Maanantai - 04.05.2009
Analyytikko: HD-Wii ensi vuonna
Armoitettu analyytikko Michael Pachter ei usko näkevänsä uusia konsoleita vielä ensi vuonna, lukuunottamatta uutta korkearesoluutioista Wiitä, jonka odotetaan muutenkin päivittävän konsolin nykyisen sukupolven tasolle.Kokonaan uuden sukupolven alkua Patcher ei odota ennen vuotta 2013, eikä välttämättä vielä silloinkaan.
– Uskomme pelijulkaisijoiden vastustavan uusia ohjelmistoja vaativien uusien alustojen esittelyä, sillä he eivät ole vielä saaneet rahojaan takaisin nykyistä sukupolvea varten tehdyistä sijoituksista. Sen vuoksi on todennäköisintä, että uusi sukupolvi alkaa vasta vuoden 2013 jälkeen, Pachter päätteli.
Hän myös uskoi, että pelien kehityskulut laskevat kun nykyistä teknologiaa opitaan hyödyntämään paremmin. Näin pelijulkaisijoilla on mahdollisuus tienata takaisin kehitystykaluihin investoimiaan varoja.
Ubisoftin johtaja Yves Guillemot kuitenkin kertoi yhtiönsä jo valmistautuvan uuteen sukupolveen ja hän uskoo uusien koti- sekä käsikonsolien ilmestyvän jo muutaman vuoden sisällä.
- Oliver Lähde: Computer and Video Games

PlayStation
Xbox
Nintendo
Media
Perheet

