PlayStation
Xbox
Nintendo
Media
Final Fantasy Crystal Chronicles: The Crystal Bearers
Arvostele tämä peli:
Artikkeleja pääset kommentoimaan kirjautumalla sisään KonsoliFIN BBS -tunnuksilla. Mikäli et ole vielä rekisteröitynyt maailman parhaaseen suomenkieliseen konsolifoorumiin, voit korjata virheesi täällä.
|
FELISLEO  
|
03.03.2010
Crystal Bearersista piti tulla jotain uutta, tuoretta ja erikoista. Onnistuttiinko siinä? No totta mooses.
Crystal Chronicles -sarjaa on nähty monissa muodoissa Nintendo-alustoilla. Alkuperäinen CC-peli keskittyi moninpeliin, ja vaati karmean (ja karmean kalliin) GBA/kaapelihässäkän, jotta peliä saattoi pelata moninpelinä. DS:lle on nähty samaan juonteeseen meneviä toimintaroolipelejä, jotka eivät ole olleet peleinä hirveän kehuttavia. Sen sijaan Wiillä sarja on päässyt aivan uuteen loistoon uusien, erikoisten ideoiden eturintamana: My Life as a King aloitti WiiWare-palvelun tarjonnan mielenkiintoisella kaupunginrakennus/metaroolipeli-simulaatiolla. Seuraavaksi saatiin My Life Life as a Darklord, joka pisti tornipuolustusgenren uuteen koukuttavaan kuosiin ja sopii pelilajin nimitykseen harvinaisen hyvin. The Crystal Bearers luottaa siihen, että Crystal Chronicles -maailma on näiden pelien kautta tullut tutuksi, kun se paneutuu käänteentekevään juoneensa kauan sitten luotujen neljän rodun tarinasta.
Pelillisesti The Crystal Bearers jatkaa My Life as -peleissä esille tullutta raikasta erilaisuutta ja tuoreiden ideoiden esittelyä. Peli yhtaikaa luottaa paljon perinteiseen Final Fantasy -tyyliin musiikin, esillepanon, tarinankuljetuksen ja muun suhteen, mutta samalla tarjoaa aivan uudenlaisen seikkailun, joka venyttää "japanilaisen roolipelin" ja jopa "toimintaroolipelin" käsitteitä äärimmilleen. Sankari Layle ei ole miekkaa heiluttava teini, vaan itsevarma ja tilanteet haltuun ottava seikkailija. Seikkailussa pääosassa ovat Laylen telekineettiset voimat, joilla hän voi vuorovaikuttaa maailman kanssa monipuolisin tavoin, sekä maailmaa vapaasti samotessaan että juonen mukana eteen tulevissa erikoistilanteissa, jotka tarjoavat monipuolisia pelikokemuksia yksi toisensa jälkeen. Tunnelma on katossa chocobo-ajojahdissa, kovimmissa taisteluissa ja hämmästyttäviä raunioita tutkiessa, mutta mukaan mahtuu myös kevyempiä osioita kuten vesiliitoa, stealth-hiippailua junassa ja kasvien asettelua puutarhassa - jonne on yllättävää palata takaisin myöhemmin.
Täydellinen peli ei ole: vapailla alueilla voi taistella vihollisia vastaan, mutta erittäin tiukan aikarajan puitteissa, sen umpeuduttua on aloitettava uudestaan alusta. Lisäksi chocoboja on hyvin harvassa laajassa maailmassa, ja ne lähtevät pakoon heti kun Layle jalkautuu - kenties olisi pikemmin voinut kehittää Laylen kykyjä pidemmälle normaalin liikkumisen suhteen? On myös harmi nähdä isoja kaupunkeja ja suuria väkijoukkoja, joista harva NPC-hahmo puhua pukahtaa yhtikäs mitään.
Kuitenkin Crystal Bearersissa on paljon hienoa koettavaa. Se yhdistelee perinteistä Final Fantasy -tyylistä tarinankerrontaa Crystal Chronicles -maailmaan tavalla jota ei ole aikaisemmin nähty, ja samalla tarjoaa kokeilevaa, mielenkiintoista pelattavaa ja mukaansatempaavan seikkailun. Ei aivan täyttä klassikkoainesta, mutta ehdottomasti kokemisen arvoinen.
