Hiekasta kasattuja linnoja

Prinssillä ei mene lujaa: onnistuneen sotaretken päätteeksi heppu vapauttaa pahan visiirin huijaamana maagiset Ajan hiekat säilöstään muuttaen näin lähes kaikki paikallaolijat kuningasisäänsä myöten julmiksi hiekkahirviöiksi. Ainoastaan visiiri, valloitetun maan prinsessa Farah sekä sankari itse välttävät kirouksen. Demonien valtaamasta linnasta siis olisi päästävä hengissä pois.

Prince of Persia: Sands of Timen kaava muistuttaa kauan sitten ilmestyneitä edeltäjiään, mutta luonnollisesti pitkälle jalostettuna. Homman nimi on tasoloikka 3D-maastossa, tehtävänä tyypillisesti pisteestä A pisteeseen B pääseminen. Välillä tapellaan ja sitten taas juostaan eteenpäin. Ei kuulosta kovinkaan jännittävältä, mutta pelin hienous hyppää kuitenkin nopeasti esiin: alueet ovat eräänlaisia temppuratoja, joilla atleettinen Prinssi sitten viilettää menemään. Aina uuteen huoneeseen saavuttaessa peli esittelee paikan lyhyellä videopätkällä, jonka jälkeen tähtäimessä on päästä filmissä osoitettuun kohtaan pelihahmon akrobaatinapuja käyttäen. Temppurepertuaariin kuuluu monenlaista kikkaa, joten meno on lähes poikkeuksetta näyttävää sankarin juostessa esimerkiksi ensin seinää pitkin apinatangolle, josta taas jatketaan parin uuden tangon ja seinähypyn kautta seuraavalle tasanteelle. Oman osansa keittoon tuo myös linnan todella kiero puolustusjärjestelmä: seinät ja lattiat on varustettu piikeillä, heiluvilla veitsenterillä ja eestaas liikkuvilla sirkkeleillä, joiden välissä sukkulointi on sekin oma taiteenlajinsa.

Pelkkää pomppimista eteneminen ei ole, vaan hyppyputkia katkotaan useilla enemmän tai vähemmän kevyillä pulmilla. Seasta löytyy niin tavallista palikantyöntelyä kuin myös korkean laatunsa takia mieleen jäänyt, valtavaan monikerroksiseen huoneeseen sijoittuva peilinkääntelypuzzle. Yksin sankarihahmo ei joudu nappeja vääntelemään, sillä Prinssin mukana kulkeva Farah on eniten esillä juuri ongelmanratkontakohdissa; varreltaan hoikka neitokainen mahtuu helposti niihin koloihin, joihin Prinssillä ei ole tunkemista. Prinsessa on myös kätevä apu silloin, kun etenemisen estävä ovi vaatii kahden vivun yhtäaikaista vääntämistä.

Huoneet ovat enimmäkseen hyvin suoraviivaisia, eikä vaihtoehtoisia kulkuväyliä ole. Mikäli katosta roikkuu tarpeeksi kookas tolpanpätkä kannattelemaan Prinssiä, on hyvin todennäköistä, että pylvääseen hypätään kiinni jonkin mutkan kautta. Mainio, mukavasti aivopähkinöiden, kamppailun ja puhtaan hyppelyn välillä vaihteleva kenttäsuunnittelu kuitenkin onnistuu peittämään suurimman osan valinnanvapauden puutteesta; etenemisreittien rajoittuneisuuteen ei useinkaan ehdi kiinnittää huomiota pelihahmon väistellessä ansoja ja flengaillessa villisti tolpista tankoihin ja takaisin.

Hiekkamyrsky

Vaikka jatkuva loikkiminen tarjoaa teoriassa hyvät mahdollisuudet toistuvaan kuolemiseen, ei turhautuminen pääse kovin usein iskemään. Prinssin hallussa olevan taikaveitsen ajankelaustoiminto pyöräyttää kelloa taaksepäin useamman sekunnin verran, eli juuri tarpeeksi sankarin palauttamiseen hetkeen ennen kohtalokasta hyppyä. Kelaaminen kuluttaa Ajan tikarin rajallisia hiekkatankkeja, mutta santaa saa miellyttävästi lähes aina lisää ennen pidempiä pomppusessioita, sekä myös niiden jälkeen.

