Artikkelit - nintendonintendo

Triplasti Taitoa

Kastle - 31.08.2009




Nykyisin Square Enixin omistuksessa olevan Taiton kolikkopelejä muistellaan vanhempien pelaajien keskuudessa lämpimin mielin kuin myös niiden pohjalta väännettyjä käännöksiä tietokoneille ja konsoleille. 80-luvulta peräisin olevat Bubble Bobble ja Rainbow Island sekä 90-luvun puolella ilmestynyt Bust-A-Move/Puzzle Bobble ovat jokainen klassikkomateriaalia.

WiiWareen on ilmestynyt tämän vuoden puolella jokaisesta edellä mainituista uusintaversio, joiden ulkoasua ja sisältöä on viilattu uuteen uskoon.

Bubble Bobble Plus!

Bubble Bobble on kolmesta se ikimuistoisin jo pelkän teemamusiikkinsa ansiosta. Kahden dinosauruksen tähdittämä yksinkertainen tasoloikka oli pelattavuudeltaan huippuluokkaa, ja yhteistyötila koukutti arvostelijan ystävineen ruudun ääreen kaksikymmentä vuotta taaksepäin vanhempien mielestä turhankin moneksi tunniksi. Pelin tarkoituksena on kaapata vihulaiset Bub ja Bob -dinojen suusta pulpahtavien saippuakuplien sisälle ja hypätä näiden päälle, jolloin ne muuttuvat pistemäärää kerryttäviksi karkeiksi, leivonnaisiksi ja hedelmiksi. Virtual Consolessa nähdyn NES-version ei tarvitse hävetä muiden versioiden rinnalla, joten Bubble Bobble Plussalla on näytön paikka todistaakseen olemassaolonsa tarkoituksen.

Bubble Bobble Plus! on suunniteltu alkuperäistä kunniottaen mutta myös vaativaa pelaajakansaa ajatellen. Sisältöä on lisätty runsaasti, eikä mieleen juolahda lainkaan rahastuksen maku. Pelitiloja on kaikkiaan kuusi ja pelaajien määrää on kasvatettu neljään. Kun verkon kautta ladattavat kaksi kenttäpakettia (200 Nintendo-pistettä kappaleelta) lasketaan mukaan, antaa 200 uutta kenttää vastinetta rahalle pitkäksi aikaa. Grafiikkaa on päivitetty tähän päivään mutta hyvällä maulla ja terveellä järjellä – yksinkertaisuus ja selkeys kuuluu edelleen asiaan. Äänimaailma kuulostaa soundeiltaan aavistuksen tuoreemmalta, mutta onneksi legendaarinen teemamusiikki on pidetty mukana lähes alkuperäisen kaltaisena. Uusi versio on kuitenkin hyvällä maulla sovitettu.

Bubble Bobble Plus! on WiiWaren ehdotonta kärkeä ja ikipirteän klassikon onnistunut paluu.

Rainbow Islands: Towering Adventure

Bubble Bobblen epävirallinen jatko-osa Rainbow Islands talutti ruudulle kaksi sateenkaarien päällä pomppivaa poikaa, eikä dinosauruksia tällä kertaa nähty. Muutoksista huolimatta Rainbow Islandsin tunnelma oli lähes yltä hilpeä ja pelattavuudeltaan samaa luokkaa. Perusajatus WiiWaren uusintaversiossa on ennallaan: pääosassa esiintyvät poikaset tuhoavat vihollisia suoltamalla käsistään sateenkaaria, joiden päältä he voivat loikata myös pelin menosuuntaan – eli ylöspäin. Aikarajoituksen myötä kiire on kova, ja poikasiin osuvat vihulaiset aiheuttavat myös käytettävän ajan menetystä.

Rainbow Islands: Towering Adventuressa grafiikat on päivitetty lähes kokonaan uuteen uskoon ja alkuperäisten pyöreänaamaisten Bubbyn ja Bobbyn tilalle on lyöty varsin geneeriset, hajuttomat ja mauttomat samannimiset vekarat. Vaikka alkuperäisessäkin Rainbow Islandsissa pyrittiin pääsemään ylöspäin, on WiiWare-versiossa menty jo aivan liian pitkälle. Kentät ovat pelkkää yläilmoihin kiipeämistä kunnes lopulta päästään pomotappeluun. Pelattavuus muuttuu hyvin äkkiä tylsäksi tahkoamiseksi. Vaihtelua ei synny kalsean kenttäsuunnittelun vuoksi, jolloin peli menettää tuota pikaa merkityksensä. Edes kolme eri pelitilaa (Story Mode, Challenge Mode ja Time Trial), kaksinpelimahdollisuus ja verkkoon päivittyvät tulostaulukot eivät tuo lisäarvoa.

Rainbow Islands: Towering Adventure on kaikin puolin unohdettava tapaus, joten täytyy toivoa alkuperäisen klassikon saapuvan Virtual Consoleen.

Puzzle Bobble Plus!

Puzzle Bobble (tunnettu myös Bust-A-Move -nimellä) oli kolmas nimike Bubble Bobblen aloittamassa sarjassa. Tällä kertaa dinot palasivat takaisin nimensä mukaisesti puzzlepeliin. Tarkoitus on ampua ruudun alareunassa sijaitsevalla tykillä värikkäitä palloja toisiinsa kiinni. Kolme toisiinsa kiinnittynyttä samanväristä palloa häviävät kuin tuhka tuuleen, ja ruutu täytyy tyhjentää ennen kuin alaspäin laskeva pallomuodostelma saavuttaa dinosauruksen tykin.

Yksinkertainen idea toimii edelleen lähes tetrismäisen tehokkaasti, joka on nähtävillä myös Puzzle Bobblen pohjalta tehtyjen lukuisten versioiden (mm. flashpelit, mainio open source -väännös Frozen Bobble) suosiosta. Puzzle Bobble Plus! ei kahden muun uusintaversion tapaan juuri muuta hyväksi havaittua kaavaa, mutta toisaalta Bubble Bobble Plusin kaltaista kenttälisäystä ei ole tällä kertaa luvassa. Sen sijaan netistä voi ladata kaksi pienoista lisäkenttäpakettia, jotka maksavat 200 Nintendo-pistettä kappaleelta.

Puzzle Bobble Plus! on parhaimmillaan välipalana työ-/koulupäivän jälkeen, kun haluaa pelailla rennosti ilman turhaa aivojen rasittamista. Edelleen tehokas idea saattaa kuitenkin imaista mukaansa pidemmäksi aikaa kuin onkaan tarkoitus. Pelin merkitystä vähentävät ainoastaan Frozen Bubblen kaltaiset muiden alustojen ilmaiset – mutta paikoin tasokkaammat – vaihtoehdot.

Kirjoittanut: Kastle - 31.08.2009



Artikkeleja pääset kommentoimaan kirjautumalla sisään KonsoliFIN BBS -tunnuksilla. Mikäli et ole vielä rekisteröitynyt maailman parhaaseen suomenkieliseen konsolifoorumiin, voit korjata virheesi täällä.

Käyttäjänimi
Salasana