Uutiset - nintendonintendo

Tiistai - 03.11.2009

Miyamoto viihtyy kissojen parissa

Miyamoto viihtyy kissojen parissa Kuvakehys Nintendon Shigeru Miyamoto on paljastanut, että hän on viime aikoina huolehtinut kissoista. Informaatiopommi pudotettiin Nintendon tuloskatsauksen yhteydessä pidetyn kyselysession lopuksi.

Yhtiön toimitusjohtaja Satoru Iwata kertoi ennen paljastusta, ettei Miyamoto voi puhua kiinnostuksenkohteistaan, koska hän saattaisi paljastaa Nintendon suunnitelmia. Aikaisemmin on paljastunut, että hän harrasti puutarhanhoitoa Pikminin kehitystyön yhteydessä.

Miyamoto tyytyikin ensin keskustelemaan DS-peleistä, joita pelataan kotona ja liikkeessä. Hän otti esimerkiksi Dragon Quest IX:n ominaisuuden, jonka ansiosta valmiustilaan asetettu peli osaa vaihtaa tietoja lähistölle osuvien pelien kanssa. Miyamoto haluaisi perehtyä vastaaviin toimintoihin tarkemminkin.

Vasta session lopuksi hän vihjasi viihtyneensä viime aikoina kissojen parissa. Iwata totesi vielä perään, että Miyamoto oli juuri antanut suuren vinkin. Jäi kuitenkin epäselväksi, oliko kyseessä pelkkä vitsi, vai työstääkö yhtiö kenties Nintencatsia.

- Paavi Lähde: Andriasang




Muita aiheeseen liittyviä uutisia:

Retro Studios pelasti Mario Kart 7:n julkaisun (3) SOJ 27.11.2011
3DS valkeana ja pinkkinä bundlena Eurooppaan Ulukai 25.10.2011
Suomen myydyimmät Wii-, DS- ja 3DS-pelit viikoilta 39 - 40 Oliver 11.10.2011
Suomen myydyimmät Wii-, DS- ja 3DS-pelit viikoilta 35 - 36 Oliver 14.09.2011
Suomen myydyimmät Wii-, DS- ja 3DS-pelit viikoilta 33 - 34 Oliver 30.08.2011

Aiheeseen liittyviä arvosteluja:

Nintendogs: Dachshund & Friends Sekalainen DS 5 24.11.2005


Kommentoi »
Kommentit
sizeFIN |  Jäsen
03.11.2009  |  16:32
sizeFIN - Omakuva http://www.youtube.com/watch?v=68zdnWdi4mg&feature=player_embedded

Muistakaa myös wiin kissan väistely peli!!

03.11.2009  |  16:51
Hakkiz - Omakuva Taitaa myös allekirjoittanut olla kissamiehiä.

Mahewcoro |  Jäsen
03.11.2009  |  17:27
Mahewcoro - Omakuva "Informaatiopommi" :D

(Lähteessä muuten typo)

Isefenoth |  Jäsen
03.11.2009  |  17:35
Isefenoth - Omakuva Voe...

Nuutyasha |  Jäsen
03.11.2009  |  18:24
Nuutyasha - Omakuva Tulossa selvästikkin kissan väistely peli 2.

Rixa |  Jäsen
03.11.2009  |  18:34
Rixa - Omakuva Oikein, kissoista kannattaa tykätä. Nim. 5 taloudessa tällä hetkellä.

Bohrain |  Jäsen
03.11.2009  |  18:58
Bohrain - Omakuva Jos Miyamoto ajatteli kehittää pelin jossa kissa työskentelee toimitusjohtajana, hän on auttamattomasti myöhässä:
http://www.youtube.com/watch?v=QgR9JzthRIQ


Timpani |  Jäsen
03.11.2009  |  20:43
Timpani - Omakuva Nintencats.

metal8585 |  Jäsen
04.11.2009  |  03:28
metal8585 - Omakuva Wiau! :D

Artikkeleja pääset kommentoimaan kirjautumalla sisään KonsoliFIN BBS -tunnuksilla. Mikäli et ole vielä rekisteröitynyt maailman parhaaseen suomenkieliseen konsolifoorumiin, voit korjata virheesi täällä.

Käyttäjänimi
Salasana