Pelaajan päästyä tasohyppelyetapin päähän tulee vastaan yleensä ottelu hiekkademonien kanssa. Perusideana on paukuttaa vihollinen maahan miekaniskuilla ja imeä piruparka sitten Ajan tikarin sisuksiin. Prinssi saa yleensä vastaansa monta vihulaista kerralla, joten taistelut ovat nopeatempoisia ja, kuten muukin peli, näyttäviä pelihahmon jakaessa potkuja ja sivalluksia jatkuvasti kiinni käyvälle pahislaumalle. Pelkkää päätöntä mättämistä otteleminen ei ole, sillä ilman kunnollisia torjuntoja elämä loppuu lyhyeen. Normaalin miekallahuitomisen lisäksi kruununperillinen voi vaikkapa lyödä vihollisen kenttään hyppäämällä tätä päin seinän kautta. Hakkaa ja ime –kaavan lisäksi annetaan pari muutakin vaihtoehtoa, kuten vastustajien jäädyttäminen paikoilleen tikarinosumalla. Jos taas tilanne käy tukalaksi, voi Prinssi teurastaa koko vihollisjoukkion hulppealla Mega Freeze –tekniikalla.

Taisteleminen on hauskaa varsinkin pelin alussa, mutta sitten iskevät ongelmat: örkkiä pukkaa lisää vaikka niitä on tappanut jo toista kymmentä samassa ottelussa. Monstereita yksinkertaisesti ilmestyy tyhjästä tylsistymiseen asti. Tikarin ajanvääntelyn avulla voi nopeasti tehdä vihollisen antaman vahingon tyhjäksi, ja kun lähes jokaiselta taistelukentältä löytyy elinvoimaa palauttava vesilähde, ei setä Kuolemanpelko pääse tuomaan jännitystä ylipitkiin kamppailuihin. Tämä häiritsee pahasti varsinkin jonkin matkaa pelin puolivälin jälkeen, jolloin tappelu tuntuu saavan enemmän ruutuaikaa kuin nautinnolliset hyppelyosiot. Lisähupia tappotuokioihin tuo Farah, joka ongelmienratkonnan lisäksi hallitsee tappeluissa tiellä olemisen. Prinsessan kuolema johtaa pelin loppumiseen, eikä neitokainen edes oikein osaa pitää huolta itsestään. Onneksi jatkopaikkoja ja tallennuspisteitä tulee vastaan tiheään tahtiin.

Mulla on hiuksissa hiekkaa

Prinssi pelittää hienosti. Visuaalinen puoli on hyvällä mallilla linnan loistaessa kauniissa väreissä. Hirviöt näyttävät hirviömäisiltä ja valoefektit sunmuut ovat kohdallaan. Äänetkin ovat kunnossa, ja varsinkin musiikkiosasto ansaitsee runsaasti kiitosta. Vaikka sointuja ei monessa kohdassa kuullakaan, ovat taistelujen etnohenkiset rokkikappaleet varsinaisia napakymppejä. Miinuksia taas rapsahtaa ääniteknikoille: peruslaadukkaiden ääninäyttelijöiden taidonnäytteet kuuluvat poikkeuksetta todella tukkoisina ja ärsyttävän alhaisella äänenvoimakkuudella, joten vuoropuheluista ja Prinssin runsaista -- ja monesti myös hauskoista -- yksinpuheluista on vaikea saada selvää. Tekstitykset olisivat auttaneet, mutta niitä ei jostain syystä ole lainkaan tarjolla.

Kontrollit esiintyvät pelissä edukseen. Pelihahmo liikkuu sutjakasti tatin liikkeiden mukaan, hypyt lähtevät aina tarkasti ja ohjaaminen on yleensäkin helppoa ja toimivaa. Ainoat ongelmat ilmenevät taisteluissa, sillä samalle liipaisimelle asetetut ajan hidastus- ja kelaustoiminnot tahtovat mennä sekaisin.

Prince of Persia: Sands of Time on loistava peli, siitä ei pääse mihinkään. Olkoonkin, että itseääntoistavat taistelut nakertavat pelinautintoa, on muu paketti niin puhdasta kultaa, ettei arvosanaa voi mättämisen takia kovin paljon laskea. Pituutta pelillä ei ole hirveästi, noin kymmenen tunnin verran, mutta se on todella vahva, koukuttava kokemus koko kestonsa ajan. Lisäksi tarkkaan paikkoja tutkimalla voi avata pelattavaksi myös Persian Prinssin ensimmäisen seikkailun.

Jo valmiiksi alhaisesta hinnasta huolimatta peliä ei myyty mitenkään erityisen runsaasti, mutta onneksi asia lienee yhä korjattavissa: Prinssin seikkailut kuuluvat ehdottomasti viime vuosien peliparhaimmistoon. Tällaisia timantteja tulee vastaan aivan liian harvoin.
Kirjoittanut: Mikko Lehtola - 23.01.2005
Anna äänesi kuulua, arvostele Prince of Persia: Sands of Time Gamerankingissä »
Kommentoi »