Podcast 035: Tosimies vetää vaikeimmalla

[TUHOMURSU]

Ja sitten Murmelille yksi kysymys, jota on pitänyt jo muutaman castin jälkeen kysyä: Mistä todella kova mielenkiinto ja intohimo pelien musiikkia kohtaan on lähtöisin? Musiikki todellakin on yksi todella tärkeistä pelien aspekteista ja joskus musiikki on juurikin se asia mikä tuo tunteet pintaan pelaajallekkin.

Intohimo on melko runsas musiikkia kohden noin muutoinkin. Oikeastaan enemmän kuin mitään muuta kohden. Huomion kiinnittyminen pelien musiikkiin ja ääniin on näin aika luonnollista. Hyvä pelimusiikki on ollut itselle jotenkin intuitiivistä lähestyä ja hyvä säveltäjä osaa viestittää pelaajalle muitakin tunteita kuin sitä ainaista kiirettä tai pomomatsien läyhkettä. Nuorena ei osannut englantia eikä näin pelien stooreista tajunnut hölkäsen pöläystä, mutta niin vain musiikki onnistui viestittämään kielimuurin ja lukutaidottomuuden vuolaitten virtausten yli sen mitä tarvittiin (tai ainakin murusia tästä). Äänellä ja musiikilla on melko raisu vaikutus meikäläiseen - muutoinkin kuin että vihaan nalkutusta ja sieluttomia herätyskelloja helvetisti. Muistaa kuinka nuorempana näppäili enon kitaraa korva kitarassa kiinni, mitään sen ihmeemmin edes yrittämättä soittaa. Kuunteli vain sitä minkälaisia ääniä kielet päästää kun niitä näppäili kevyesti hieroskellen. Tavallaan tuli varmaan ihastuttua musiikkiin ja asioiden soimiseen ensin teknisestä vinkkelistä, eli sen kautta mitä ääni voi olla ja miltä esimerkiksi nuo kitarankielet kuulostaa äärimmäisen hiljaa kosketeltuna. Sitten vasta sävellyksellisesti. Ehkä tämä toinen (ja tärkeämpi) asia tuli jälkijunassa siksi, ettei ollut oikeastaan kuullut mitään mikä säväytti. Lastenlauluja ja muuta tuubaa. Ennen Iron Maidenin Powerslavea ei ollut mitään ja melko helvetin vähän sen jälkeenkin - no ei, tuosta meidenistähän noiden hienousten löytäminen vasta alkoi. Lähti pikkupojalta tukka päästä ja silmät pyöristyi melkein kuopistaan kun Flash of the Bladet lähti soimaan.

Pelien suhteen se oli ehkä Mega Man II, Castlevania II ja Batman, jotka herättivät siihen että piipityskin voi olla parasta evö. Kompsulla oli tullut pelailtua myös ja vaikka sielläkin varmasti on hyvää settiä, ei ole osunut kohdalle. Sitä reagoi nykyäänkin melkeinpä enemmän ääneen ja musiikkiin olipa sitten kyse leffasta tai pelistä. Tarinankerronta ei useinkaan kosketa niitä sfäärejä minne joidenkin visiot musiikin kanssa pääsee. Ehkä kovimmat kiksit tuli viimein sitten Chrono Triggerin kanssa, niin hieno kuin FF6 onkaan. CT vain osui ja upposi. Uusille alueille tullessa peli lyötiin paussille ja otettiin ohjekirja ja paketti käteen, ja kuunneltiin alueen musiikki pari kertaa läpi. Chrono Triggerin sovituslevy A Brink of Time on ehkä yksi eniten kuunnelluista lätyistä mitä omaan.

Pelien jälkeen tuli törmättyä sitten Blade Runneriin. Joku tosi kytynen piraattivhs jonka kuvasta ei saanut paljoa selvää, mutta hitto vie mitkä musiikit. Tippa linssissä tuota leffaa katseli nyt höödeenä. Yksi niistä harvoista leffoista joka ei jää äänelleen pätkän vertaa. Siksipä onkin omakohtainen feivrötti, ellei Kurosawan leffoja oteta laskuihin.

Jossian vaiheessahan tuli sitten oma harrastaminen ja tekeminen. Musiikin teoriaa en osaa enkä kovin kummoinen ole, mutta sitä vain rakastaa ja tekee omaksi ja ystävien iloksi. Suvussa on jonkun verran taidehässäköitä ja muusikkojakin. Teorianopiskelusta on vähän kaksijakoinen fiilis. Näiden kanssa keskustellessa tulee usein esille se, ettei musiikista kykene enää tavallaan nauttimaan vaan sitä ajattelee aina ikään kuin teorian lävitse. Kummitädin oopperaopettajan on pakko esimerkiksi ruveta sormillaan naputtelemaan kuin pianon koskettimia kun kuulee musiikkia. Varmaan tuo teorian tietämys parantaisi musisointia, mutta jotenkin tuntuu myös siltä että siitä katoaisi osittain se mitä siitä itse eniten hakee ja mikä luontevimmin tulee. Tai sitten tää on vaan tämmöisen oppimattoman moukan mutuilua.

