Uutiset - nintendonintendo

Torstai - 26.01.2012

Wii U myös Eurooppaan tänä vuonna, huhua uudesta nimestä

Wii U myös Eurooppaan tänä vuonna, huhua uudesta nimestä Kuvakehys Lopullista tietoa Nintendon seuraavan konsolin julkaisupäivästä saadaan yhä odottaa, mutta laitteen kerrotaan ilmestyvän joka tapauksessa myös Euroopassa tämän vuoden aikana. Varmat ja vahvistetut tiedot tulevasta kotikonsolista ovat yhä harvassa, joten tilaa huhuille on, ja nyt huhupuheet kertovat Nintendon harkitsevan Wii U:n nimeämistä uudelleen.

Kosketusnäytöllisen ohjaimen mukanaan tuova Wii U saapuu myyntiin tänä vuonna, ainakin mikäli Nintendon toimitusjohtaja Satoru Iwataa on uskominen. Hänen mukaansa laite ennättää myyntiin joulumarkkinoille jokaisella päämarkkina-alueella, joihin myös Eurooppa kuuluu. Tämän täsmällisempää julkaisuaikataulua ei ole vielä julkisuuteen kerrottu.

Uusin Wii U:ta koskeva huhu kertoo, että Nintendo harkitsisi konsolin nimeämistä uudelleen. Väite on peräisin CVG-sivustolta, joka puolestaan kertoo saaneensa tiedot pelijättiä läheltä seuraavilta tahoilta. Sivusto perustelee mahdollista uutta nimeä 3DS:n vaikeuksilla erottua kovin samannimisestä DS-edeltäjästään. Kotikonsolin uudella, erilaisella nimellä ei näet olisi mahdollisuutta sekoittua Wii U:n edeltäjään Wiihin samankaltaisen nimensä takia. Kyseessä on kuitenkin vahvistamaton huhu, johon kannattaa suhtautua sen mukaisesti.

- Ulukai Lähde: Eurogamer




Muita aiheeseen liittyviä uutisia:

Skylanders jatkuu jättimuodossa, Wii U:n teknologia kiinnostaa tekijöitä (2) Ulukai 08.02.2012
Vahva jeni syö Nintendon tulosta (5) Paavi 27.01.2012
Nintendo lupaa Wii U:lle vahvan startin (7) SOJ 15.01.2012
Sivusto: Nintendo tuomassa digiluettavaa Wii U:lle Ulukai 03.01.2012


Kommentoi »
Kommentit
Nakkilokki |  Jäsen
26.01.2012  |  23:10
Nakkilokki - Omakuva HyperNintendo. Voisin jopa ostaa. Mitään Wiitä tuskin.

Moonwolf |  Jäsen
27.01.2012  |  03:24
Moonwolf - Omakuva Wii Touch

Naatiska |  Jäsen
27.01.2012  |  08:14
Naatiska - Omakuva Uusi nimi olisikin tervetullut.

Artikkeleja pääset kommentoimaan kirjautumalla sisään KonsoliFIN BBS -tunnuksilla. Mikäli et ole vielä rekisteröitynyt maailman parhaaseen suomenkieliseen konsolifoorumiin, voit korjata virheesi täällä.

Käyttäjänimi
Salasana