Tämä on keskustelu Demon's Souls [PS3], Yleistä keskustelua PS3-peleistä alueella, joka on osa-alue PlayStation 3 alueella: Viestin lähetti alunperin Cobretti GamesTM-lehti antoi tälle täyden 10/10. En silti ole vielä "uskaltanut" aloittaa (vaikeustason takia).. Alussa menee hieman ...
Alussa menee hieman aikaa että saa kehitettyä sitä kättä pidempää, mutta kohta huomaa juoksevansa kenttiä läpi niitaten vihuja yhdellä osumalla. Itse vaikeus pelissä on (IMO), hahmon kehitys fiksusti. Aikaa vievää puuhaa kehittää jotain ominaisuutta +10:llä kun soul leveli on lähemmäs 100. Olisi pitänyt jo ennen pelin aloittamista tietää mihin taitoihin keskittyy, ja mitkä jättää oletusarvoonsa. Itse kun alussa kasvatin jokaista taitoa tasaisesti. |
Toisella hahmolla kokemus tosiaan tuo varmuutta - olisin saanut varmaan läpi jo reilussa 10 tunnissa jos en olisi ruvennut vääntämään world tendency -juttuja ja hakemaan kaikkea mahdollista kamaa. Saa nähdä miten noita harvinaisimpia pure stoneja jaksaa grindata, mutta kummasti tekee nyt mieli tehdä kaikkea extraa. |
Aseita myös kannattaa päivitellä, näin ihan vinkkinä myös uusille pelaajille. Mukava huomata sitten pelin loppupuolella, että eihän äijästä ole mihinkään kun ase on "jotain +2" ja tekee muutaman hassun damagen vihollisiin. No, eipä muuta kuin kiviä etsimään ja kehittämään asetta. |
Meikä on pitkään kammonnut fantasiaropeja, tämä peli muutti sen. |
Tuosta juonesta on pakko sanoa se että itse oikeastaan pidin paljonkin pelin "juonesta". Tarinankerrontaahan tosiaan ei ollut montakaan tippaa mutta maailma, hahmot ja tarinan hituset loivat pelille syvemmän juonen/tarinan kuin moniin muihin peleihin. Pelin läpäistyäni mielenkiinto tarinaan oli se joka sai minut aloittamaan uudestaan. Samaa kikkaa käytettiin Shadow Of The Colossuksessa ja ICOssa. Se on se oma mielikuvitus joka tekee peliin parhaan juonen. |
Everywhere everybody lets do the royal rainbow. YES!
Täällä Euroopassa ja miksei myös Pohjois-Amerikassa vähemmälle huomiolle jäänyt Demon's Souls on valittu Gametrailers ja GameSpot -pelisivujen toimesta tämän vuoden parhaimmaksi roolipeliksi. |
Slay Radio - Go retro!
Ja ihan ansaitusti. Joulupukki tiputti justiinsa platinaa (piti backstabata |
Eikä se edes riittänyt, sillä Demon's Souls valittiin Gamespotin Vuoden peliksi! Huikea saavutus! |
oikeaan osoitteeseen meni kyllä. Onhan nuo call of duty mf2 ja Uncharted 2 kovia pelejä. Mutta Demon's Souls oli/on jotain aivan muuta. Varmaan From Softwarellakin juhla meininki kun saivat ensimmäisen(?) arvostelu ja kenties jopa myyntimenestyksensä ulos. |
Laitoin ilmoituksen ostopalstalle ja nyt huomasin tämän topikin. |
Okei, tiedän että PS3 ja sen pelit ovat region free, mutta miten mahtaa olla PSN ja TROPHY tietojen toimivuus, mikäli ostan tämän DEMON's SOULSin esim US tai vaikkapa ASIA? |
WII prints money
Kiitoksia tälle ketjulle mahtavasta mehutuksesta, joka yhdessä Gamespotin vuoden peli -tunnustuksella sai allekirjoittaneen tilaamaan pelin välittömästi. En ollut sitä ennen kuullut tästä j-ropesta hiiskaustakaan, mutta nyt ei voi muuta kuin odottaa ensi viikon postilaatikon kilahdusta. |
Demon's Soulssin alkuperäinen ääninäyttely on englanniksi |
Morps, tulipa juuri tilattua tämä kyseinen peli VPD:stä, koska kiinostukset heräsi kun sain nähä aitoa playgamea jonkun 40h |
▼ Who asked you to cry for me, Who asked you to lie for me, Who knows who I wanna be?
▼ Rauta Raimo #9 | NHL
noista statseista ei taida enää 30:n tienoilla saada enää niin isoa boostia ja tuossa vaiheessa ei tarvitse vielä mitään pitkiä retkiä tehdä että saa leveliin tarvittavat sielut, eli kun saat ne omasta mielestä tärkeimmät statsit tuohon niin kannattaa ehkä nostella joitain "turhia" statseja =) |
No parasta olisi varmaan tilata tuo Atlusin julkaisema, sillä siinä on kuitenkin paranneltu noita englanninkielisiä osia pelistä joissa japanilaiset tunnetusti eivät ole kovinkaan vahvoja(mutta jos noin hyvänkin käännöksen saa kuin aasia versiossa oli niin kyllä saisivat enemmänkin pelejä kääntää "aasian" markkinoille). Audiota silti tuskin on muutettu mutta esineiden, kykyjen yms nimiä on paranneltu. |
kannattaa pitää mielessä että japanin version serverit pistetään aiemmin kiinni.. |