Nykyisin pelimusiikki harvemmin sykähdyttää. Viimeiset kunnon sävärit tuli Jack Wallin Mass Effectin seteillä. Raymon Originsin pomokentässä oli aika hauska rallatus. Tuntuu olevan enemmän sääntönä se, että musiikki pauhaa isollaan ja korskeasti kertomatta oikein mistään. Soulen setti on ollu pitkään suht unohdettavaa. Motoi Sakuraba on mun henkilökohtainen vihollinen koska tekee niin raivostuttavaa ränkytystä, mutta yllätyinpä sitten oikeasti millaista tämä oli saanut Dark Soulsiin aikaiseksi. Erityisesti perhospomon musiikki oli... aejae. Hyvvee tekköö. Ei soundtrack kuitenkaan mikään täysin uskomaton ollut - paitsi ehkä niiltä osin, että se oli Sakuraban. Koitin tämän innoittamana tuossa itse asiassa tsekkailla tyypin musiikkia uudelleen, mutta osui taas ne kusisimmat rälppeet korvaan. Blizzardin säveltäjät ovat tehneet hienoa työtä aina. Vielä en ole uusimman Warcraftlisärin äänen pariin päässyt, mutta odotan tiukkaa settiä. Tietty jos äänestä enempi intoutuu puhumaan niin yhtä iso alue on tekniikka. Ei soitto, vaan soimis. Masterointi ja silleentsä.

Mutta niin. Musiikki on vähän kuin sanavarasto jonka nuorempikin naskali hoksasi kielimuurin yli. Useimmissa tapauksissa sillä ei taida sanottavaa paljoa olla, mutta silloin kun sillä on niin kyllä sen jokainen kuulee. Ei se välttämäti ole aina mitään elämää suurempaa, riittää että se on hyvää. Musiikki jutteloo suoraan ytimiin, olipa kyse sittne pelistä, leffasta tai puhtaasti lätylle lauletusta. Ei sen pelimusiikin kuitenkaan tarvi aina olla sitä parasta, kunhan nyt ei olis raivostuttavaa paskaa. Suoriutuu tehtävästään hienosti jos se onnistuu jäämään mieliin tai muistuttamaan tietystä pelistä. Ehkä parempikin ettei kaikki pelit omaa sitä parasta evö -soundtrackia. Kestäis pelien pelaaminen sata vuotta kun kaikki nuotit täytyisi kuunnella ennen kuin voisi edetä. Harvemmin tulee tavallaan pelattua samaan aikaan jos musiikki kiinnittää huomion. Siinähän voi vaikka kuolla ppelissä kun huomio on muualla! Joskus kuitenkin homma toimii. Assassin's Creed II:n veljesten kattokiipeilyt alussa oli aika upeata fiilistelyä.

Jokaiselle jotakin.

[Paavi]

Ja tuli mieleeni yksi ehdotus: Olisiko Assassin's creed spesiaali-casti mahdollinen? Samaan tyyliin kuin viime viikon Halo-casti. Suoraa keskustelua sarjan universumin käänteistä ja juonesta Kyseinen sarja on jo paisunut sen verran suureksi (4 kunnon peliä, 2 ds-spinoffia, 1 psp-spinoff, 3 kirjaa, sarjakuva, 3 lyhytanimaatiota), että keskusteltavaa varmaan riittäisi, kunhan joukosta löytyy yksi sarjan asiantuntija...

Onhan tuosta ollut eräiden tahojen (MGS-kastikkeen kokoonpano) kesken keskustelua, mutta pittee kahtua. Pitäisi varmaan tuo Revelations jaksaa hommata ja pelata läpi.

[-WaLuigi-]

Pink Floyd - Another brick in the wall of text

Aijai, se oli kuin omaa tekstiä olisi lukenut. Musiikissa, niin pelkkänä musana tai sitten soundtrackina on jotain mystistä hienoutta, ja itsellänikin jopa selvästi pelaamista suurempi intohimo. Viimeisimpänä esimerkkinä oli vähintäänkin hämmentävä elokuva Tree of Life, jonka musiikit olivat parhaimmillaan mykistävän upeita. Vaikka kyseiseen pätkään ei voikaan suhtautua neutraalisti, vaan kyseessä on joko-tai -henkinen pätkä, niin muutamissa kohdissa tuli vain suljettua silmät ja keskityttyä kuuntelemaan leffan musiikkeja. Sivumainintana näin taisi tehdä vieressä istunut katselijakin, jonka tuhinat ja hetkellinen kuorsaus tosin viittasivat astetta rennompaan meininkiin.