Crystal Chronicles -sarjaa on nähty monissa muodoissa Nintendo-alustoilla. Alkuperäinen CC-peli keskittyi moninpeliin, ja vaati karmean (ja karmean kalliin) GBA/kaapelihässäkän, jotta peliä saattoi pelata moninpelinä. DS:lle on nähty samaan juonteeseen meneviä toimintaroolipelejä, jotka eivät ole olleet peleinä hirveän kehuttavia. Sen sijaan Wiillä sarja on päässyt aivan uuteen loistoon uusien, erikoisten ideoiden eturintamana: My Life as a King aloitti WiiWare-palvelun tarjonnan mielenkiintoisella kaupunginrakennus/metaroolipeli-simulaatiolla. Seuraavaksi saatiin My Life Life as a Darklord, joka pisti tornipuolustusgenren uuteen koukuttavaan kuosiin ja sopii pelilajin nimitykseen harvinaisen hyvin. The Crystal Bearers luottaa siihen, että Crystal Chronicles -maailma on näiden pelien kautta tullut tutuksi, kun se paneutuu käänteentekevään juoneensa kauan sitten luotujen neljän rodun tarinasta.
Pelillisesti The Crystal Bearers jatkaa My Life as -peleissä esille tullutta raikasta erilaisuutta ja tuoreiden ideoiden esittelyä. Peli yhtaikaa luottaa paljon perinteiseen Final Fantasy -tyyliin musiikin, esillepanon, tarinankuljetuksen ja muun suhteen, mutta samalla tarjoaa aivan uudenlaisen seikkailun, joka venyttää "japanilaisen roolipelin" ja jopa "toimintaroolipelin" käsitteitä äärimmilleen. Sankari Layle ei ole miekkaa heiluttava teini, vaan itsevarma ja tilanteet haltuun ottava seikkailija. Seikkailussa pääosassa ovat Laylen telekineettiset voimat, joilla hän voi vuorovaikuttaa maailman kanssa monipuolisin tavoin, sekä maailmaa vapaasti samotessaan että juonen mukana eteen tulevissa erikoistilanteissa, jotka tarjoavat monipuolisia pelikokemuksia yksi toisensa jälkeen. Tunnelma on katossa chocobo-ajojahdissa, kovimmissa taisteluissa ja hämmästyttäviä raunioita tutkiessa, mutta mukaan mahtuu myös kevyempiä osioita kuten vesiliitoa, stealth-hiippailua junassa ja kasvien asettelua puutarhassa - jonne on yllättävää palata takaisin myöhemmin.
Täydellinen peli ei ole: vapailla alueilla voi taistella vihollisia vastaan, mutta erittäin tiukan aikarajan puitteissa, sen umpeuduttua on aloitettava uudestaan alusta. Lisäksi chocoboja on hyvin harvassa laajassa maailmassa, ja ne lähtevät pakoon heti kun Layle jalkautuu - kenties olisi pikemmin voinut kehittää Laylen kykyjä pidemmälle normaalin liikkumisen suhteen? On myös harmi nähdä isoja kaupunkeja ja suuria väkijoukkoja, joista harva NPC-hahmo puhua pukahtaa yhtikäs mitään.
Kuitenkin Crystal Bearersissa on paljon hienoa koettavaa. Se yhdistelee perinteistä Final Fantasy -tyylistä tarinankerrontaa Crystal Chronicles -maailmaan tavalla jota ei ole aikaisemmin nähty, ja samalla tarjoaa kokeilevaa, mielenkiintoista pelattavaa ja mukaansatempaavan seikkailun. Ei aivan täyttä klassikkoainesta, mutta ehdottomasti kokemisen arvoinen.
Arvosana:
24.02.2010
Final Fantasy nimestä huolimatta tämä ei ole roolipeli ja Crystal Chroniclesista huolimatta tämä ei ole hack and slash, vaan tämä on toimintaseikkailu, jossa taistelu hoidetaan pelkästään paiskomalla telekineettisesti tavaroita vihuja päin tai paiskomalla vihuja.
Telekinetia tehdään siten että osoitetaan ruudulla olevaa kohdetta jota halutaan paiskoa ja pidetään b-nappia pohjassa kunnes kappaleen on saanut lukittua ja tähtäimen pitää osoittaa koko ajan kohdetta. Kun kohteen on saanut lukittua niin WiiMote nostetaan ylös jolloin sen saa hahmon yläpuolelle haltuun. Sitten jos osoittaa ruudulla kohdetta ja painaa b-nappia niin hallussa oleva esine paiskataan sinne. Jos ravistaa ohjainta niin esine paiskataan siihen suuntaan mihin sankari katsoo. Tässä on nämä perusperiaatteet.
Örkkiruuduissa on harmillinen aikaraja joka on tiukka. Sitten kun aikaraja menee umpeen niin joutuu odottamaan kunnes örkit tulevat takaisin. Tällöin painan välillä reset nappia niin pääsee nopeammin yrittämään uudelleen. Jos saa örkit kukistettua aikarajan puitteissa saa palkinnoksi lisää maksimiterveyttä. Örkkejä vastaan taisteleminen telekineettisillä voimilla on virkistävän poikkeavaa. Minusta tämä telekinetia homma ihan onnistunut kokeilu ainakin omalta kantilta.
