Torstai - 17.01.2008
Wiillä pelaaminen parantaa kirurgien suorituskykyä
Phoenixilaisen Banner Good Samaritan Medical Centren tutkijat Kanav Kohel ja Marshall Smith ovat saaneet tutkimustuloksia, joiden mukaan Wiillä pelaaminen parantaa kirurgien leikkaussuorituksia.Tulokset saatiin, kun kahdeksan apulaislääkäriä lämmitteli pelaamalla Wiillä tunnin verran ennen ProMIS-harjoitustyökalulla treenaamista. Konsolilla pelanneet saivat 48 prosenttia paremmat pisteet tyäkalujen hallinnasta ja suorituskyvystä kuin lämmittelemättä treenanneet.
Tutkijoiden mukaan erityisen hyödyllisiä ovat pieniä, tarkkoja ohjausliikkeitä vaativat pelit, kuten esimerkiksi Kororinpa: Marble Mania.
- Koko kirurgian pointti on suorittaa pieniä, hyvin hallittuja liikkeitä käsillä. Juuri tätä harrastetaan pelatessa. Toisaalta kuvitteellista tennismailaa huitomalla ei hyödy paljoakaan, Kohel kiteytti.
Tulosten rohkaisemana tutkijat kehittävät Wiille ohjelmistoa, jonka avulla kirurgit voisivat harjoitella kotisohvalla leikkauksissa operoimista. Heidän mielestään tällä voisi olla suuri merkitys maissa, joissa ei ole varaa kalliisiin harjoitustyökaluihin.
Tämä ei ole ensimäinen kerta, kun pelien myönteisestä vaikutuksesta kirurgien taitoihin saadaan tutkimustuloksia.
- Paavi Lähde: Telegraph

PlayStation
Xbox
Nintendo
Media
Perheet

