Torstai - 09.02.2012
Virheelliset 3DS-kansitekstit rantautuvat myös Eurooppaan
Pelien nimet ovat osoittautuneet haastaviksi kirjoittaa oikein, ainakin kahden 3DS-pelin kotelon perusteella. Viime kuussa Pohjois-Amerikassa päästiin ihmettelemään virheellistä tekstiä Resident Evil: Revelationsin kotelossa, ja nyt sama trendi jatkuu One Piece: Unlimited Cruise SP:n euroversiossa.Kansitekstiosaston laadunvalvonta on pettänyt tähän mennessä ainakin kahden käsikonsolipelin kohdalla. Viime kuussa amerikkalaispelaajat pystyivät ostamaan itselleen Resident Evil: Revelations -kauhupelin, jonka selkämyksessä pelin nimen viimeinen sana oli muuttunut virheellisesti muotoon Revelaitons. Nyt sama villitys on rantautunut myös Atlantin toiselle puolelle, sillä juuri myyntiin saapuvan One Piece: Unlimited Cruise SP -seikkailun selkämystä komistaa kirjoitusvirheellinen sana Unlimlited. Kolmatta kirjoitusvirhettä odotellessa edellisiä typoja pääsee kummastelemaan kuvien muodossa tämän uutisen ohesta.
Resident Evil -pelejä kehittävä Capcom lupasi korjata kirjoitusvirheen pelin tuleviin tuotantoeriin, minkä lisäksi yhtiöltä luvattiin lähettää heidän asiakaspalveluunsa soittaville kuluttajille uudet kansilehtiset virheellisten tilalle. Nähtäväksi jää, seuraako Namco Bandain tuotos samaa linjaa, eli onko myös europelaajilla mahdollisuus vaihtaa virheelliset selkämykset uusiin.
Resident Evil: Reveilaitons on jo löytänyt tiensä kauppojen hyllyille, kun taas One Piece: Unlimlited Cruise SP saapuu myyntiin tänä perjantaina.
- Ulukai Lähde: Nintendo Everything

PlayStation
Xbox
Nintendo
Media
Perheet

