Tiistai - 14.11.2006
Wiin Yhdysvaltain mainoskoneisto käynnistyy
Nintendo of America suunnittelee kuluttavansa seuraavan 12 kuukauden aikana 200 miljoonaa dollaria vakuuttakseen pelaajille, että Wii on videopelien tulevaisuus. Wiin mainosbudjetti onkin arviolta 20 prosenttia suurempi kuin GameCuben, ja täten se on yhtiön historian kallein kampanja.
Televisiomainosten esitys aloitetaan keskiviikkona, minkä lisäksi Nintendo on tuottanut noin kaksiminuuttisen "dokumentin", jossa esitellään isovanhempia ja vanhempia pelaamassa lastensa kanssa Wiillä.
"GameCube ei lunastanut odotuksiamme", yhtiön markkinointipäällikkö George Harrison myöntää. "Saimme opiksemme ja se johti lopulta Wiihin. Ensimmäinen oppitunti oli, ettei pyrkiminen samankaltaisuuteen muiden kilpailijoiden kanssa ollut oikea ratkaisu."
Wii saapuu Yhdysvalloissa kauppojen hyllyille 19. päivä kuluvaa kuuta. Euroopan julkaisu tapahtuu joulukuun 8. päivä.
- Guardian Viper
Lähde: Bloomberg

PlayStation
Xbox
Nintendo
Media
Perheet

