Keskiviikko - 11.11.2009
Pixmania: Wiimote ei selviä ensi vuoden loppuun
Euroopan suurin elektroniikan jälleenmyyjä Pixmania on koonnut brittiläiselle The Daily Telegraph -lehdelle listan laitteista, joiden se arvelee katoavan kauppojen hyllyiltä ensi vuoden loppuun mennessä. Yllättäen listan kuudennella sijalla on Wiimote, jonka Pixmania arvelee jäävän Microsoftin liikettä aistivan Project Natal -kameran jalkoihin. Project Natal julkaistaan ensi vuoden lopulla.
Listan ensimmäiselle sijalle nostettiin DVD-soittimet, joiden ei uskota selviävän halventuneiden Blu-ray-soitinten sekä elokuvien nettijakelun vallatessa markkinoita. Vaarassa oleviksi teknologioiksi mainittiin myös muun muassa faksi, analogitelevisio, kännykän laturi sekä tietokoneen hiiri. Koko kärkikymmenikön voi katsastaa lähdelinkin takaa.
- SOJ Lähde: Telegraph

PlayStation
Xbox
Nintendo
Media

