Tiistai - 23.03.2010
Uusi Nintendo 3DS tukee 3D:tä ilman laseja (päivitetty)
Nintendo julkaisee uuden 3DS-käsikonsolin vielä kuluvan tilivuoden aikana eli ennen ensi vuoden huhtikuuta. Laite tukee kolmiulotteisia tehosteita ilman erillisiä laseja.Vanhat DS-pelit toimivat uudella konsolilla. Nintendo paljastaa lisätietoja laitteesta E3-messuilla 15. kesäkuuta.
Päivitys klo 20:03: Engadget kertoo japanilaisen Aishan raportoivan, että 3DS käyttää Sharpin valmistamia LCD-parallaksinäyttöjä kolmiulotteisen vaikutelman luomiseksi. Pienen katselukulman takia teknologia sopii hyvin kannettaviin laitteisiin.
Nikkei puolestaan kertoo näyttöjen kooksi alle neljä tuumaa eli pienemmäksi kuin DSi XL:n vastaavat. Lehden mukaan 3DS sisältää kaksi 3D-ilotikkua, joiden nimitykselle ei vielä saatu tarkempaa selitystä.
Nintendo harkitsee myös kiihtyvyysanturin sisällyttämistä konsoliin. Värinätehostein lisäämistä Nikkei pitää jo varmana. Lisäksi Wi-Fi-yhteyksiin ja akkujen kestoon saadaan parannusta.
Spekulaatioiden mukaan 3DS rakennettaisiin Nvidian Tegra-alustan pohjalle.
- Paavi Lähde: VG247

PlayStation
Xbox
Nintendo
Media
Perheet