Tuon mainitsemasi Mass Effectin soundtrack nousee viime vuosilta ylivertaiseksi. Massan loppuhuipennus oli muutenkin hyvä, mutta mahtipontiset musiikit taustalla saivat vetämään viimeiset tunnit yhteen putkeen edes harkitsematta tauon pitämistä. Näin sen pitää olla, että soundtrack tukee pelin tunnelmaa nostamalla pelifiiliksen potenssiin. Toinen täysin vastakkaisilla keinoilla samaan fiilikseen ajava on ollut Pro Evolution Soccereiden soundtrackit. En tiedä minkä saunaillan aikana on biisit valittu, mutta joukkoon on eksynyt käsittämättömiä klassikoita, joiden radiosoiton vähyys Suomessa ei mikään suuri ihme ole. Niin huonot biisit saavat perinteisen PES-fiiliksen aina, toisin kuin turvallisempaan radiosoittoon turvautuvan EA:n pelit.

[RauskuS]

Pelimusiikki tulevaisuuden podcastin aiheeksi? Aiheena tietysti älyttömän laaja, mutta hiukan rajaamalla tulisi varmasti käyttistä matskua.

[jryi]

Pelimusiikki tulevaisuuden podcastin aiheeksi? Aiheena tietysti älyttömän laaja, mutta hiukan rajaamalla tulisi varmasti käyttistä matskua.

Tätä on ehdotettu, juu, ja kiinnostusta moisen jakson tekemiseenkin on. Tarttisi vain hiukan tutkailla meidän edellytyksiä iskeä pelimusiikkia jakson sekaan. Pelkkä musiikista puhuminen on kuitenkin aika tylsää kuunneltavaa, mutta jos jaksossa soitetaan hirveästi peleissä pyörivää musiikkia, voi joku tekijänoikeustaho yhtäkkiä nostaa äläkän. Yhä odotan pelko persiissä, että joku äkkää meidän käyttäneen Killzonen tai Halon musiikkia ao. spessuissa ja sitten KonsoliFIN menee konkurssiin.

[TUHOMURSU]

Jep, taitaa olla auttamattomasti niin, että lisensoitua ja kopiosuojattua musiikkia ei pahemmin toistella.

Asia erikseen on remiksaukset. Täytyisi hieman selvitellä, että liikutaanko vähintään tulkinnallisilla vesillä mitä alkuperäissävellyksen esittäminen erilaisen versioinnin avulla tulee. Ellei ole suurempia esteitä pieni levyraati olisi kyllä paikallaan.

[sph]

Pari pientä huomiota uutiskeskusteluun, ja erityisesti huhuihin uudesta Xboxista. En kovin paljon jaksa korvaa loksauttaa sille että Blu-rayn käyttämisestä pitäisi maksaa Sonylle, sillä niinhän pitää CD:stä ja DVD:stäkin. Käytännössä kaikkien näiden formaattien lisensoitavien patenttien takana on ensi sijassa Sony ja Philips, ja tyypillisesti Pioneer vielä kolmantena pyöränä. Lisenssimaksujen vuoksihan Nintendo ei käyttänyt "oikeaa" DVD:tä Cubessa ja Wiissä, tuskin Wii U:ssakaan, vaan teknisesti lähes identtistä omaa levyformaattia, jolloin iso osa lisenssimaksuista voidaan välttää. Jokaisessa DVD-videosoittimessa pelkät lisenssimaksut maksavat noin 15 dollaria, joka on suhteessa melkoisen suuri osa alle viidenkympin soittimen hinnasta.

Pohdinta arkkitehtuurin vaihtumisesta ARMiksi on melko mielenkiintoista. Siihen minä aikanaan en missään nimessä usko. ARM on maailman ylivoimaisesti käytetyin prosessoriarkkitehtuuri kyllä, mutta se on enemmän pieniin ja vähävirtaisiin mobiiliympäristöihin kuin laskentatehoa vaativiin sovelluksiin. Tai sitten Microsoft pudottautuu pois tehokilpailusta ja iskee enemmän vaikkapa kasuaalimarkkinoille... Sekä PS3 että Xbox 360 ovat näyttäneet, miten (puutteellisesti) hoituu taaksepäin yhteensopivuus arkkitehtuurin vaihtuessa, mutta toisaalta ajan henkeen kuuluu päivittää vanhat pelit uudelleen myytävään pakettiin joten yhteensopimattomuutta voisi joku myyntimies pitää jopa etuna. Oma veikkaukseni olisi, että sekä boksi että pleikkari jatkavat IBM:n Power-arkkitehtuurilla, ja vain lisäävät rinnakkaisia prosessoricoreja. Etuna olisi sekin, että kehitystyökalut säilyisivät pääasiassa samana, ja kehittäjät hyvin pitkälle tuntisivat jo arkkitehtuurin käyttäytymisen ja oikut.