Uutiset - nintendonintendo

Torstai - 10.03.2011

Reggie: Wii-peleistä tulossa lisätietoa tulevina viikkoina

Reggie: Wii-peleistä tulossa lisätietoa tulevina viikkoina Kuvakehys Nintendo ei ole kertonut julkaisevansa suuria pelinimikkeitä Wiille tänä vuonna, mutta tämä ei tarkoita, etteikö niitä olisi tulossa. Suuria ilmoituksia ei ole kerrottu, sillä Nintendolla on haluttu keskittyä muihin julkaisuihin. Wiin tulevista peleistä on kuitenkin tulossa uutisia tulevina viikkona, kertoo Amerikan Nintendon toimitusjohtaja Reggie Fils-Aime.

"Olemme joutuneet varautumaan 3DS:n julkaisuun sekä varautumaan Pokémon Black ja White -pelien julkaisuun. Suoraan sanoen, olemme lykänneet joidenkin Wii-pelien julkaisua, jotta voisimme keskittyä käsikonsolien asioihin."

Uudet Pokémon-sarjan pelit on juuri julkaistu ja 3DS julkaistaan maailmanlaajuisesti tämän kuun aikana. Reggie kertoo, että olisi haastavaa ottaa 3DS:n ja Pokémonien rinnalle useampia isoja nimikkeitä. Tulevina viikkoina on hänen mukaansa tulossa tietoa liittyen Wiin peleihin, kunhan Pokémonin ja 3DS:n julkaisuista on kulunut hieman aikaa.

"Sisältöä on tulossa ja jaamme lisää tietoa tulevina viikkoina. Julkistamme sisältöä ennen E3:a ja myöhemmin E3:ssa kerromme varmasti uutisia."

Nintendo on viime aikoina kertonut työstävänsä Pandora's Tower -nimistä peliä, jonka sisällöstä tai tarkemmasta julkaisuajankohdasta ei vielä ole tietoa. Suurin nimike, joka Wiille on nykytietojen mukaan tulossa tänä vuonna, on The Legend of Zelda: Skyward Sword.

Pelialan vuotuiset E3-messut pidetään tänä vuonna kesäkuun alussa.

- Ulukai Lähde: Nintendo Life





Kommentoi »
Kommentit
Paavi |  KonsoliFIN Toimitus
10.03.2011  |  17:14
Paavi - Omakuva You handsome devil.

metal8585 |  Jäsen
10.03.2011  |  19:53
metal8585 - Omakuva Sieltä on tulossa näköjään Reggien hoogie boogie dance floor edition ;)



Mahewcoro |  Jäsen
10.03.2011  |  21:20
Mahewcoro - Omakuva Just Dance: Reggie

ostaisin

Artikkeleja pääset kommentoimaan kirjautumalla sisään KonsoliFIN BBS -tunnuksilla. Mikäli et ole vielä rekisteröitynyt maailman parhaaseen suomenkieliseen konsolifoorumiin, voit korjata virheesi täällä.

Käyttäjänimi
Salasana