Keskiviikko - 09.04.2008
Uusi ohjain vanhalle Gamecubelle
Nintendo on ilmoittanut julkaisevansa edelliselle konsolilleen, Gamecubelle uuden ohjaimen Japanissa. Uusi ohjain mukailee Wiin puhtaan valkoista värimaailmaa ja onkin selvästi tarkoitettu enemmänkin käytettäväksi Wiin kanssa, kuin niiden muutaman miljoonan Gamecuben, joita Japanista löytyy. Esimerkiksi vastikään julkaistut Super Smash Bros. Brawl ja Mario Kart Wii hyödyntävät molemmat myös perinteisempää ohjaustapaa, joten GC-ohjainten kysyntä on kasvussa ympäri maailmaa.
Ohjaimen hinta Japanissa asettuu reilun 12 euron paikkeille, mutta saarivaltakunnan ulkopuolella sitä ei näillä näkymin tulla näkemään. Uuden ohjaimen tuominen markkinoille saattaa kuitenkin viestiä siitä, että tulevaisuudessa yhä useammat Wii-pelit tukevat myös perinteisempää ohjausmetodia.
- despire Lähde: CVG

PlayStation
Xbox
Nintendo
Media
Perheet

