Keskiviikko - 05.08.2009
Ei alennuksia tai uutta konsolia Nintendolta vähään aikaan
Nintendon pääjohtaja Satoru Iwata torjuu ajatukset Wii-konsolin hinnan leikkauksesta ja sanoo, ettei hinta ole syynä laitteen menekin laskuun. Hänen mukaansa syytä pitää etsiä peleistä, sillä viime vuonna kevätneljänneksen aikana julkaistiin Wii Fit ja Mario Kart Wii, mutta tälle vuodelle heillä ei ollut merkittäviä julkaisuja.Nintendo uskoo tilanteen korjaantuvan, kun juuri julkaistu Wii Sports Resort sekä tulevat Wii Fit Plus ja New Super Mario Bros. Wii pääsevät vauhtiin. Nintendo odottaa kolmikosta jokaisen myyvän yli 10 miljoonaa kappaletta maaliskuussa päättyvän tilivuoden loppuun mennessä.
Iwatan mukaan viime jouluksi julkaistut Wii Music ja Animal Crossing: City Folk eivät täyttäneet odotuksia, vaikka myynnit nousivatkin 2,65 miljoonaan ja 3,38 miljoonaan.
Iwata sanoi lisäksi, että Nintendo pyrkii parin vuoden välein haastamaan itsenä Vitality Sensorin kaltaisilla ideoilla ja kertoi yhtiön halunneen välttää jatko-osien tehtailijan maineen esittelemällä sen E3-messuilla. Laite ja siihen liittyvät pelit halutaan markkinoille ajoissa, eli ilmeisesti ennen jouluruuhkaa, ensi vuonna, mutta tarkempaa aikataulua ei annettu.
Iwata ei myöskään usko, että nykyinen sukupolvi olisi jo päättymässä ja uuden konsolin julkaisua olisi aika alkaa miettiä.
– Emme ole vielä päättäneet, kuinka kauan toimimme aktiivisesti tämän konsolin kanssa. Tietysti teemme jatkuvasti tutkimustyötä uuden laitteiston parissa ja kehitämme seuraavaa konsolia. Kun päättelemme työntekijöidemme ideoiden sopivan yhteen maailmalla vallitsevan hengen kanssa ja voimme tarjota heille tarvittavat resurssit sopivaan hintaan, voimme aloittaa keskustelun siitä, milloin julkaisemme uuden konsolin. Mutta emme usko sen tapahtuvan lähitulevaisuudessa, Iwata sanaili.
- Oliver Lähde: GameSpot

PlayStation
Xbox
Nintendo
Media