Tässä pelissä on oma achiement/trophy järjestelmä. Ruutuun tulee aina teksti, Award: nönnönnöö ja pelin valikosta voi käydä katsomassa mitä mitaleja on ansaittu. Kaikki mitalit ovat alussa salaisia, mutta sitä mukaa kun niitä avaa niin peli antaa vinkkejä mitä ne muut mitalit ovat. Eräänä saavutuksena on mm. se että kaatuu maahan ja kojootit kusevat päälle.
Peli on muutenkin japanilaiseen tyyliin härö, npc hahmot koheltavat minkä kerkeävät, kissat jahtaavat hiiriä, lapset juoksevat ympäriinsä ja tönivät toisiaan. Sivutehtäviä on mm. piilossa olevia lasten etsimistä, jätesäkkien heittelyä jätekuiluun, puutarhan sommittelua, jalkapallon pelaamista, chocoboilla kilparatsastusta. Erikoismaininta vielä kaupungin metroasemilla seisovista morjestajista, jotka tervehtivät kaikkia junaan nousijoita ja sitten niiaavat junalle kun vaunut lähtevät liikkeelle.
Juoni on taas sellainen että tarinan hahmot ovat välillä ystäviä keskenään ja välillä yrittävät tappaa, vähän kuin Lostissa. Grafiikka on ehkä vähän kirveellä veistetyn oloista jos on tottunut tehokonsoleiden piirtämään 3d kuvaan. Varsin mukava peli kaikenkaikkiaan. Nintendo Channelin mukaan läpipelaamiseen meni 14 tuntia.
Telekinetia tehdään siten että osoitetaan ruudulla olevaa kohdetta jota halutaan paiskoa ja pidetään b-nappia pohjassa kunnes kappaleen on saanut lukittua ja tähtäimen pitää osoittaa koko ajan kohdetta. Kun kohteen on saanut lukittua niin WiiMote nostetaan ylös jolloin sen saa hahmon yläpuolelle haltuun. Sitten jos osoittaa ruudulla kohdetta ja painaa b-nappia niin hallussa oleva esine paiskataan sinne. Jos ravistaa ohjainta niin esine paiskataan siihen suuntaan mihin sankari katsoo. Tässä on nämä perusperiaatteet.
Örkkiruuduissa on harmillinen aikaraja joka on tiukka. Sitten kun aikaraja menee umpeen niin joutuu odottamaan kunnes örkit tulevat takaisin. Tällöin painan välillä reset nappia niin pääsee nopeammin yrittämään uudelleen. Jos saa örkit kukistettua aikarajan puitteissa saa palkinnoksi lisää maksimiterveyttä. Örkkejä vastaan taisteleminen telekineettisillä voimilla on virkistävän poikkeavaa. Minusta tämä telekinetia homma ihan onnistunut kokeilu ainakin omalta kantilta.
Tässä pelissä on oma achiement/trophy järjestelmä. Ruutuun tulee aina teksti, Award: nönnönnöö ja pelin valikosta voi käydä katsomassa mitä mitaleja on ansaittu. Kaikki mitalit ovat alussa salaisia, mutta sitä mukaa kun niitä avaa niin peli antaa vinkkejä mitä ne muut mitalit ovat. Eräänä saavutuksena on mm. se että kaatuu maahan ja kojootit kusevat päälle.
Peli on muutenkin japanilaiseen tyyliin härö, npc hahmot koheltavat minkä kerkeävät, kissat jahtaavat hiiriä, lapset juoksevat ympäriinsä ja tönivät toisiaan. Sivutehtäviä on mm. piilossa olevia lasten etsimistä, jätesäkkien heittelyä jätekuiluun, puutarhan sommittelua, jalkapallon pelaamista, chocoboilla kilparatsastusta. Erikoismaininta vielä kaupungin metroasemilla seisovista morjestajista, jotka tervehtivät kaikkia junaan nousijoita ja sitten niiaavat junalle kun vaunut lähtevät liikkeelle.
Juoni on taas sellainen että tarinan hahmot ovat välillä ystäviä keskenään ja välillä yrittävät tappaa, vähän kuin Lostissa. Grafiikka on ehkä vähän kirveellä veistetyn oloista jos on tottunut tehokonsoleiden piirtämään 3d kuvaan. Varsin mukava peli kaikenkaikkiaan. Nintendo Channelin mukaan läpipelaamiseen meni 14 tuntia.
Arvosana:
Miten sinä käytät vapaa-aikasi? - Copyright © KonsoliFIN
KonsoliFIN suosittelee käyttämään seuraavia selaimia: Firefox, Opera.
Mikäli käytät Internet Exploreria, suosittelemme päivittämään sen vähintään versioon seitsemän.
KonsoliFIN suosittelee käyttämään seuraavia selaimia: Firefox, Opera.
Mikäli käytät Internet Exploreria, suosittelemme päivittämään sen vähintään versioon seitsemän.