun kuvauksesta mutta jotenkin mulle tuli siitä mieleen lähinnä usas ja vastaavat. En tiedä sitten tarkoittiko tämä kyseinen termi samaa asiaa kuin shotgun. Vähän pisti vituttamaan että voisi edes siinä servukuvauksessa käyttää vähän yleismaailmallisempia termejä jotka kaikki ymmärtävät eikä tuollaisia tulkittavissa olevia, suurimmalle osalle vieraita termejä. Muutenkin tälläiset keinotekoiset kiellot on vähän turhauttavia.

